Toijalan Kino

Akaan kivisakastin puisto on jopa 40 000 vainajan hautapaikka – Toijalan keskustassa on monta arkkitehtonista helmeä.

Tilaajille

Suomen Kotiseutuliiton rakennustutkija, arkkitehti Lasse Majuri kertoo, että vain noin 10 prosenttia rakennetun ympäristön rakennuksista on arkkitehtien suunnittelemia. –  Tätä 90 prosenttia itse kutsun ”arkitehtuuriksi”, arkipäiväiseksi tarpeen mukaiseksi rakentamiseksi. Muutkin suunnittelijat kuin arkkitehdit saavat toki aikaan korkealaatuisia rakennuksia, sanoo Majuri. Akaan kaupungin Flooran päivän tapahtumassa viime lauantaina kulttuurikävelyn Toijalan keskustassa vetänyt Lasse Majuri kehottaa lähestymään…

Kinon kellarista noustiin Liverpoolin Beatles-viikoille

Toijalan Kinon kortteli palasi Akaa-Seuran järjestämässä teemakahvilassa kuulijoiden muistoihin sellaisena kuin se oli silloin ennen. Edelleen käytössä olevassa elokuvateatterissa järjestetyn illan aikana nähtiin satakunta vanhaa valokuvaa Pätsiniementien, Ylpöntien, Meijerintien ja Asemantien välisestä alueesta eli Kinon korttelista eri vuosikymmeniltä. Kuvat olivat Akaa-Seuran valokuva-arkistosta, ja myös useammasta kotialbumista oli saatu yleisölle ennen näkemättömiä kuvia. Kiinnostuneita oli paikalla…

Ylpön talo oli kolmen ministerinrouvan lapsuudenkoti

Kirjautuneille

Elokuvateatteri Toijalan Kinossa viime maanantaina järjestetty valokuvien katselu- ja tunnistamistilaisuus todisti selvästi, että Akaan ja Toijalan menneisyys ja historia kiinnostavat päivä päivältä enemmän. Akaa- seuran järjestämään yhdessäolohetkeen, jossa muisteltiin niin sanottua Ylpön aluetta, osallistui lähes sata henkeä. Ylpön alueella tarkoitetaan nykyisen Toijalan S-marketin ja vanhan hautausmaan välistä aluetta. Alueella sijaitsi kolme erillistä liikerakennusta, Ylpön liikerakennus,…

Toijalan Kinon oopperakausi alkaa Aidalla

Toijalan Kino jatkaa viime kaudella alkanutta maailmankuulujen oopperoiden ja balettien esittämistä. Oopperakauden avaa Australian oopperan Aida tiistaina 15. syyskuuta. Kaikkiaan kauden 2015–16 aikana Toijalan Kinossa nähdään yhdeksän oopperaa ja kolme balettia. Näytökset tulevat eri puolilta maailmaa, Australian oopperan lisäksi muun muassa Pariisista, Barcelonasta, Lontoosta ja  San Franciscosta. Elokuvateatterin hoitaja Jussi Kuusela kertoo levitysyhtiön ja jakelutekniikan…

Toijalan Kinossa riittää kävijöitä

Toijalan Kino aloitti toimintansa 1930-luvun lopulla perustajanaan Erkki Ahonen. Parhaimmillaan vuosina 1942–44  saattoi teatterissa olla kymmenenkin näytöstä päivässä, sillä silloin Toijala oli keskeinen rautateiden risteys ja teatteriin oli lyhyt matka asemalta. Vuonna 1968 teatterin ylläpitäjäksi vaihtui Risto Sieranta ja myöhemmin hänen vaimonsa Kaija Sieranta. Nykyään teatterin toimintaa ylläpitää Toni Bonden. Jussi Kuusela hoitaa Toijalan Kinon…

MM-kiekon otteluita voi seurata Toijalan Kinon valkokankaalta

Perjantaina 3. toukokuuta käynnistyvien jääkiekon MM-kilpailujen Suomen-pelejä sekä loppuotteluita voi seurata Toijalan Kinon valkokankaalta. Suorana HD-lähetyksenä näytettävät ottelut ovat juonnettuja, ja paikalle pyritään tuomaan myös asiantuntijoita kommentoimaan pelejä. Helsingissä ja Tukholmassa pelattavissa MM-kilpailussa Leijonat kohtaavat ensimmäisenä Saksan-joukkueen, ja ottelun aloituskiekko putoaa jäähän  perjantaina kello 20.15. Tapahtuma-Akaan ideoima kisakatsomo jatkaa kevään liigapelien innoittamalla tiellä, mutta MM-otteluiden…

Kimmo Pohjonen vierailee Toijalan Kinossa

Viialalaissyntyisestä Kimmo Pohjosesta kertova dokumenttielokuva Soundbreaker esitetään Toijalan Kinossa maanantaina 15. huhtikuuta. Näytös alkaa kello 19, ja sen jälkeen Kimmo Pohjonen kertoo yleisölle dokumentista ja sen tekemisestä. Tapahtuman järjestää Akaan elävän musiikin yhdistys Almu. Soundbreaker sai ensi-iltansa elokuvateattereissa viime perjantaina, mutta se on kerännyt menestystä ja herättänyt innostusta jo lähes 30 festivaalilla. Muun muassa Kanadassa Montréalin…