Terveysviranomaiset odottivat turhaan Akaan Rasi-raporttia

Mikrobikasvustot jätettiin tietoisesti alapohjaan

Terveystarkastaja Milla Ikonen määräsi Akaan kaupungin tekemään Rasin koululla kuntotukimuksen, johon kuuluu myös materiaalinäytteiden ottoa ja kosteusmittauksia. Tutkimusta ei tehty eikä raporttia lähetetty, joten Valkeakoksen kaupunki penää sitä nyt kuulemismenettelyllä.

Terveystarkastaja Milla Ikonen määräsi Akaan kaupungin tekemään Rasin koululla kuntotukimuksen, johon kuuluu myös materiaalinäytteiden ottoa ja kosteusmittauksia. Tutkimusta ei tehty eikä raporttia lähetetty, joten Valkeakoksen kaupunki penää sitä nyt kuulemismenettelyllä.

Valkeakosken kaupungin ympäristöpalvelujen terveystarkastaja Milla Ikonen teki Rasin koululla tarkastuksen 26. syyskuuta. Tarkastuskertomus lähetettiin Akaan kaupungille 3. lokakuuta. Sen saivat muun muassa tekninen johtaja, vt. kiinteistöpäällikkö, sivistysjohtaja ja henkilöstöjohtaja. Omat kopiot menivät työsuojeluvaltuutetuille, työterveyshoitajalle ja aluehallintovirastoon.

Kaupunkia kehotettiin tekemään rakennuksessa muun muassa kuntotutkimus tarvittavine materiaalinäytteineen ja kosteusmittauksineen. Koska Akaa ei määräaikaan 3. marraskuuta mennessä reagoinut kehotuksiin mitenkään, terveysviranomainen käynnisti kuulemismenettelyn. Nyt Akaata velvoitetaan viranhaltijapäätöksellä toimittamaan edellä mainitut raportit tiettyyn määräaikaan mennessä.

– Jos viranhaltijapäätöstä ei noudateta eikä siihen haeta muutosta valittamalla, menee asia kunnan terveydensuojeluviranomaisen eli Valkeakosken Sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöjaoston päätettäväksi. Sillä on päätösvalta myös esimerkiksi uhkasakon tai käyttökiellon asettamiseen, Milla Ikonen kertoo.

Suonkedon sana painoi eniten

Akaan tekninen johtaja Antti Kemi sanoi Akaan Seudulle viime viikon keskiviikkona, että hän ei tiedä, miksi vaadittuja tutkimuksia ei ole tehty.

– Ei siinä tehtävänannossa ollut mitään epäselvää. En osaa sanoa, miksi ei ole tehty, mitä on pyydetty.

Vt. kiinteistöpäällikkö Juha Jalonen perustelee ratkaisua sillä, että Rasin koululla niin ikään 26.9. käynyt rakennusinsinööri Jommi Suonketo ei vaatinut materiaalinäytteiden ottamista vaikka totesikin, että alapohjan eristemateriaaleista löytyisi jopa vääjäämättä viitearvot ylittäviä mikrobikasvuostoja.

– Jommi Suonkedon lausunnossa on korostetulla kirjoitettu, miksi materiaalinäytteitä ei ole otettu. Suonkedon sana painaa eniten, Jalonen sanoo.

Jommi Suonkedon 26.9. tekemän tutkimuksen raportissa kerrotaan, miksi hän suositteli tässä vaiheessa vain rossipohjan luukkujen poistamista ja sisäpuolisen lattiapinnan tiivistyskorjauksia.

Jommi Suonkedon 26.9. tekemän tutkimuksen raportissa kerrotaan, miksi hän suositteli tässä vaiheessa vain rossipohjan luukkujen poistamista ja sisäpuolisen lattiapinnan tiivistyskorjauksia.

Jalosen mukaan myöskään Suonkedon raporttia ei lähetetty Valkeakosken ympäristöpalveluille siksi, että korjaustyöt olivat vielä meneillään.

– Olisi varmaan ollut fiksua, kun olisi lähettänyt viestin, mitä tehdään, Jalonen toteaa.

Koska Suonketo suositteli vain sisäpuolisen lattiapinnan tiivistyskorjauksia, jätettiin hänen raportissaan mainitut mikrobikasvustot rakennukseen alapohjaan.

– Tämän tutkimuksen perusteella se oli tarkoitus. Kun tiivistetään, ne eivät haittaa. Näin minä olen sen tulkinnut, sanoo Juha Jalonen.

Kellarikoppia olisi pitänyt purkaa

Keskiviikkona 12.11. ilmestyneessä Akaan Seudussa Juha Jalonen kertoi Rasin koulun oireiden räjähtäneen käsiin todennäköisesti siksi, että pilaantunutta ilmaa pääsi homeisesta kellarista purkutöiden yhteydessä koulun sisätiloihin avoimien ikkunoiden kautta. Jalonen totesi, että tätä on pidetty todennäköisimpänä mahdollisuutena sekä terveysviranomaisten että aluehallintoviraston edustajien kanssa keskusteltaessa.

Terveysviranomainen eli tässä tapauksessa terveystarkastaja Milla Ikonen oli jutun luettuaan eri mieltä.

– En ole sanonut tällaista. Meidän esittämämme näkemykset ja velvoitteet löytyvät tarkastuskertomuksesta, Ikonen ilmoitti Akaan Seudulle.

Terveystarkastaja Milla Ikonen kehotti tarkastuskertomuksessaan Akaan kaupunkia ottamaan Rasin koulusta myös materiaalinäytteitä.

Terveystarkastaja Milla Ikonen kehotti tarkastuskertomuksessaan Akaan kaupunkia ottamaan Rasin koulusta myös materiaalinäytteitä.

Sertifioidun rakennusterveysasiantuntijan, insinööri (AMK) Milla Ikosen ja talonrakennustekniikan diplomi-insinööri Jommi Suonkedon tarkastuskertomuksissa myös samana päivänä tehdyt havainnot eroavat toisistaan. Ikonen näki muun muassa opettajien huoneen sisäkatossa kosteusjäljen, jonka syyn ja laajuuden hän määräsi selvitettäväksi. Toisen kellarin ulkokopin puurakenteissa Ikonen havaitsi mikrobivaurioita, joten hän määräsi mikrobivaurioituneet rakenteet poistettavaksi välittömästi.

Tiistaihin 18.11. mennessä kopista ei ulospäin näkynyt poistetun mitään rakenteita. Sisätilojen kosteusjäljistä ja niiden korjauksista on puhuttu vain yhden luokkahuoneen osalta, josta koko prosessi sai alkunsa ja johdatti teknisen toimen muun muassa koulun homeisiin kellareihin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?