Tuskin missään odotetaan kevättä yhtä kiihkeästi kuin kahden akaalaisesta sulasta maasta elantonsa saavan yrittäjän kodissa Toijalan Kurvolassa. Huhtikuun alun takatalvi ei ollut Palkinpään Puutarha Pisteen eikä liioin Toijalan Kone ja Kuljetuksen työntekijöidenkään toivelistalla. Sitä se kuitenkin tiesi, että 47-vuotias Mika Korpela nousi taas yhtenä maanantain vastaisena yönä ajamaan lumia kotipitäjänsä tutuilta reiteiltä. Yön aikana tuli muun muassa laskeskeltua, kuinka paljon öljyä puutarhayrittäjänä toimivan vaimon Kati Korpelan kasvihuoneiden lämmitykseen taas kuluu, ja milloin oman firman 13 työntekijää pääsevät jälleen maanajoon ja kaivuun.
– Säätilat vaikuttavat ihan konkreettisesti meidän molempien työhön, mutta en murehdi sitä samalla tavalla kuin Mika. Haasteet ovat varmasti meille molemmille se asia, minkä vuoksi jaksamme porskuttaa eteenpäin, Kati Korpela kiteyttää lumisateisen maanantain tunnelmia iltateen ääressä.
Positiivinen työhulluus sekä samat kiire- ja vapaa-ajat yhdistävät kolmetoista vuotta sitten toisensa paikallisessa kuppilassa kohdanneita yrittäjiä, mutta siinä missä toista on ajanut oma valinta, on toisen tie ollut enemminkin luonteva tapa jatkaa isän jalanjäljissä vuonna 1956 perustetussa perheyrityksessä.
– En voi Katin tavoin sanoa, että olisin valinnut tämän tien, kun kasvoin tähän ammattiin perheen mukana, ja istuin kuorma-auton kyydissä jo kaksivuotiaana. Mutta hirveä mielenkiinto minulla on ollut kaivinkoneisiin ja kaivamiseen, ei siihen kai muuta selitystä voi olla, kun teimme nuorena isälle töitä lauantaisin ja sunnuntaisin, emmekä saaneet mitään palkkaa, Mika Korpela kertoo.
Samaa intohimoa on hänen mukaansa enää nykyisin vaikea tavoittaa Toijalan teiden lumia ajaessa.
– Niin monta yötä on tullut ajettua noita samoja tienpätkiä, että jokainen mutka on tullut tutuksi, ja joka vuosi päätän, että ensi talvena en enää hommaan ryhdy.
Uravalinnan Mika Korpela kuitenkin toteaa osuneen siinä mielessä nappiin, etteivät siistit tai edes vähemmän siistit sisätyöt ammattikoulututkinnon edellyttämällä metallialalla olisi miehelle maistuneet.
– Kaivinkoneen hytistä näkee sentään laajoja maisemia.
Puotipuksusta ja lähettilikka itseoppineeksi puutarhuriksi
Tampereella syntynyt ja Toijalaan vanhempiensa kanssa pikkutyttönä muuttanut Kati sai multaa kynsiensä alle jo nuorena tyttönä kykkiessään hernemaalla matkarahoja tienaamassa tai tonkiessaan vanhempiensa puutarhaa Toijalan Ilomäessä. Yläasteen jälkeen Katin oli tarkoitus aloittaa opinnot kauppakoulussa, josta hän kuitenkin soitti äidilleen heti kahden ensimmäisen opiskelupäivän jälkeen. Äiti lupasi, että koulun saa lopettaa, kunhan hankkii itselleen työpaikan. Ensimmäinen työpaikka löytyi oppisopimuksen turvin Nikun Pukinetalosta Toijalasta, ja sopimuksen päätyttyä tie vie Parneuleen palvelukseen.
– Ompelin siellä saumaa yhden päivän, kun totesin, että apua, tää ei ole mun juttu. Onneksi pääsin toisiin töihin ensin Hilkan kioskille, josta pääsin takaisin Nikulle, jonne perustettiin tuolloin farkkuosasto.
Nikulla työskennellessään Kati kuuli, että Toijalan kaupungille haettiin lähettiä, ja niin Kati marssi suoraan silloisen kaupunginjohtajan Toimi Tähkävuoren puheille kysymään töitä.
– Kaikkiaan ehdin olla kaupungilla töissä kahdeksan vuotta, mutta kaiken vapaa-aikani möyrysin puutarhalla.
Lähettilikan ja keskusneidin intohimo puutarha-alaan huomattiin muuallakin.
– Fribergin Airi sitten minua puudutti, että osta, osta, osta, ja niin päädyin ostamaan puutarhan vuonna 1995. Päätös tapahtui lopulta vaiston varassa rämäpäiseen tyyliini, ja olihan se asuntovelalliselle melkoinen riski, Kati Korpela kuvailee.
Nykyisen puutarhamyymälän tontin maakaupat lyötiin lukkoon vuonna 2000, jolloin paikalle rakentuivat kasvihuoneet. Taimikauppaa käytiin toisen kasvihuoneen päädystä. Sittemmin Palkinpään Puutarha Piste on kasvanut laajaksi puutarhamyymäläksi, joka työllistää yrittäjän lisäksi osa vuodesta tai kausiluonteisesti viisi työntekijää.
