Ammatin tai alan vaihtaminen osuu tänä päivänä monen kohdalle. Toisinaan se tapahtuu pakon edessä, mutta toisille käy onnekkaammin ja se on oma valinta. Itse kuulun tähän viimeksi mainitsemaani joukkoon, ja minulle tuli mahdollisuus ”tehdä jotain muuta”.
Vaihdoin 18 vuoden nuorisotyön urani siihen ammattiin, johon alun perin koulutuksellani tähtäsin. Syy alan vaihtoon ei ollut ikä vaan halu nähdä ja kokea jotain uutta. Yleinen käsityshän on, että nuoriso-ohjaajan pitää olla nuori. Itse olen asiasta samaa mieltä hiljattain eläköityneen entisen pomoni kanssa; Nuoriso-ohjaajan ei tarvitse olla nuori, eihän eläinlääkärinkään tarvitse olla eläin.
Olen myös joutunut pohtimaan, voisiko tuo ”haluan tehdä jotain muuta” liittyä ikäkriisiin, täytänhän pian pyöreitä vuosia. Uuteen ammattikirjallisuuteen tutustuessani käteeni osui Alfvenin ja Hofstenin kirjoittama ”Uhmakirja”. Kirja käsittelee lasten uhmavaiheita, mutta lukemani mukaan uhmata voi ja kuuluu vielä aikuisenakin. Kolmenkympin ja neljänkympin kriisit ovatkin tärkeitä kehitys- ja kypsymisvaiheita, kuten lasten uhmaiät.
Moni asia vaikutti haluuni vaihtaa alaa, mutta yksi tärkeimmistä oli iltapainotteisen työn rasittavuus. En pystynyt osallistumaan Akaan opiston venäjän kielen kurssille tai ToVoLin jumppiin, koska ryhmät ja kurssit kokoontuivat silloin, kun itse olin töissä. Ja ne illat kun en ollut töissä, oli tärkeämpää olla perheen kanssa. Mutta en ollut tämän tuskan kanssa yksin. Monet kerrat tätä vatvottiin muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Mietinpä vain, edesauttaako jatkuva iltapainotteinen työ syrjäytymistä normaalista yhteiskunnasta? Olipa kyseessä oman lapsen vanhempainilta tai kummilapsen synttärit, useimmiten olin töissä – omista harrastuksista puhumattakaan.
En halua valittaa. Moni tekee kolmivuorotyötä ja on tyytyväinen. Ehkäpä minun tilanteessa asiaa kärjisti se, että puolison aiempi työ painottui myös iltoihin, viikonloppuihin ja juhlapyhiin. Mutta itsepähän aikanaan työni valitsin. Nyt vain on parempi, ja olen tyytyväinen omaan valintaan ja rohkeuteen tehdä muutos. Itse asiassa olen iloinen menneistä vuosista, ja tasaisin väliajoin törmään kylillä entisiin ”asiakkaisiin” joilla nuoruus oli haastava uhmaikä. Ei niin hyvistä ennusteista huolimatta moni näyttää onnelliselta ja hyvinvoivalta. Toivottavasti olen edes vähän auttanut pahimman yli menemisessä.
Palatakseni takaisin alkuperäiseen aiheeseen, lainaus suoraan Uhmakirjasta: ”Uhmalla on monille negatiivinen kaiku. Mutta uhma on välttämätön ja hyvä asia. Se johtaa johonkin positiiviseen, sillä jokaisen uhmaiän jälkeen maailma avautuu yhä enemmän ja enemmän.” Haluan uskoa näin myös kun puhutaan ikäkriiseistä.
Kevätaurinko helottaa taivaalla, pian pääsemme töissä kuraleikkeihin ja vapaalla ”karavaanailemaan”.
Uhmakasta kevättä kaikille!
Satu Kylmälä
Kirjoittaja on sosiaalikasvattaja ja lastentarhanopettaja.
Ensi viikon perjantaina sarjassa kirjoittaa Jaakko Leinonen.
