varhaiskasvatus

Puolet lapsista on palannut hoitopaikkaansa – Anneli Säteri arvioi määrän vähenevän taas kesäkuun alussa

Tilaajille

Kaikki Akaan päiväkodit ovat olleet korona-aikana toiminnassa, mutta moni perhe on noudattanut valtioneuvoston suositusta ja hoitanut lasta kotona. Varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säterin mukaan hoidossa on ollut 20 prosenttia lapsista. – 14. toukokuuta lukien määrä kasvaa 50 prosenttiin, mikä on myös valtakunnallinen keskiarvo. Mutta vaikka puolet on nyt palannut hoitoon, kesäkuun alussa määrä taas laskee, koska osalla…

Viskarit pääsevät elokuussa ilmaiseksi päiväkotiin – Maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilu alkaa Akaassa

Tilaajille

Akaa on valittu mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön 5-vuotiaiden maksuttoman 20 viikkotunnin varhaiskasvatuksen kokeiluun. Kokeilu toteutetaan 1.8.2020–31.7.2021. Maksutonta varhaiskasvatusta tarjotaan Akaan päiväkodeissa maanantaista perjantaihin kello 9–13. Muusta hoitoajasta perheet maksavat maksujärjestelmän mukaisesti. Osallistuminen kokeiluun on perheille vapaaehtoista. Viisivuotiaille omat ryhmät Akaan kaupungin varhaiskasvatusjohtajan Anneli Säterin mukaan tavoitteena on, että kokeiluun osallistuvat lapset sijoittuvat päiväkoteihin samalle alueelle,…

Oppivelvollisuuden piteneminen tarkoittaa käytännössä ilmaista opiskelua 20 ikävuoteen asti – Ministeri Li Andersson kehotti Akaassa kuntia varautumaan jo nyt maksuttomaan toiseen asteeseen

Tilaajille

Opetusministeri Li Andersson (vas) tutustui maanantaina Akaassa Arvo Ylpön kouluun, Ylpönpihan päiväkotiin ja Pihlgren & Ritolan tapettitehtaaseen. Ajankohtaisista asioista esillä oli muun muassa oppivelvollisuusiän nostaminen 18 ikävuoteen. Oppivelvollisuuden nosto tarkoittaa maksutonta toisen asteen opetusta, eli esimerkiksi Akaassa lukion oppikirjat ja kannettava tietokone olisivat ilmaisia. – Nyt on linjattu, että ajallisesti maksuttomuus kestäisi sen vuoden loppuun,…

Akaa valmistautuu tarjoamaan 5-vuotiaille varhaiskasvatusta maksutta – Kokeilussa hoitopaikkana on päiväkoti

Tilaajille

Akaan kaupunki hakee mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön 5-vuotiaiden maksuttoman 20 viikkotunnin varhaiskasvatuksen kokeiluun. Sivistyslautakunta päätti asiasta 13. helmikuuta äänin 9–2. Sivistyslautakunnan jäsenistä Timo Pulkkinen (kok) ja Heli Einola-Virtanen (ps) vastustivat kokeiluun hakemista. Jos Akaa hyväksytään vuoden pituiseen kokeiluun, se koskee 2015 syntyneitä ja alkaa kuluvan vuoden elokuussa ja päättyy heinäkuun lopussa 2021. Ministeriö myöntää osallistuville…

Päiväkotilasten taiteessa heijastuvat sadut, haaveet ja unelmat

Kirjautuneille

Akaan pääkirjastossa on nähtävillä varhaiskasvatuksen kuvataidetta. Kirjaston näyttelyyn on koottu Nahkialan, Rautalan ja Ylpönpihan päiväkotilasten taideteoksia. Näyttelyn teemana on satuja, haaveita ja unelmia. Rautalan päiväkodin Pääskysten ryhmä ihasteli kirjastossa omia ja muiden lasten tekemiä taideteoksia. Lastentarhanopettaja Eveliina Myntti-Kivisen mukaan Rautalassa lapset ovat tutustuneet piirrostensa kautta tunnettujen taiteilijoiden taideteoksiin. – Otimme oikeista taideteoksista mallia, ja lapset…

Joka neljäs akaalainen lapsi saa päivähoidon ilmaiseksi

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki muuttui koko Suomessa 1.1.2018. Akaassa se on kasvattanut niin sanotussa nollamaksuluokassa olevien lasten määrää merkittävästi. Vuoden 2017 lopulla maksuttomassa varhaiskasvatuksessa oli Akaassa 106 lasta eli 16,9 prosenttia päivähoitoikäisistä. Helmikuussa 2018 luvut olivat 162 lasta ja 24,8 prosenttia. Ilmaisen varhaiskasvatuksen saa siis jo neljäsosa akaalaisista lapsista. Akaan varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säteri pitää nollamaksuluokkalaisten määrää hyvin…

Ovatko lapset vain kuluerä?

Akaa väittää olevansa perheystävällinen kaupunki, mutta missä se nykyään näkyy? Valitettavasti tämä tapahtuu muiden sivistys- ja perhepalveluiden kustannuksella. Koulutilanteen ratkaiseminen on vaatinut ja tulee vielä vaatimaan paljon rahaa. Tämän lisäksi se on vienyt leijonanosan sivistystoimen ajasta ja resursseista. Akaassa otettiin ensimmäisten joukossa käyttöön hoitoaikaperusteinen laskutus 1,5 vuotta sitten. Tuolloin olimme kehityksen kärjessä, mutta tätä menoa…

Sahurin päiväkodille suunnitellaan laajennusta

Kirjautuneille

Akaan päiväkodit ovat kaikki tällä hetkellä täynnä ja varhaiskasvatukseen koko Akaan alueella jonottaa noin 30 lasta. Lisäpaikkojen saamiseksi kaupunki suunnittelee Sahurin päiväkodin laajentamista Viialassa. Sahurin päiväkodissa toimii neljän päiväryhmän lisäksi keskitetysti koko Akaan varhaiskasvatuksen vuorohoito, jonka tarve on muutamassa vuodessa kaksinkertaistunut. Tällä hetkellä vuorohoidossa on yli 50 lasta. Suunnitelmien mukaan vuorohoito siirtyisi uuteen laajennusosaan. Rakennukseen…