Noora Toivo jää pois Kalevan Kisoista

Toijalan Vauhdin Noora Toivo joutuu munuaistulehduksen takia jättämään viikonlopun Kalevan Kisat Oulussa väliin. 27-vuotiaan Toivon piti osallistua SM-kisoissa naisten 400 metrin aitajuoksuun. Kalevan Kisat olivat Toivon päätavoite. Tavoitteena oli minuutin alitus.

– Olisin yrittänyt hyvää tulosta ja odotin innolla kisaa. Tämä on surkeaa tuuria. Olin vuoden pois, viime vuonna en halunnut mennä kisoihin puolikuntoisena ja nyt tulee kolmas välivuosi, kun en pääse kisaamaan, Noora Toivo kertoo.

Toivon ennätys 400 metrin aidoissa on 59,28, joka syntyi kesän 2013 Kalevan Kisoissa. Toivo sijoittui tuolloin SM-pronssille. Tänä kesänä Toivo on juossut matkan aikaan 61,50.

Kymmenen päivää liikuntakieltoa

Munuaistulehdus vei Noora Toivoon sairaalaan asti, kun ensimmäiset antibiootit eivät tehonneet.

– Kuumetta oli yli 40 astetta ja tulehdusarvot lähes 300. Testien jälkeen selvisi, että kyseessä on antibiooteille resistentti bakteeri. Sain uuden antibiootin, joka alkoi tehota, mutta kunto kerkesi menemään sen verran huonoksi, että lääkäreiltä tuli kommenttia, että kisoihin ei mennä. Lääkäri totesi, että sairastamista ei merkitä kalenteriin, Noora Toivo kertoo.

Toivo on kotiutunut sairaalasta, mutta sairaanhoitaja käy antamassa antibiootin suonensisäisesti vielä kymmenen päivän ajan. Liikuntakielto jatkuu yhtä pitkään.  Toivo arvelee ärhäkän bakteerin olevan peräisin maaliskuiselta Thaimaan-matkalta.

Robin Millardin valmentama juoksija toivoo, että pääsisi loppukesästä vielä kilpailemaan.

– En halua lopettaa tätä kautta tähän, mutta riippuu siitä kuinka kroppa palautuu, Toivo miettii.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?