Tuomas Kallioisen ja Juho Laineen kultamitaliputkelle jatkoa

Juho Laine (vas.) sai myös torjuntavastuuta mestareiden maalinsuulla. Kuva runkosarjan ottelusta Kylmäkosken Veikot – Ilves Toijalan Monitoimihallilta. Kuva: Leo Hynninen.
Juho Laine (vas.) sai myös torjuntavastuuta mestareiden maalinsuulla. Kuva runkosarjan ottelusta Kylmäkosken Veikot – Ilves Toijalan Monitoimihallilta. Kuva: Leo Hynninen.

Akaalaiset futsal-maalivahdit Tuomas Kallioinen ja Juho Laine olivat tuoreen Suomen mestari -joukkueen tamperelaisen Ilves FS:n luottotorjujat tälläkin kaudella.

Lauantaina 20.4. tamperelaisseura pääsi juhlimaan neljättä perättäistä futsal-kultaansa lyötyään Espoon Leppävaarassa ratkaisevassa viidennessä loppuottelussa Golden Futsal Teamin 1–0.

Runkosarjan neljänneltä tilalta mitaleita jahtaamaan lähtenyt Ilves kaatoi ensin puolivälierissä Turun Pallokerhon otteluvoitoin 2–0. Välierissä vastassa joukkueella oli runkosarjan selvä ykkönen Kampuksen Dynamo Jyväskylästä. KaDy törmäsi tupsukorvien läpipääsemättömään puolustusmuuriin murentuen otteluvoitoin 0–2. Tuomas Kallioisen taakse ei runkosarjan ykkönen saanut palloa kertaakaan.

Loppuottelusarjassa Ilves karkasi GFT:ltä otteluvoitoissa 2–0 -johtoon. GFT:n rutinoitunut porukka venytti ratkaisun kuitenkin viidenteen peliin. Tässä ratkaisevassa koitoksessa manselaisten puolustuspeli oli taas rautaa, ja mestaruusjuhlinta saattoi alkaa.

– Kausi oli varsin kaksijakoinen johtuen kovasti uudistuneesta ryhmästä. Alku oli välillä jopa sekavaakin. Tatsi löytyi kuitenkin runkosarjan loppupuolella, eikä paremmin voisi kausi päättyäkään, näin maajoukkueenkin vakiomiehistöön kuuluva Kallioinen tiivisti kautta.

Uusista pelaajista puolen tusinaa on syntynyt 90-luvulla. Pelaajavalmentaja Antti Teittisen johtama valmennustiimi sai kuitenkin palaset kohdalleen juuri oikeaan aikaan. Loppukauden vahvaan vireeseen ei kuitenkaan päästy millään poppakonsteilla.

– Teimme nöyrästi kovaa duunia ja suurella sydämellä. Ennen kaikkea periksi antamaton puolustuspeli oli kaiken A ja O, hehkuttaa maalivahti.

Tuomas Kallioinen kantoi päävastuun maalivahtiosastolla, kuten maajoukkueveskarilta sopii odottaakin. Ensi kauden suunnitelmat tämän lajin osalta ovat vielä auki. Kesäjalkapallo jatkuu kuitenkin tutusti Toijalan Pallo-49:n riveissä.

Kakkosmaalivahti Juho Laine ei toki työttömänä täysin ollut. Liigapelejä kertyi kahdeksan sekä yksi cup-ottelu. Juho Laine näkee positiivisena asiana sen, että vastuuta tuli myös silloin, kun ykkösmaalivahti oli mukana.

– Ei tarvinnut odottaa, että Tuoppi on pois töiden takia. Ainahan sitä mieluummin pelaisi, kuin penkillä istuisi, Juho Laine toteaa.

Kehittymisestä kauden aikana mies vastaa: – Ei niinkään henkilökohtaisella tasolla. Pelilliset asiat ja joukkueena toimiminen uuden valmentajan myötä korostuivat.

Futsalissa ura jatkunee Ilveksessä. Kesäpallon osalta päätökset ovat kesken.

 

    Jukka Koskinen

 

 

Mestaruuskannun nosto on jo tuttua puuhaa Tuomas Kallioiselle. Maalivahdin vahvoille käsivarsille ”poika” nousi jo neljännen kerran. Oikealla kurkkii joukkueen kakkosmaalivahti Juho Laine. Kuva: Leo Hynninen.
Mestaruuskannun nosto on jo tuttua puuhaa Tuomas Kallioiselle. Maalivahdin vahvoille käsivarsille ”poika” nousi jo neljännen kerran. Oikealla kurkkii joukkueen kakkosmaalivahti Juho Laine. Kuva: Leo Hynninen.

Tuomas Kallioinen

Ikä: 29 vuotta

Ammatti: Vanhempi konstaapeli.

Siviilisääty: Naimisissa

Asuinpaikka: Akaa

Ura: Kasvattajaseura: TP-49. Muut seurat: FC Gepardi, Mad Max, Ilves FS.

Futsal-maaottelut: 29.

Futsal-mestaruudet: 4

 

Juho Laine

Ikä: 25 vuotta

Ammatti: Bitumieristäjä

Siviilisääty: Avoliitossa

Asuinpaikka: Akaa

Ura: Kasvattajaseura: KylVe. Muut seurat: TP-49, FC Gepardi, Ilves FS.

Futsal-mestaruudet: 3.