Olimme ystävättäreni kanssa Viialan teatterissa lauantaina 16.2. Tulimme Valkeakoskelta taksilla ja paluumatkakin oli tarkoitus tehdä yhtä joustavasti. Eli saada taksi näytöksen päätyttyä teatterin pihaan.
Teatteriesityksestä pidimme ja haluankin kiittää näyttelijöitä ja ohjaajaa sekä muita esityksen toteutukseen osallistuneita henkilöitä.
Itse asiassa koko teatteriympäristö oli varsin autenttinen ja sopiva sota-aikaiseen aiheeseen. Rappukäytävä monine rappusineen on ankea. Varsinaiset teatteritilat käsittäen vaatenaulakon ja kahvilatilan ovat ahtaat. Vessakin oli melkein ulkovessa kylmässä käytävässä viallisine lukkoineen.
Jälkinäytös, esityksen päätyttyä, aiheutti vielä vilutusta. Ystäväni on näkövammansa takia liikuntarajoitteinen, varsinkin hämärässä, joka jo alkoi laskeutua kolean tehdasrakennuksen pihapiiriin, odotellessamme taksia saapuvaksi.
Kun puoli tuntia oli turhaan odotettu ja hytisty ulkona, ystäväni soitti uudelleen taksikeskukseen. Taksi luvattiin lähettää, kunhan sellainen vapautuisi. Kello oli 17.30 eli mitään kapakkaruuhkaa ei siihen aikaan vielä ole.
Kahdenkymmenen minuutin lisäodotuksen jälkeen minä soitin taksikeskukseen ja vaadin lähettämään auton mistä tahansa, jos Akaan autot ovat niin huonosti saatuvilla.
Värjötellessämme edelleen ulkona, ajoi eräs mieshenkilö autollaan pihapiiriin. Viittasin häntä pysähtymään ja kysyin voisiko hän viedä meidät keskustaan päästäksemme jonnekin sisälle lämmittelemään. Saimme häneltä kyydin. Hänen autossaan istuessamme ystäväni puhelin soi. Siellä soitti Toijalasta tulossa ollut taksinkuljettaja. Sovimme paikan mistä hän meidät löytää.
Kiitokset meidät kyytiin ottaneelle miehelle.
Taksimatkalla selvisi, että Toijalan taksit eivät lähde hakemaan kyytiä Viialasta, vaikka ovat samaa kaupunkia. Uskomatonta. Reilun tunnin värjöttely ulkona on sentään liikaa. Olimme lähteneet teatteriretkelle, emmekä olleet varustautuneet seisomaan ulkona kaikkineen yli tunnin ajan.
Teatteriesitys loppui kello 17. Kotona olimme klo 18.40. Matkan pituus oli noin 20 kilometriä.
Ottakaa oppia tapahtuneesta, niin teimme mekin.
Marja–Leena Sarkonen
Kommentointi on suljettu.