Säästäminen pienituloisena – Näin säästät rahaa pienistä tuloista

Pienistä tuloista säästäminen voi olla haastavaa. Tulojen ja menojen suhde saattaa olla sellainen, että on vaikea edes löytää säästökohdetta omasta budjetista.

Jos lähes kaikki raha mikä palkasta verojen jälkeen jää menee välttämättömiin kuluihin, vaatii säästäminen pitkäjänteisyyttä ja kekseliäisyyttä. Tilanteessa ei kannata lannistua, sillä ihmisillä on mitä uskomattomampia vinkkejä säästämiseen.

Ei kannata myöskään stressata siitä, että säästettävät summat ovat pieniä tai ettei joka kuukausi saa rahaa säästöön – säästö se on pienikin säästö. Pienistä puroista syntyy suuri joki. 

Tutustu toimiviin ja konkreettisiin vinkkeihin, joiden avulla säästäminen on mahdollista myös pienistä tuloista.

1. Budjetoi

Kun rahaa ei ole paljon, korostuu budjetoinnin tärkeys. Vaikka se vaatii hieman vaivannäköä, on budjetointi yksi fiksuimmista keinoista säästötavoitteiden saavuttamiseksi.

Budjetoinnin tärkeys johtuu siitä, että se avaa silmiä ja saa näkemään miten paljon rahaa tulee ja je menee, ja erityisesti mihin sitä menee.

Esimerkiksi kauppaan ei kannata lähteä ostelemaan edullisia asioita sieltä täältä, vaan suunnitelmallisuus on todella tärkeää. Edullisuuden sijasta välttämättömien tarpeiden tulisi olla tärkein vaikuttava tekijä ostopäätöksessä.

2. Vertaile sähkösopimuksia

Omien sopimusten läpikäyminen voi olla merkittävä säästökohde, oli kyse sitten asuntolainasta, sähkösopimuksesta tai vakuutuksista. Kannattaa selvittää, sisältävätkö sopimukset mahdollisia piilokuluja tai voisiko niitä kilpailuttaa edullisempien sopimusten solmimiseksi.

Sähkön hinta puhuttaa ihmisiä paljon varsinkin talviaikaan. Jos mahdollista, sähkösopimusten hintavertailu kannattaa, sillä sen avulla säästöjä voi tehdä jopa satoja euroja vuodessa.

3. Kilpailuta lainat

Myös lainan kilpailutus voi tuoda merkittäviä säästöjä, jos korkoa saa laskettua tai kuluja vähennettyä uuden lainan myötä. Myös useamman lainan yhdistäminen yhdeksi suuremmaksi lainaksi on järkevää, koska silloin voi saada matalamman koron ja säästää kuukausikuluissa.

Lainojen kilpailutuspalvelun avulla voit saada lainatarjouksen useilta eri pankeilta tekemällä vain yhden hakemuksen. Vertailemalla lainojen korkoja ja lainaehtoja on mahdollista valita edullisempi laina ja laittaa takaisinmaksusta yli jäävät rahat säästöihin.

4. Tarkkaile ruokakuluja

Ruokakulut voivat syödä mistä tahansa budjetista ison osan. Jatkuva Woltin käyttö, valmisruoan syönti, ravintolassa lounaalla käynti tai nälkäisenä kauppaan meneminen voivat tuoda tuhansia euroja ylimääräisiä kuluja kuukaudessa.

Vaikka et kävisikään ulkona syömässä tai käyttäisi kuljetuspalveluita tilataksesi ruokaa, on meillä kaikilla aina jotakin petrattavaa ruokakulujen suhteen.  Ruokabudjetti voi olla jo tarkasti mietitty, mutta usein on keinoja järkevöittää ruokakuluja edelleen.

Yksi toimivimmista keinoista ruokabudjetin kiristämiseen on koko viikon ruokien ruokien suunnittelu ja ostaminen kerralla. Aterioiden suunnittelu voi varsinkin alussa viedä enemmän aikaa, mutta esimerkiksi valmiiksi listatut suosikkiruoat auttavat kauppalistan tekemisessä.

5. Etsi ilmaisia harrastuksia ja viihdettä

Yksi merkittävä säästökohde on harrastukset ja viihde. Harrastusvälineet, jäsenyydet, leffaillat ja muu vapaa-aika voi nopeasti syödä ihan osan kuukausittaisesta budjetista.

Tässä siis muutama vinkki miten säästää vapaa-ajan kuluista: 

  • Harjoittele ruoanlaittoa ja kutsu kaverit ravintolan sijaan kotiisi
  • Aloita ilmainen harrastus kuten juoksu, sauvakävely tai kotijumppa
  • Etsi ilmaisia kulttuurielämyksiä, kuten museoita ja taidegallerioita
  • Katso elokuvat netistä
  • Karsi turhat seurojen jäsenyydet ja kuukausisopimukset kuten kuntosalikortti
  • Juo kahvi aina mielummin kotona kahvilan sijaan!

6. Pidä huolta terveydestäsi

Monille ei tule ajatelleeksi sitä, että oman terveyden vaaliminen tuo huimia säästöjä. Oletko koskaan miettinyt, kuinka paljon rahaa kuluu vuodessa pelkästään terveyspalveluihin?

Vaikka Suomessa terveydenhoito on edullista ja potilaan kulut pieniä, pidempiaikaisesta terveysongelmasta kertyy kuitenkin vuosien mittaan isot kulut.

Liikkumalla, syömällä terveellisesti ja nukkumalla tarpeeksi pidät huolta terveydestäsi ja voi laittaa lääkärikuluista säästyvät rahat säästötilille.

Samalla voit myös säästää sellaisista turhista asioista kuten tupakka ja liika alkoholi.

Tiivistelmä pienituloisen säästövinkeistä

Säästämisen aloittaminen voi tuntua hankalalta silloin kun tulot ovat pienet ja kaikki rahat tuntuvat menevän välttämättömyyksiin ja tavalliseen arkeen. Vaikka voi olla vaikeaa keksiä mistä rahaa voisi arjessaan säästää, voi pienistäkin tuloista saada rahaa säästöön.

Pienikin kuukausittainen säästö kannattaa ja voi innostaa keksimään lisää säästökohteita. Lisäksi rahan karttuminen säästötilille motivoi jatkamaan säästämistä ja voit päästä myös nauttimaan korkoa korolle -ilmiöstä, eli antaa säästöjesi tuottaa sinulle lisää rahaa.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?