Rouva Korpela menee ja nukkuu
Toissa viikolla Kati Korpela matkasi viimevuotiseen tapaan haistelemaan trendejä Tukholman puutarhamessuille, joiden innoittamia ideoita osataan lähipiirissä odottaa jo kauhunsekaisin tuntein.
– Vaikka messuilta on kiva hankkia vähänä vinkkejä, niin katseen pitää pysyä visusti omassa työssä. Jos alkaa katsella muitten tekemisiä, oma työ sekoaa, Kati Korpela tarkentaa.
Kevään korvalla alkaa puutarhayrittäjän kiireisin sesonki, ja töitä riittää viikon jokaiselle päivälle, vaikka periaatepäätös yhdestä vapaapäivästä viikossa on tehty jo monena vuotena.
– Jollei muuta, niin sunnuntaisin täytyy käydä ainakin kastelemassa.
Toisinaan töiden tekeminen seitsemänä päivänä viikossa näkyy väsymyksenä, jolloin joku Kati Korpelan työntekijöistä kehottaa lempeän painokkaasti: Rouva Korpela menee nyt ja nukkuu pari tuntia.
– No, silloin käyn ottamassa torkut ja palaan sitten virkeämpänä takaisin.
Työ vaatii kovaa fysiikkaa, jossa kuntosalilla rehkineet nuoret miehetkin jäävät usein toiseksi.
– Askelmittariin kertyy helposti kaksikymmentä kilometriä kävelyä päivässä, että ei se ole ihme, kun tämä rouva kotiin tullessaan lysähtää istumaan nojatuoliin ja on välillä ihan hiljaa. Siitä Mika sitten minua herättelee, että joskos jaksaisin yläkertaan nukkumaan, Kati naurahtaa.
Katilla on urasuunnitelmia myös sen varalle, jos fysiikka jonain päivänä pettää. Mahdollisuuksia on monenlaisia pihasuunnittelusta alkaen, mutta pelkästään firman kasvattaminen kasvun vuoksi ei ole myöskään Mika Korpelan mielestä järkevää. Pariskunta on yhtä mieltä siitä, että lankojen pysyminen omissa käsissä on menestyksen tae.
– Haaveita pitää olla, kuten äitini aina muistuttaa, muuten ei ole elämää. Otatin vuonna 2004 ja vuonna 2012 ilmakuvia puutarhasta. Niitä katsellessa tajusin, miten paljon kaikki on laajentunut. Olen ylpeä työstäni, mutta kiitos tulee edelleen siitä, kun asiakas palaa uudestaan, Kati Korpela linjaa.
Matkustaminen on varma irtiotto
Vapaa-aikanaan Korpelat viihtyvät kotona tai kesäaikaan Kalalahden mökillään, josta pääsee aamuksi takaisin töihin. Varsinaista kesälomaa Kati viettää tammikuussa, ja joulun jälkeen pariskunta pitää yleensä kahden viikon yhteisen loman mielellään jossain lämpimässä. Kaverit ovat oppineet ymmärtämään, että kesäviikonloppuisin ei turhaan kysellä seuran perään, mutta aina joskus pyritään käymään porukalla teatterissa tai ulkona syömässä.
– Sellaistahan tämä työhulluus on, että se vie mukanaan. Vaikka lauantaisin ei meillä olisikaan talviaikaan töitä, niin sitä tulee lähdettyä hallille vähän tavan vuoksi. Siksi parinkin päivän matkat Euroopan kaupunkikohteisiin ovat parhaita tapoja päästä tästä kokoaan irti, Mika Korpela toteaa.
Usein matkoihin yhdistyvät molempien intohimot, ja vastavetoihin on löytynyt reilu ratkaisu: vuorovuosin vietetään vaimo- ja äijävuosia, jälkimmäisinä houkuttavat muun muassa formula-kilpailut tai Amerikan autot. Usein matkoilla mukana kulkevat myös pariskunnan kummi- ja sukulaislapset.
– Olemme molemmat vahvoja, eikä meillä ole niin, että toinen on vahva ja toinen inisee. Ei Mika kilpaile mun työn kanssa, ja meillä on molemmilla tärkeitä omia juttuja, Kati Korpela tiivistää hyvän suhteen saloja.
Huonoina päivinä molemmat yrittäjät kertovat pohtineensa hanskojen nakkaamista naulaan.
– En tiedä, olisiko meistä enää muiden töihin. Saattaisi siinä tulla heti ensimmäisenä päivänä potkut, kun alkaisin pistää pomolle vastaan, sitä on kuitenkin niin tottunut tekemään kaikki päätökset itse ja kantamaan niistä myös itse vastuun, Kati Korpela arvelee.
Haaveita ja suunnitelmia tulevan varalle kuitenkin on, mutta niiden aika on sitten joskus. Siihen saakka Korpelat suhaavat edestakaisin Akaan maisemissa totutun kuraisina ja toiveidensa mukaan sopivan kiireisinä.
– Harvenmmin meitä tunnistetaan, jos olemme pukeutuneina juhlavaatteisiin. Vuoden Yrittäjien palkitsemisjuhlassakin jokunen tuttu oli kävellä ohi sen paremmin tervehtimättä, Mika Korpela naurahtaa.
