Akaan lukiosta

Kiitos Jukka Rantalalle hyvästä kirjoituksesta 12.3.2013 julkaistussa mielipiteessä. Veit ns. sanat suustani. Minusta on myös erittäin ikävää Viialan puolen lukiolaisten siirto Toijalaan. Tätä on pelätty, kun on rehtori Tuovi Ronkaisen haastatteluja lehdestä lukenut. Esillä on ollut vain Toijalan puolen lukion asiat. Viime keväänäkin hehkutettiin Toijalan puolen hyvästä yhteishengestä. Se yhteishenki on kyllä ollut todella hyvää myös täällä Viialan puolella.

On ollut todella hieno asia että on ollut mahdollisuus jatkaa yläasteen jälkeen opintoja omalla kylällä tuttujen hyvien kavereiden kanssa. Ei ole ollut rasittavia pitkiä koulumatkoja kuljettavana.

Itselläni on tällä hetkellä lapsia myös Keskustan koululla, josta lapset opettajineen joutuivat lähtemään. Yksi lapsi on myös lukiossa Viialan puolella. Vanhempainilloissa istuessani, joissa Keskustan koulun oppilaiden siirtoja käsiteltiin, ounastelin jo mitä on tulossa.

Siellä vain mietin, kun jotkut vanhemmista olivat sitä mieltä, että lukiolaiset pois pienempien tieltä, että he eivät osaa ajatellakaan, kuinka nopeasti vuodet vierivät ja omat lapset ovatkin valitsemassa peruskoulun jälkeen opintietään. Sitten ei enää olekaan vaihtoehtona oman kylän lukiota.  Olen täysin samaa mieltä Jukka Rantalan kanssa, että lukio ei enää Viialan puolelle takaisin tule. Nyt vain saatiin hyvä syy ajaa Viialan toimipiste alas.

Jatkossa Akaan lukion koko tulee pienenemään, Viialasta kuitenkin luontaisempi kulkusuunta on Lempäälä-Tampere -akseli.

Jos kerran säästöjä kunnolla haetaan, niin suljetaan samalla sitten koko lukio ja liitytään Valkeakosken lukion kanssa suurlukioksi. Pienten lukioiden taistelu on muutenkin kovaa, joten Akaan lukiolla ei ole mielestäni varaa menettää enää yhtään oppilaitaan, mikä tässä vääjäämättä on seurauksena.

Enkä nyt tiedä, onko kovin hyvä vaihtoehto että 5–6-luokkalaiset ovat ottamassa vaikutteita yläasteikäisiltä, tässä vaiheessa aletaan olla jo herkässä vaiheessa murrosiän kynnyksellä.

 

Sari Haikka (7 lapsen äiti)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?