Kun olen jutellut lasten ja nuorten kanssa siitä, millaista nykyinen koululiikunta talvella on Viialassa, niin aina poikkeuksetta olen saanut vastaukseksi seuraavaa: Me hiihdetään tällä viikolla ja ensi viikolla me luistellaan tai tällä viikolla me luistellaan ja seuraavalla viikolla me taas hiihdetään, jos ei vaan ole liikaa rakkoja.
Tosin nyt uusin metodi on se, että hiihdetään niin kauan kuin on lunta. Mitenkähän silloin mahtaa käydä luistelun?
Tämän jälkeen kun nuorilta vielä tiedustelee sitä, kuinka he kokevat tämä nykyisen koululiikunnan, niin saa todella vaihtelevia vastauksia alkaen syvästä tuskasta ja päätyen vielä syvempään tuskaan.
Näitä kommentteja kuulee myös niiltä nuorilta, jotka harrastavat aktiiviliikuntaa vapaa-ajallaan, tosin ei hiihtoa eikä luistelua.
Kaikki tämä kuulostaa aivan samalta, miten koululiikunta hoidettiin 70-luvulla. Silloin talvisin hiihdettiin pururataa ympäri itkien, räkä poskella, jalat ja kädet rakoilla. No olihan silloinkin hiihdolle vaihtoehto, luistelu, olipa sää sitten mikä tahansa.
Moni sen ajan kouluaikoja muisteleva aikuinen on kokenut silloisen koululiikunnan jotenkin traumaattiseksi ja nyt vaikuttaa aivan siltä, ettei perinteitä voida mitenkään muuttaa.
Koululiikunta vaikuttaa voimakkaasti lapsiin ja nuoriin ja näin ollen voi jättää myös voimakkaita tunnekolhuja, joita joudutaan myöhemmin korjaamaan. Koululiikunta on kumminkin aika herkkä oppiaine lapsille, koska siinä he paljastavat itsensä kokonaan muille, niin opettajalle kuin muillekin lapsille. Tilanteissa, joissa lapsi kokee epäonnistuneensa ja sen seurauksena saa negatiivista palautetta tai joutuu naurun alaiseksi, se saattaa aiheuttaa sisäisiä patoutumia ja sulkeutumista. Aikuisen silmin nähdyt pienet virheet tai epäonnistumiset saattavat olla suuria asioita lasten elämässä.
Näiden nuorten mielipiteiden ja heidän tuskan vuoksi aloin oikeasti kiinnostumaan millaista koululiikunnan nykyään pitäisi olla. Päätin ottaa yhteyttä opetus- ja kulttuuriministeriöön selvittääkseni koululaitoksen pakonomaisen tarpeen vaatia talvisin koululiikunnalta pelkästään hiihtämistä ja luistelua lapsilta.
Opetus- ja kulttuuriministeriön keskuksen kautta minut yhdistettiin virkamiehelle, joka yritti vastata minun kysymyksiini. Käymäni antoisan keskustelun aikana kävi ilmi, että koululiikunnan pitäisi olla monipuolista, virikkeellistä ja lapsille iloa tuottavaa. Samoin hän antoi minun ymmärtää, että koululiikunnan pohjalta lasten on helppo omaksua liikunnallinen, terveellinen ja aktiivinen elämäntapa. Olin aivan yllättynyt, että on olemassa myös muitakin vaihtoehtoja kuin hiihto ja luistelu rakkojen kera. Ja vielä se seikka, että Viialan kouluissakin saa harrastaa muita koululiikuntamuotoja kuin edellä mainitut, Oho. Olin aivan ymmälläni. muitakin liikuntamuotoja?
Jouni Karra
