rakentaminen

Katso ilmakuvat: Kaupunki saa tonteista ja korvauksista yli 110 000 euroa – Toijalan keskustan kerrostalohanke etenee

Tilaajille

Akaan kaupunki tekee maankäyttösopimuksen ja kiinteistökaupan esisopimuksen Toijalan keskustassa sijaitsevasta Kinon korttelista. Maanomistajan kanssa on jo sovittu, että kaupunki saa tonttien rakennusoikeuden lisäyksestä korvauksena 61 845 euroa ja kiinteistökaupasta 49 490 euroa. Vireillä olevassa kaavamuutoksessa muodostuvan uuden kerrostalotontin kaupungin omistamat maa-alueet siirtyvät maanomistajalle eli akaalaisen Mika Piittisjärven yritykselle Toijalan LVI-Palvelulle. Kaupunginhallitus päätti tiistaina 3. maaliskuuta…

Pääkirjoitus: Kohti korkeuksia

Tilaajille

Toijalan keskustaan suunnitellaan 9-kerroksisia kerrostaloja. Hanke on kaavamuutosvaiheessa. Toteutuessaan kerrostalot muuttavat kaupungin silhuettia melkoisesti. Rautatieaseman välittömään läheisyyteen nousevat talot huomataan varmasti. Kohti korkeuksia noustaan muuallakin, miksi ei sitten Akaassa. Akaa tarvitsee nämä kerrostalot. Ne ovat hyvä jatke mittavalle julkiselle rakentamiselle. Hyvinvointikeskusta rakennetaan jo, ja suunnittelussa ovat Viialan yhtenäiskoulu ja liikuntahalli sekä pistoraide puuterminaaleineen Akaa Pointin…

Hyvinvointikeskuksen suunnittelu jatkuu – rakentamisaikataulu on auki, työmaan huputtamista ei ole harkittu

Tilaajille

Akaan hyvinvointikeskuksen rakentamisen aloittamisaikataulu on vielä auki. Kaupunki sai kesäkuussa sosiaali- ja terveysministeriöltä uuden poikkeusluvan keskuksen rakentamiselle, ja tällä hetkellä valmistellaan rakennuslupahakemusta Akaan kaupungille. – Urakoitsijan kanssa käydään läpi muutamia yksityiskohtia liittyen toteutusvaiheen sopimuksiin. Arkkitehtipuolella suunnitteluryhmä valmistelee lupavaiheen kuvia, että saadaan lupa sisään. Lisäksi eri toimijoiden kanssa käydään päivityspalavereita, kertoo kaupungin palkkaama projektipäällikkö Jan-Erik Järventie….

Suvi Tähkäahon ja Tero Ilomäen talo nousee vanhan paikalle

Tilaajille

Suvi Tähkäaho ja Tero Ilomäki tekivät varsin radikaalin ratkaisun. Tähkäahon omistama rintamamiestalo purettiin pois, ja sen tilalle on rakenteilla uusi talo. Vuonna 1949 rakennettu talo ei suinkaan ollut asumiskelvoton, mutta se olisi vaatinut mittavaa remonttia. Suvi Tähkäaho oli ostanut talon vuonna 2010. Hän ehti jo uusia siihen katon, ikkunat ja ulkovuorauksen. Kun pariskunnan suhde syveni,…

Akaa investoi ensi vuonna 2,4 miljoonalla eurolla

Akaan kaupungin budjettiesitys on investointien osalta huomattavasti maltillisempi kuin muutamana viime vuotena. Vuoden 2017 investointeihin on varattu 2,4 miljoonaa euroa. Suurin summa menee kaupungin rajojen ulkopuolelle. Valkeakoskelle rakennetaan Etelä-Pirkanmaan kuntien yhteinen vuodeosasto, josta Akaa maksaa ensi vuonna 455 000 euroa. Oman uuden hyvinvointikeskuksen suunnitteluun ollaan varaamassa 400 000, katujen pinnoittamiseen ja katuvaloihin 360 000 ja…

Rakennusyrittäjä seuraa saunatilojen trendejä

Akaalainen rakennusyrittäjä Ari Ilottula oli Asuntomessuilla seitsemättä kertaa osallistuessaan viime perjantaina Akaan Seudun järjestämälle messuretkelle Vantaan Kivistöön. Hän on huomannut, että samat plussat ja miinukset korostuvat vuodesta toiseen. – Mitään suosikkikohdetta en löytänyt. Mikään ei erottunut massasta, vaan kohteet olivat samanlaisia kuin joka vuosi, Ilottula aloittaa. Hänen mielestään messutalot maksavat liikaa. Messuluettelon mukaan edullisin talo…

Hyvä palvelu ei välttämättä maksa mitään

Tamperelainen Jussi Rönkkö osti Viialan Rakennustarvikkeen viisi vuotta sitten. Taantuma on näkynyt rakentamisen määrässä ja samalla myynnissä koko viisivuotiskauden, mutta Rönkkö on työntekijöineen kehittänyt omaa yritystä ja sen rakennuksia. – Tiloja on laitettu kuntoon ja uudistettu. Tänä kesänä maalataan myös rakennuksen yläosa, Rönkkö sanoo vanhan vehnämyllyn tornista. K-kauppiaiden poika ryhtyi yrittäjäksi viisikymppisenä vastattuaan sitä ennen…

Ajatus mökin rakentamisesta Akaaseen hiipui

Ostin tontin Akaasta, mutta heti tuli stoppi suunnitelmiini. Rakennustarkastajalta tuli selvityspyyntö tontilla olevista kahdesta asuntovaunusta, parakista ynnä muista tavaroistani. Nämä oli tarkoitettu rakennusaikaisiksi majoitus-/varastotiloiksi. Olisin rakentanut tontille pikku mökin ja tuonut paikallisille yrittäjille rahaa monessa muodossa, mutta intoni hiipui, ja siirsin ja siirrän tavarani ystävällisempään kuntaan. Olkoon tontti puolestani rauhassa niin kauan, kuin kaupungin suhtauminen muuttuu. Ihmettelen,…

Matalan riskin rakentamisen ja ylläpidon ohjeistus käyttöön Akaassa

Laajemmin Suomessa ja Akaassa on törmätty laajoihin ja ongelmallisiin sisäilmaongelmiin julkisissa rakennuksissa. Sisäilmaongelmat ovat erittäin vaarallisia lapsille ja aikuisille, ja korjaaminen maksaa paljon. Tänä vuonna Akaassa korjataan julkisia rakennuksia kaupunkimme verorahoilla useilla miljoonilla euroilla, joista Keskustan koulu 3,6 miljoonaa euroa. Korjaukset ovat suuri osuus noin 110 miljoonan euron budjetistamme. Rakennusprojekti rakennusvaiheessa on usean tahon yhteistyötä,…

Näkymä Nahkialanjärvelle palkitsi pitkän odotuksen

Henna Rantanen ja Jari Hakala ovat kumpikin syntyperäisiä toijalalaisia. Hakala on ollut jo 23 vuotta töissä TTT:llä, ja Rantasen edelliset työpaikat ovat olleet Tampereella ja Hämeenlinnassa. Tammikuun alussa oli taas Tampereen vuoro, kun hän aloitti Pihlajalinnan hankintapäällikkönä. Perheen tytär, 13-vuotias Julia käy Toijalan yhteiskoulua. Perheen edellinen oma koti oli vuonna 1998 Lontilan avariin peltomaisemiin rakennettu…