Henkilökuva Kimmo Pohjosesta elokuvateattereihin

Viialalaissyntyisestä muusikko Kimmo Pohjosesta kertova dokumenttielokuva Soundbreaker  saapuu valkokankaille Suomessa 22.3. Pohjonen tunnetaan maailmallakin haitarin uudistajana. Pohjonen ei ole pelännyt seikkailla rockin, popin, klassisen musiikin, avantgarden, tanssin tai teatterinkaan kentillä.

Perinteisen henkilökuvan ja musiikkielokuvan lisäksi elokuva tarjoaa visuaalisen elämyksen, joka syväluotaa Pohjosen musiikin maailmoja. Pohjosen musiikin energisyys kulkee käsi kädessä elokuvan voimakkaiden kuvien kanssa. Elokuvan on ohjannut ja kuvannut Kimmo Koskela.

Harmonikkaa pienestä pitäen soittaneen Kimmo Pohjosen tie instrumenttinsa uudistajaksi ei käynyt käden käänteessä. Nuori Pohjonen häpesi soitintaan, eikä kokenut perinteistä haitarimusiikkia omakseen. Elokuva näyttää, kuinka traditionaalisen harmonikkamusiikin sijaan Pohjonen on löytänyt oman ilmaisunsa ja on omimmillaan luodessaan huikeita projekteja. Näissä projekteissa hän ei enää ainoastaan soita instrumenttiaan vaan käsittelee sitä estottomasti ja uppoutuu täysipainoisesti esiintymiseen.

Soundbreaker on kerännyt menestystä ja herättänyt innostusta jo ennen Suomen ensi-iltaansa. Elokuva on kiertänyt jo lähes 30 festivaalilla, ja se muun muassa palkittiin keväällä 2012 Kanadan 30th Montréal International Festival of Films on Art (FIFA) -festivaalilla Award for Creativity -palkinnolla. Helmikuussa 2013 elokuva on ollut esillä myös  New Yorkissa Dance on Camera –festivaalilla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?