Niina Koivuniemi nousee ammattiliiton johtotehtäviin

Akaan valtuustossa Vasemmistoliittoa edustava Niina Koivuniemi nousee PAMin johtoryhmään.

Akaan valtuustossa Vasemmistoliittoa edustava Niina Koivuniemi nousee PAMin johtoryhmään.

Akaalainen Niina Koivuniemi on valittu Palvelualojen ammattiliitto PAMin hallituksen puheenjohtajan henkilökohtaiseksi varajäseneksi. Koivuniemi toimii myös liiton johtoryhmän jäsenenä ja yhtenä liiton johtajista. Tällä hetkellä Koivuniemi on PAMin Häme-Pirkanmaan aluepäällikkö.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kansan Uutiset. Lehden haastattelussa Koivumäki painottaa, että tehtävään tarvitaan punaista aatetta ja asennetta sekä rohkeaa tekemistä. Koivumäellä on myös viesti Suomen uudelle hallitukselle.

– Nyt jos koskaan tarvitaan yhteistä punaista vasemmistoa. Oikeisto, me laitamme teille kampoihin. Meinaatteko te aivan oikeasti kokeilla, onko meillä joukkovoimaa? Koivuniemi kysyy Kansan Uutisissa.

Ensimmäistä kertaa valitun puheenjohtajan henkilökohtaisen varajäsenen vaali toteutettiin suljettuna lippuäänestyksenä. Toisena ehdokkaana oli lopettavan edustajiston puheenjohtaja Joonas Tuomivaara. Koivuniemi voitti äänestyksen 269-116.

PAMin puheenjohtajana jatkaa Ann Selin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?