Mitä tehdä, kun uhmaikäinen lapsi itkupotkuraivoaa, ja itsellä meinaa pinna palaa? Tätä pohdittiin porukalla MLL:n perhekahvilassa Viialan Sampolassa keskiviikkona. Lähes jokaisen käsi nousi, kun asiaa alustanut Mia Kerokoski MLL:n Hämeen piiristä kysyi, kuinka monella on kokemusta lapsen uhmaiästä.
Sekin oli tiedossa, miten pitäisi toimia uhmakohtauksen sattuessa. Rajat täytyy pitää, mutta ei myöskään saisi hermostua. Teoria ja käytäntö eivät silti aina kohtaa ja moni myönsi, että lapselle tulee joskus huudettua.
Kerokoski korostaa, että uhmaikä kuuluu lapsen luontaiseen kasvuun ja kehitykseen.
– Jokaiselle lapselle tulee uhmaikä. Se opettaa itsenäistymistä ja vanhemmista irtaantumista.
Vanhemmalta uhmaikä vaatii lapsen tukemista ja ohjausta, vaikka tilanne voi olla vanhemmalle hämmentäväkin. Jotkut lapset saavat itkupotkuraivareita, toiset vain vastustavat kaikkea, mitä vanhempi kehottaa tekemään.
Vaikka uhmakohtaus olisi päällä, lasta ei saisi uhata esimerkiksi hylkäämisellä.
– Vaikka tietäisi mitä tehdä, niin ei se aina mene niin, kun hermo on kireällä, Mia Kerokoski tunnusti monelle vanhemmalle tutun tilanteen.
Petra Ratilainen tuumi, että kunpa uhmakohtauksiin osaisikin suhtautua rennon leppoisasti, mutta harvoin se onnistuu käytännössä.
Huumori pelastaa
Mia Kerokosken mukaan oma lapsi pakottaa katsomaan peiliin.
– Sitä huomaa sanovansa samat sanat kuin omat vanhemmat aikoinaan sanoivat vaikka oli vannonut, että niitä ei ikinä sano omille lapsille. Pitää kuitenkin muistaa myös armollisuus itseä kohtaan. Kukaan ei ole täydellinen, ja omastakin hyvinvoinnista pitää huolehtia.
Yleisöstä todettiin, että työelämässä ei ole ikinä tullut sellaista tilannetta, että hermo menisi. Lapsen uhmaikä yllätti täydellisesti.
Kerokoski antaa vinkiksi, että uhmatilanteessa aletaan tehdä jotain aivan muuta, jotta saadaan lapsen huomio pois kiukuttelusta. Tilanteen ollessa päällä lapsen kanssa keskustelu on usein turhaa, mutta jälkeenpäin asiaa kannattaa puida.
Sekin voi vaikuttaa uhmaan, jos lapsen verensokeri on alhaalla, eli hän ei ole syönyt tai juonut riittävästi. Toisaalta juuri ruokailutilanteet voivat olla vaikeita, kun lapsi ei halua syödä.
Anu Salovaara sanoi, että monesti tilanteen pysäyttäminen auttaa. Lapsi viedään vaikkapa eteiseen ”jäähylle”. Stina Kuortti totesi huumorin pelastavan monen tilanteen. Kun lapsi kiukkuaa, että en ala sitä tai tätä, niin vanhempi voi myös todeta, että ei hänkään suostu tekemään mitään. Tilanne laukeaa yhteiseen nauruun.
Vivikka Monto
