Romaanihenkilöt eivät jätä Kjell Westötä rauhaan

Kjell Westö kertoo olleensa lapsena puhelias ja seurallinen, mutta samaan aikaan kaveriporukan sivustaseuraaja ja tarkkailija.

Kjell Westö on paitsi Vuoden vasenkätinen, myös vuonna 2006 romaanistaan Missä kuljimme kerran Finlandia-palkinnolla palkittu kirjailija. Westön tuotantoon kuuluu kuusi romaania ja joukko novelleja ja runokokoelmia. Miehen tarinat ovat laajoja, ja ne polveilevat läpi vuosikymmenten, mutta miten ne saavat alkunsa?

– Yksittäinen nopea arkitilanne voi olla alkusysäys, joka laukaisee tarinan. Henkilöhahmot voivat lähteä syntymään esimerkiksi vanhasta valokuvasta, jonka taustalla on joku kiehtovan näköinen henkilö, jolle alan keksiä luonteenpiirteitä, nimeä ja tarinaa. Siinä tilanteessa en halua tietää kuka se henkilö oikeasti on, se pilaa kaiken, Westö kuvailee.

Westön kirjat eivät mene tarinoihin toiminnan kautta, vaan henkilöiden sisäisten mielenliikkeiden kautta. Westö kertookin kokevansa itsensä tarkkailijaksi ja sivustakatsojaksi, joka ammentaa tarinoihinsa materiaalia näkemästään ja kokemastaan maailmasta.

– Tarinat saattavat syntyä myös omien kokemusteni kautta, ne voivat olla vaikkapa ero- tai kriisitilanteita jonkun rakkaan ihmisen kanssa. Kyseessä voi olla näennäisen arkisia repliikkejä, mutta itselle niistä avautuu yhtäkkiä koko menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Tärkeintä on se, että kokemusten, näkyjen tai visioiden pitää olla itselle vavahduttavia. Että itse kokee, että tuossa hetkessä oli elämä pähkinänkuoressa, Westö toteaa.

Kjell Westö kertoo olleensa lapsena puhelias ja seurallinen, mutta samaan aikaan kaveriporukan sivustaseuraaja ja tarkkailija.

Westön mukaan romaaneissa yksi vavahduttava visio ei kuitenkaan riitä, niitä täytyy olla kymmeniä tai satoja. Siksi kirjailija täyttääkin kaksi paksua muistiinpanovihkoa, ennen kuin hän edes yrittää kirjoittaa kohtauksia.

– Olen suunnitelmallinen kirjailija, ja tietyntyyppistä esityötä voi tehdä etukäteen, mutta oivalluksien kanssa sitä on aivan niiden armoilla. Kirjoittamiseni rakentuu niiden hetkien varaan, jolloin koen ymmärtäneeni sukupolvista, tästä maasta tai omasta pienestä elämästäni jotain tärkeää. Niitä ei voi pakottaa esiin, Westö kuvailee.

Kjell Westöllä kestää keskimäärin kolme tai neljä vuotta saada yksi romaani valmiiksi. Syitä on useita, mutta eräs niistä on se, että romaanien henkilöt eivät jätä kirjailijaa rauhaan.

– Henkilöt tulevat läheisiksi. Ensimmäisen vuoden ajan sen jälkeen kun sain esimerkiksi Missä kuljimme kerran ja Kangastus 38:n valmiiksi, olin niissä hahmoissa kiinni, enkä pystynyt ottamaan itseeni uusia henkilöitä. Kirjan kirjoitettuani haluaisin luopua heistä, mutta he roikkuvat minussa kiinni, eivätkä suostu kuolemaan, Westö nauraa.

Kirjallisuus kyseenalaistaa helppoja väitteitä

Nykypäivänä kirjallisuus sinnittelee television, internetin ja jokaisesta tuutista tulevan viihteen puristuksessa. Niin lukeminen kuin kirjoittaminen ovat yksinäistä ja varsin epäseksikästä puuhaa. Millaisena Westö näkee kirjallisuuden merkityksen?

– Kirjallisuus parhaimmillaan on kielenkäyttöä jaloimmillaan. Eräs aikamme huolestuttava piirre on pahansuopuus ja se, että eri ihmisryhmistä ollaan valmiita sanomaan mitä tahansa ihan lonkalta. Ajassamme kytee epäluulo. Se menee sävyttömäksi ja siitä puuttuu kaikki helppojen väitteiden kyseenalaistaminen. Siinä kirjallisuudella on tärkeä tehtävä, Westö sanoo.

