Opettajilla edelleen viikkojen sairaslomia

Kirkonkylän koululla tehtiin lisätutkimuksia

Kirkonkylän koulun johtaja Heli Hotti-Paananen (oik.) ja varajohtaja Katri-Helena Tamminen ovat molemmat oireilleet pitkän huonon sisäilman vuoksi. Kuva on kakkosluokan tunnilta viime syksyltä.

Kirkonkylän koulun johtaja Heli Hotti-Paananen (oik.) ja varajohtaja Katri-Helena Tamminen ovat molemmat oireilleet pitkän huonon sisäilman vuoksi. Kuva on kakkosluokan tunnilta viime syksyltä.

Sisäilma- ja homeongelmista kärsivällä Kirkonkylän koululla Kylmäkoskella tehtiin talviloman aikana lisämittauksia. Myös tällä viikolla paikkoja on tutkittu. Jo aiempien tutkimusten perusteella koulun välipohjien ja väliseinien reikiä on tukittu ja ilmanvaihtoa lisätty. Edelleenkään ei ole selvää, kuinka suuri remontti koululla on tehtävä.

Akaan kaupunki on varannut tälle vuodelle 250 000 euroa koulun perustusten salaojittamiseen ja lisäilmanvaihdon rakentamiseen. Jos tekninen lautakunta ensi viikolla hyväksyy saaduista tarjouksista edullisimman, ilmanvaihdon rakentamiseen menee kesällä 105 000 euroa. Akaan teknisen johtajan Jukka Suomisen mukaan uudemmat tutkimukset kertovat, onko koululla tehtävä myös rakenteellisia korjauksia. Jos on, niihin pitää hakea valtuustolta lisämäärärahaa.

– Toivottavasti saamme lisätietoa, mihin koulun osaan mahdollinen välipohjan avaaminen ja välipohjan eristeiden poistaminen kohdistuu. Tämän vuoksi tehdään kattavammat tutkimukset, avataan rakenteita, otetaan ilmanäytteitä ja mitataan kosteuksia.

Viime vuoden elokuussa tehty kosteustekninen kuntotutkimus paljasti, että Kirkonkylän koulun välipohjien vanhassa purueristeessä on monessa paikassa mikrobivaurioita. Viime vuoden marraskuussa koululla kävivät myös aluehallintoviraston tarkastaja sekä Valkeakosken kaupungin terveystarkastaja. Tuolloin portaikon alle sijoitettu siivouskomero/-varasto käskettiin ottamaan välittömästi pois käytöstä ja sen ovet tiivistämään, koska siellä todettiin erittäin voimakasta maakellarimaista hajua. Hajun todennäköisenä syynä olivat kosteusvauriot ja niiden seurauksena syntyneet mikrobit. Rakenteissa olevat kosteusvauriot käskettiin korjaamaan ja samalla varmistamaan, että uutta kosteutta ei pääse rakenteisiin.

Marraskuun tarkastuksen jälkeen aluehallintovirasto velvoitti Akaan kaupungin tekemään kirjallisen selvityksen niistä toimenpiteistä ja suunnitelmista aikatauluineen, joihin se työnantajana on ryhtymässä epäkohtien poistamiseksi Kirkonkylän koululla. Määräaika oli 8. maaliskuuta eli tänään. Jukka Suomisen mukaan kirje Aviin lähti toissa viikolla, mutta kaupungille ei ole vielä vastattu, ovatko toimenpiteet ja suunnitelmat riittäviä.

Rehtori ei pysynyt enää pystyssä

Kirkonkylän koulun rehtorin Heli Hotti-Paanasen mukaan opettajat ovat edelleen sairastelleet. Useampi kuudesta opettajasta on ollut pois parin–kolmen viikon jaksoja. Hotti-Paananen oli itse viime vuoden puolella kuukauden sairaslomalla. Vuoden alusta hän on ollut töissä, vaikka oireet ovat taas palanneet.

– Siinä vaiheessa kun olin pois, isoin oire oli, että en meinannut pysyä pystyssä, kun pyörrytti. Muuten on ollut hengitystieongelmia, hengenahdistusta, yskää, silmien kirvelyä, kutinaa, lämpöilyä, nivelsärkyä, iho-oireita ja kaikkea mitä löytyy, kun googlettaa sisäilmaongelmien aiheuttamia oireita.

Talvilomaviikon lopulla olo alkoi helpottua, mutta kun Hotti-Paananen maanantaina palasi kouluun, palasivat myös oireet. Tällä hetkellä rehtori on töissä päivän kerrallaan ja pohtii, onko enää työkunnossa vai olisiko viisainta jäädä pois.

– Kyllä minä kovasti harkitsen. Täällä on mukavia oppilaita ja vanhempia, kenen kanssa on tehty yhteistyötä, enkä haluaisi kovin helposti tästä lähteä. On vähän sellainen fiilis, että pitääkö luovuttaa, Hotti-Paananen sanoo.

Akaan kaupunki joutui tammikuussa tyhjentämään Avin käskystä Viialassa olevan Keskustan koulun, joka kärsii samoista ongelmista kuin Kirkonkylän koulu. Teknisen johtajan Jukka Suomisen mukaan Kirkonkylän koulun oppilaille tehdyssä kyselyssä ei tullut ilmi niin hälyttäviä oireita kuin Keskustan koululla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?