Vihreät

Jenni Kiiskinen ja Timo Halttula: Maksaisitko sinä vastuullisesti tuotetusta palvelusta enemmän?

74 prosenttia suomalaisista olisi valmis maksamaan enemmän vastuullisesti tuotetusta tuotteesta tai palvelusta (Miltton & Cint 2017). Saman tutkimuksen mukaan 61 prosenttia jättäisi ostamatta vastuullisuussyistä, (eli millaisissa tapauksissa). Vastuullisuus ohjaa käyttäytymistämme yhä enemmän. Nuorten luottamusta yrityksiin on myös tutkittu ja se on konsulttiyhtiö Deloitten mukaan romahtanut lyhyessä ajassa; yrityksiä pidetään itsekkäinä, omaa etua vastuullisuudesta piittaamatta ajavina…

Ylevä moralisointi ajoi Heli Piiraisen vihreistä vasemmistoliittoon

Akaalainen valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Heli Piirainen ilmoitti viime viikon tiistaina jatkavansa politiikan tekemistä vasemmistoliiton riveissä. Piirainen on kolmannen kauden vihreä valtuutettu Kylmäkoskelta. Piiraisen mukaan hän on liittynyt vasemmistoliiton jäseneksi, ja jäsenyys astui voimaan viime viikon alusta. Vasemmistopolitiikka on ollut hänelle aina varteenotettava vaihtoehto. – Se on varmaan näkynyt minun tekemisissäni vahvasti myös vihreänä. Ainakin…

Petja Kopperoinen eroaa kaikista luottamustehtävistä

Akaan kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se myöntää vihreiden Petja Kopperoiselle eron kaikista luottamustoimista. Kopperoinen anoi eroa varavaltuutetun tehtävästä, sivistyslautakunnan jäsenyydestä sekä kaupunginhallituksen varajäsenyydestä. Hallituksessa Kopperoinen on ollut vihreiden Heli Piiraisen henkilökohtainen varajäsen. Aiemmin Kopperoinen on toiminut muun muassa Akaan nuorisovaltuuston puheenjohtajana. Julkisuudessa hän on tullut tutuksi television Uusi päivä -sarjan näyttelijänä. Eroanomuksen syyksi Kopperoinen toteaa…

Hanni Jorosen sielu lepää metsässä

Vihreiden Hanni Jorosella tulee montakin lempipaikkaa mieleen kotipitäjästään. Ykköseksi hän nostaa kuitenkin metsät. Erityisesti Hopeavuori pienine metsäteineen ihastuttaa 41-vuotiasta Jorosta. Ensimmäisen kauden valtuutettu kuvailee itseään ja koiriaan metsän vakiovieraiksi. – Metsissä sielu lepää ja pääsee meditatiiviseen tilaan luonnostaan. Rauhoittuminen ja luonnonäänien kuunteleminen rentouttavat ja auttavat jaksamaan kiireisessä arjessa, sairaanhoitajana työskentelevä Joronen perustelee. Toinen lempipaikka on…

Elävä maaseutu on vihreä arvo

Muutaman henkilöjäsenen Vihreiden puoluekokoukselle tekemä aloite liha-, maito- ja turkistilojen lomituspalveluiden lakkauttamisesta on herättänyt paljon keskustelua. Vihreiden aktiivijäseninä näkisimme maatalouden toivottavan kehityssuunnan aivan toisin kuin aloitteen tekijät, jotka ilmaisevat toiveenaan muun muassa pienten maitotilojen lopettamisen kannattamattomina. Toimiva maaseutuympäristö on kokonaisuus, johon kuuluu niin kasvintuotanto, kotieläintalous laitumineen kuin muihin elinkeinoihin nojaava asutuskin. Emme toivo Suomeen sellaista…

Loppusuoran loanheitto yllätti yhden naisen valtuustoryhmän

Kuntavaaleissa 2008 Kylmäkoskella oli yksi vihreiden ehdokas, Heli Piirainen. Hän sai 63 ääntä, viidenneksi eniten koko kunnassa, ja pääsi valtuustoon. Kuntavaaleissa 2012 Kylmäkoski oli liittynyt Akaaseen, ja vihreillä oli viisi ehdokasta. Heistä ainoana pääsi valtuustoon Heli Piirainen 135 äänellä. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Akaassa oli vihreä ehdokas, Heli Piirainen. Hän sai 467 ääntä, joista 190 tuli…

Tärkeintä on kommunikaatio

Olen asunut Akaassa pian kolme vuotta, kutsuttakoon minua siis junantuomaksi, vaikka ihan autolla tänne ajelinkin tavarat peräkärryssä painaen. Aluksi asetuimme Toijalaan, kauniin kirkon kulmille. Alkoi uusi aikakausi monella tapaa: pääkaupunkiseudun kiire vaihtui leppoisaan pikkukaupunkiin ja tervehtiviin ihmisiin, kihlat vaihtuivat lupaukseen rakastaa niin hyvinä kuin huonoina päivinä, ja tontin löydyttyä Toijalan Uudestakylästä alkoi oman kodin rakentaminen….

Heli Piirainen ennusti vihreiden vaalimenestyksen

– Huikealta tuntuu, henkäisee vihreiden akaalainen ehdokas Heli Piirainen vaalivalvojaisissa Tampereella, kun puolue näyttää olevan saamassa Pirkanmaalta kaksi paikkaa tulevassa eduskunnassa. – Nyt on hyvä hype, hän jatkaa. Piirainen sai lopulta 467 ääntä, joista 190 tuli omasta kotikaupungista. – Olemme tehneet hirmuisesti töitä vaalikampanjan eteen. Ajattelin jo etukäteen, että ennuste yhdestä paikasta vihreille Pirkanmaalla oli…

Kesän tähtipölyä

Kulunut kesä on ollut täynnä tapahtumia, ihanien ihmisten kohtaamista ja melkoista juhlahumuakin. Kesään on kuulunut paljon naurua, puhetta – välillä melko paatoksellistakin, sekä ex tempore -piipahduksia sinne sun tänne kotimaan kamaralla. Alkukesästä perheen junnuväki oli hieman nokka toopillansa kuultuaan, että perinteinen kesälomareissu Suomen rajojen ulkopuolelle jää tänä vuonna tekemättä. Äidin eduskuntavaalikampanjakassa ja heinäkuiset juhlat imaisivat…