Osuuspankki sulkee konttorinsa Viialassa

OP Tampere sulkee toimipisteensä Viialassa tammikuun 2018 lopulla. Viimeinen aukiolopäivä on 26.1.2018. Myös Jankan ja Vesilahden konttorit sulkevat ovensa.

Viialan toimipisteen asiakkuudet siirtyvät Lempäälän toimipisteeseen. Muutos ei edellytä asiakkailta toimenpiteitä.

– Pystymme näin vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin ja tarjoamaan aiempaa paremmin henkilökohtaista opastusta ja neuvontaa. Pankki- ja vakuutusasioita hoidetaan kasvavassa määrin mobiilisti, verkkopalvelussa tai puhelimessa. Asiointi on joustavaa, sillä tapaamisenkin voi varata toimipisteeseen tai verkkoneuvotteluun arkisin kello 8–20, kertoo OP Tampereen toimitusjohtaja Mikko Rosenlund.

Kommentit (11)

  1. Surullinen

    Voi voi, kamalaa katseltavaa tämä Viialan alasajo. Seuraavaksi Viialasta varmaan lähtee poliisi, sitten alko, sitten lukio…. ja jos vielä apteekki ja terveyskeskus lähtee niin voidaan lyödä Viialassa lappu luukulle ja muutetaan kaikki Lempäälään.

      • Nostalgiaa 1960-70 luvuilta

        Viialassa oli, epäilemättä myös aiemmin, 1960-70 luvuilla lukuisia alkoja 24/7, kölvipoikana 1960-luvulla edesmenneiden vanhempieni omakotitalon läheisyydessä oli kaksi myyntipistettä, välillä yöllä autot pysähtyi väärään osoitteeseen eli meille. Koskaan ei kyllä mitään häiritötä esimerkiksi ovikellon soitolla. Hintatasosta en osaa enkä tiedä mitään, epäilen tuotteiden olleen hintansa väärtti.

    • Esko

      OP on todennäköisesti tehnyt laskelmia että tämä mainitsemasi kohderyhmä pienenee tasaisella tahdilla luonnollisen poistuman vaikutuksesta joten heistä ei kukaan jaksa isoa haloota nostaa.

  2. Maarit

    Taksillako vanhat ihmiset sitten menevät Lempäälään maksaamaan laskunsa ja hakemaan käteistä, kun heillä ei ole pankkikorttia eikä tietokonetta?! Siirtäisin rahani muualle, jos olisi vielä vaihtoehto oikeaan pankkipalveluun. Suomenkielestä pitäisi poistaa sana palvelu, koska se ei enää tarkoita sitä mitä ennen.

  3. Maarit

    Markku, Pertti ja muut vaan jospas käytössä ei ole autoa, ei edes ajokorttia. Niitä ei aikoinaan tarvinnut hankkia, kun julkinen liikenne kulki oikein hyvin ja silloin oli useampi pankkikin ja posti ja terveyskeskus jonne pääsi parissa päivässä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?