Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti avatessaan tämän vuoden Yhteisvastuukeräystä voimakkaasti kantaa suomalaiseen vanhuuteen.
”Yli 65-vuotiaita suomalaisia on jo yli miljoona. Tutkimusten mukaan kolmannes heistä kokee itsensä yksinäiseksi. Yksinäisyys on ulkopuolisuutta ja tunnetta elämän tarkoituksettomuudesta.
Nopeasta ikääntymisestä johtuvat haasteet ovat voitettavissa. Talouden ja tuottavuuden asettamat vaatimukset on toki huomioitava, mutta ei ihmisarvoisen vanhuuden kustannuksella.
Julkisessa keskustelussa korostuvat usein väestön ikärakenteen muutoksen vaikutukset taloudelle. Ei kuitenkaan tulisi unohtaa, että vanheneminen on luonnollinen osa elämää. Se ei voi olla ongelma.
Ihmisarvoiseen vanhuuteen kuuluu hyvän huolenpidon ja palveluiden lisäksi myös toisten ihmisten seura − osallisuus ympäröivästä yhteisöstä ja yhteiskunnasta.
Mikä on meidän itse kunkin vastuu ympärillämme olevista ikäihmisistä? Mitä voimme tehdä niiden vanhusten hyväksi, joiden puhelin ei soi tai joiden luona kukaan ei ole käynyt viikkokausiin? Me voimme kaikki ottaa vastuuta ympärillämme olevien iäkkäiden ihmisten ihmisarvoisesta vanhuudesta.”
Presidentin puhe on karua kuultavaa pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Yksinäisyys, ihmisarvo ja ongelma ovat sanoja, joita ei pitäisi kuulla vanhuksista puhuttaessa. Puhutaanhan tässä ryhmästä, joka hyvinvointiyhteiskunnan on työllään rakentanut.
Suomi sai joulukuussa 2012 suuren kohun saattelemana historiansa ensimmäisen vanhuspalvelulain. Heinäkuun alussa voimaan astuva laki muuttaa suomalaisen vanhuspolitiikan totaalisesti, vaikka lain säätämisen yhteydessä julkisuutta sai vain hoitolaitoksien hoitajamitoitus. Vanhuspalvelulaki on moderni ja ohjaava kokonaisuus, joka rakentaa sitä yhteiskuntaa, millaiseksi Suomi on muuttumassa. Me vanhenemme. Jos laissa vielä laitoksien hoitajamitoituksesta toistaiseksi suosituksia jaetaankin, kovin monesta muusta ei. Kuntien vanhustyössä toimivat luottamushenkilöt, viranhaltijat ja nyt myös vanhusjärjestöt saavat laista työvälineen toiminnalleen. Vanhuus on vihdoinkin oikeus.
Moderni vanhuspalvelulaki ei kuitenkaan saa olla kenenkään käsikassara. Se avulla ei voida asettaa yhteiskunnan arvoja vastakkain. Riitelemällä harvoin rakennetaan.
Tasavallan presidentin puhe ja vanhuspalvelulaki ovat saman asian kaksi puolta. Suomessa ei ole pysytty ikääntymisen perässä. Vain jatkuvaa kasvua ihannoiva ja tavoitteleva yhteiskunta on siirtänyt vanhukset monesta asiasta sivuun. Tärkeät asiat ovat jääneet toiveiksi.
Vanhuspalvelulaki astuu voimaan laman kanssa kamppailevaan Suomeen. Akaan kaupunki sai tällä viikolla talouden tasapainottamistyöryhmän, jolta odotetaan ehdotuksia kesäkuussa. Kun julkinen talous sakkaa, ennusteet vanhuspalvelulain lavealle toteuttamiselle ovat huonot. Edessä on hyvin kivinen tie, jolla kulkemista ei helpota yhtään se, että korjaaminen on aloitettava asenteistamme. Vanheneminen ei todellakaan voi olla Suomessa ongelma. Ja tuskin vanhuksetkaan haluavat Suomen talouden rapautuvan, pikemminkin päinvastoin, mutta heidän kanssaan ja osaksi heidän ehdoillaan.
