Rakennus käyttökieltoon

Vanha kaivo petti Rasin voimailutilan alta

Rasin voimailutilan perustukset on tehty vanhan, viisi metriä syvän kaivon päälle, jonka kansi nyt petti.

Rasin voimailutilan perustukset on tehty vanhan, viisi metriä syvän kaivon päälle, jonka kansi nyt petti.

Akaan kaupungin voimailutila Rasilla Viialassa jouduttiin tiistaina 23.4. sulkemaan maan sorruttua rakennuksen alta, Rasin koulun pihan puoleisen seinän vierestä. Kun kaivinkone tilattiin paikalle selvittämään sortuman laajuutta, paljastui monttu vanhaksi kivikaivoksi.

– Kaivo oli halkaisijaltaan 2–3 metriä ja 5,5 metriä syvä ja sen pohjalla oli vettä. Todennäköisesti kaivon puukansi oli aikojen saatossa mädäntynyt ja humahtanut nyt sisään. Ilmeisesti kaivon kansi on ollut alempana kuin mitä sokkelin takia on jouduttu kaivamaan maata, minkä takia vanha kaivo ei ole tullut vastaan rakentamisen aikana 90-luvun alussa, arvelee Akaan kaupungin liikuntasihteeri Timo Toivonen.

Vielä tiistaina pelkona oli, että voimailutilan lattiaa joudutaan sisäpuolelta avaamaan, jotta sortuman laajuus kaivon ympärillä saataisiin selville. Korjaustoimenpiteet jäivät lopulta kuitenkin pelättyä pienemmäksi. Rakennuksen anturan alle monttuun laskettiin  pari kuutiota betonia ja jäljelle jääneet ilmataskut täytettiin  sokkeliin porattujen reikien kautta uretaanilla. Rakennuksen perustuksia sortuma ei vahingoittanut.

Vanha kivikaivo on todennäköisesti ollut aikanaan Rasin koulun käytössä. Kaivosta lähtivät putket koulun suuntaan.

Vanha kivikaivo löytyi, kun kaupungin kiinteistöpuoli oli täyttämässä seinän vieressä olevaa pientä monttua soralla. Tällöin maa romahti kaivon kohdalla murskeen painosta.

Akaan kaupungin rakennusinsinöörin Jaakko Parviaisen mukaan matkassa oli myös onnea, ettei kaivo aiheuttanut Rasin koulun lapsille vaaraa.

– Nyt murskeen paino tiputti kaivon kannen kokonaan, mutta olisi sen voinut jokin muukin asia tiputtaa.

Rasin voimailutila avattiin käyttäjille jälleen eilen torstaina.

Viitasaaren Betoni toi Rasin voimailutilan alle ilmestyneeseen monttuun keskiviikkona betoni

Viitasaaren Betoni toi Rasin voimailutilan alle ilmestyneeseen monttuun keskiviikkona betonia.

31Rasin painisali5
Rasin voimailutilan perustukset on tehty vanhan, viisi metriä syvän kaivon päälle, jonka kansi nyt petti.

Rasin voimailutilan perustukset on tehty vanhan, viisi metriä syvän kaivon päälle, jonka kansi nyt petti.

31Rasin painisali3
Kun maat ja eristelevyt oli kaivettu pois anturan viereltä, kaivoa alettiin täyttää murskeella,

Kun maat ja eristelevyt oli kaivettu pois anturan viereltä, kaivoa alettiin täyttää murskeella,

31Rasin painisali1 31Rasin painisali7

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?