Westö toteaa, että kirjan lukeminen vaatii hiljaisuutta ja tilaa ympärilleen. Se on erilaista lukemista kuin some-päivitysten tai uutisotsikoiden nopea selaaminen koneelta. Kirjallisuudella on tulevaisuudessaan haasteita, mutta Westö suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti.

– Uskon, että löytyy tarpeeksi ihmisiä, jotka ymmärtävät, että syvemmän tarinan lukeminen paitsi vaatii paljon, myös palkitsee syvästi. Jos me siitä luovumme, niin menetämme jotain olennaista ihmisenä olemisesta, Westö toteaa.

Teknologia muuttaa ihmistä

Westö kertoo kiinnittäneensä huomiota ihmisiin, jotka esimerkiksi ravintolassa ystävänsä kanssa ruokaillessaan eivät puhu toisilleen, vaan räpläävät kännyköitään. Mies myöntää sortuneensa tähän itsekin. Hän onkin huolissaan informaatioteknologian kyvystä muuttaa ihmisen psyykettä.

– Norjalainen antropologi Thomas Hylland Eriksen kirjoitti muutama vuosi sitten esseen, jossa hän kertoi, että hänellä ja hänen professoriystävillään on vaikeuksia keskittyä pitkien tekstien lukemiseen. Ihmisten kyky olla hiljaa ja keskittyä yhteen asiaan on lyhentynyt ja lyhenee koko ajan, Westö miettii.

Westön mukaan moni hyvä asia elämässä vaatii keskittymistä ja kykyä uppoutua asioihin. Hänelle itselleen sellaisia ovat kirjoittamisen ja lukemisen lisäksi myös kielten opiskelu ja kitaran soittaminen. Puhumattakaan siitä, että jos haluaa hyvän ihmissuhteen, on siinäkin suureksi avuksi se, että jaksaa puhua toisen kanssa ja katsoa tätä silmiin.

– Tavallaan ihminen on ikuinen, eli meissä tulee aina säilymään viha, rakkaus, kateus, hyvänsuopuus, pahansuopuus, auttamisenhalu, nämä ihmisyyttä syvästi määrittelevät piirteet. Mutta kyllä teknologia myös  muuttaa meitä. Ehkä vain pinnalta, mutta kuitenkin sen verran, että se merkitsee jotain.

Lukijoiden tulkinnat yllättävät

Kirjallisuuden luonteeseen kuuluu se, että tekstin lähdettyä maailmalle kirjailijan käsistä, ei kirjailija enää ole tekstinsä merkitysten herra. Tekstin monet tulkinnat muodostuvat jossakin lukijan ja tekstin välisessä kohtaamisessa.

– Niin kauan kuin teksti on koneellani tai tikuillani, minä määrään mistä se kertoo ja mitä se merkitsee. Mutta kun teksti on laitettu kansien väliin, on minun tulkintani siitä vain yksi monien joukossa. Jokainen lukija lataa tekstiin oman elämänkokemuksensa, tapansa ajatella ja tuntea. Monesti lukijoiden tulkinnat ovat yllättäneet minut täysin, sehän tässä parhaimmillaan niin kiehtovaa onkin, Westö pohtii.

Kirjojen tulkitsijoista näkyvimpiä ovat lehtien kirjallisuuskriitikot. Lukeeko Westö kirjoistaan kirjoitettuja arvosteluja?

– Haluaisin sanoa, että en lue, mutta kyllä niitä tulee luettua. Minulle on kehittynyt hiukan zeniläisempi suhtautuminen kritiikkeihin vuosien karttuessa. Olen tottunut siihen, että kaikenlaista tulee. Pakko on kuitenkin  mennä katsomaan, että mitä ne kirjoittavat, Westö myöntää.

Westö kertoo saaneensa turpiinsa niin Helsingin Sanomilta kuin Hufvudstadsbladetilta, mutta silloinkin kriittisyys on ollut arvostavaa kriittisyyttä. Persoonaan menevää murskakritiikkiä hän tosin kertoo saaneensa myös osakseen.

– Rakentavaa ja kovaa kritiikkiä joutuu vähän nieleskelemään, kyllä se ensin sattuu. Mutta siitä saattaa oppia jotain ja tehdä seuraavalla kerralla paremmin. Ainoa mitä on vaikea kestää on henkilöön menevä kritiikki. Joskus sitä ei edes peitellä. Jos saa paljon hyvää, tulee toisinaan myös kunnolla turpiin. Rakkaus ja viha ovat lähellä toisiaan, Westö toteaa.