Virkamiehen esteellisyys ei ole asia, jonka hän voi huomioida halutessaan

Perustuslain 1 §:n 2 momentin mukaan ”Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.” Perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan ”Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.” Perustuslain 118 §:n 1 momentin mukaan ”Virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta.”

Hallintolain (434/2003) 6 §:ssä säännellään hallinnon oikeusperiaatteita. Kyseisen pykälän mukaan ”Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.”

Hallintolain 27 §:n 1 momentin mukaan ”Virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, jossa hän on esteellinen.” Hallintolain 28 §:n 1 momentin kohdissa 1–6 mainitaan erityiset esteellisyysperusteet. Näissä erityisissä esteellisyysperusteissa on olennaista muun muassa se, että asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa virkamiehelle (tai hänen läheiselleen). Kyseisen pykälän 7 kohdassa säännellään esteellisyyden yleislauseketta. Hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan virkamies on esteellinen, jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu. Hallintolain hallituksen esityksen (HE 72/2002 vp.) mukaan ”Tällaisen syyn on oltava ulkopuolisen havaittavissa ja sen puolueettomuutta vaarantavan vaikutuksen tulee olla suunnilleen samanasteinen kuin erikseen määritellyissä esteellisyysperusteissa.”

Virkamiehen puolueettomuus on erittäin olennainen osa hyvää hallintoa. Hyvän hallinnon vaatimus perustuu hallintolakiin, ja virkamiehen velvollisuus noudattaa lakia perustuu viime kädessä perustuslakiin. Hallintotoiminnalta edellytetään puolueettomuutta, ja esteellisyyssäännökset osaltaan turvaavat puolueettomuuden toteutumisen. Käytännössä kuitenkin kukin virkamies vastaa omalta osaltaan puolueettomuuden toteutumisesta.

Virkamiehen esteellisyys ei ole sellainen asia, jonka virkamies voi huomioida halutessaan tai tarvittaessa. Virkamiehen esteellisyyttä koskeva asia hoidetaan lain nojalla niin, että esteellinen virkamies ei osallistu asian käsittelyyn lainkaan.

Virkamiehen tulee ratkaista itse esteellisyyttään koskeva asia. Mikäli virkamies ei itse jäävää itseään, on työnantajalla velvollisuus puuttua tilanteeseen. Virkamiehen esteellisyys ja sen aiheuttamat haitat ovat virkamiehen ja hänen työnantajansa ongelmia. Virkamies tai hänen työnantajansa ei voi sivuuttaa virkamiehen esteellisyyttä vetoamalla esimerkiksi resurssipulaan tai vaihtoehtojen puutteeseen. Virkamiehen esteellisyys ei myöskään poistu sillä, että esteellisen virkamiehen oheen hankitaan konsultteja hoitamaan asiaa. Virkamiehen esteellisyyttä ei voi vierittää esimerkiksi kuntalaisten ongelmaksi tai kuntalaisten kärsittäväksi.

Akaan kaupungin tekninen johtaja Antti Kemi on toiminut Keskustan koulun vuosina 2014–2015 suoritetun täydellisen peruskorjauksen purkutöiden ajan vastaavana työnjohtajana ja rakennuttajana. Keskustan koulun peruskorjaus on epäonnistunut pahasti, ja peruskorjauksen budjetti on ylittynyt olennaisesti. Näin ollen tekninen johtaja Antti Kemi on esteellinen hoitamaan Keskustan koulun peruskorjauksen jälkeistä sisäilma-asiaa. Tekninen johtaja Antti Kemi on tehnyt virheitä Keskustan koulun peruskorjauksessa, ja näitä virheitä tekninen johtaja pystyy peittelemään muun muassa uusilla korjauksilla.

Tekninen johtaja Antti Kemi ei ole jäävännyt itseään.

Meidän allekirjoittaneiden näkemyksen mukaan teknisen johtajan ilmeisen esteellisyyden johdosta kuntatyönantajan tulee ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin, jotta laki ja hyvä hallintotapa toteutuvat ja jotta Akaan kaupunki voi saada Keskustan koulun tilanteesta asianmukaiset selvitykset.

Me allekirjoittaneet pyydämme kaupunginhallituksen vastausta asiassa.

Lain noudattaminen on sekä velvollisuus että kunnia-asia.

 

Riikka Oinas

varatuomari, OTK

Elise Kuismanen

toiminnanjohtaja, HTM, kunnallisoikeus

Susanna Noki

FM

Yksi kommentti

  1. Juha Anttila

    Kukaan tuskin haluaa, että joku tekee asiasta vielä eduskunnan oikeusasiamiehelle hallintokantelun. Lienee syytä siis suhtautua tähän asiaan vakavasti ja hoitaa asia kunnan sisällä fiksusti ja huolella.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?