MATTI PULKKINEN

Pirkanmaalla olisi ollut valmius jatkaa maakunta- ja sote-uudistusta – tehtyä työtä hyödynnetään jatkossa

Tilaajille
Sote-muutosjohtaja Jaakko Herrala pyytää kansalaisia kiinnittämään päähuomion sote-uudistuksen todelliseen sisältöön eikä poliittisiin kuumiin kysymyksiin kuten valinnanvapauteen tai maakuntiin.

Perjantaina aamupäivällä tulleen tiedon mukaan maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu ei jatku hallituksen esityksen pohjalta. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kävi aamupäivällä myös pyytämässä tasavallan presidentiltä hallituksen eroa, mikä myönnettiin. Hallitus jatkaa toimitusministeriönä vaaleihin asti. Pirkanmaalla olisi ollut valmius toteuttaa uudistus tavoitteiden mukaisesti. Valmistelu on edennyt erinomaisesti maakunnassamme yhteistyössä kuntien, sairaanhoitopiirin, ELY-keskuksen ja TE-toimiston sekä maakunnan liiton…

Läänintaiteilija Arttu Haapalainen: ”Hyvän hoidon ja hoivan lisäksi ihminen janoaa elämänsisältöä”

Tilaajille
Läänintaiteilija Arttu Haapalainen kiittelee sitä, että Pirkanmaalla on ymmärretty hyvin taiteen ja kulttuurin merkitys hoivan ja hoidon tukena. Ihminen tarvitsee perustarpeiden lisäksi hengenravintoa.

Taiteen edistämiskeskuksen Tampereen aluetoimipisteessä työskentelevä läänintaiteilija Arttu Haapalainen tietää kulttuurin elävän ja voivan hyvin maakunnan kaikissa 22 kunnassa. Hänen mukaansa kuntien kulttuuritoimien hallinnoimat palvelut toteutetaan iloisen kirjavasti kunkin paikkakunnan voimavarojen mukaan. Taiteilijoiden ja kulttuuritoimijoiden viljelemä tarjonta suorastaan rehottaa rikkaana ja ilmeikkäänä. Miehen mielestä pirkanmaalaiset ovat ymmärtäneet taiteen ja hyvinvoinnin kytköksen, mistä kouriintuntuva esimerkki on Pirkanmaan…

Kuntaliiton Minna Karhunen: ”Kunnan elinvoiman varmistavat terve talous, korkea äänestysaktiivisuus ja positiivinen väestökehitys”

Tilaajille
- Se, että huutolaisen pojan ja palvelijan tyttären tytöstä tulee maaherran virkaa vastaava aluehallintoviraston ylijohtaja, kertoo suomalaisen paikallishallinnon eli kuntakentän toimivuuden upeudesta, Kuntaliiton uusi toimitusjohtaja Minna Karhunen korostaa.

Kuntaliitto saa helmikuun alussa toprakan vetäjän. Runsaan 300 kunnan edusnaisena aloittava toimitusjohtaja Minna Karhunen, 51, aikoo ottaa näkyvän ja kuuluvan roolin tehden kuntakentästä näkyvän, sen paremmin vahvuuksia kuin ongelmia vähättelemättä.  Hän haluaa palauttaa kuntien uskon ja luottamuksen niiden omaan edunvalvojaan. Itsekin kuntamaailmassa monipuolisen uran tehnyt Karhunen uskoo, että kunniakkaiden perinteiden kunnat ovat merkittäviä paikallishallinnon toimijoita…

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen: ”Kunta- ja paikallishallintomme on yhteiskuntamme vakauden perusta”

Tilaajille
Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen nostaa vuonna 1865 annetusta kunta-asetuksesta alkaneen ja edelleen jatkuvan kuntien ja paikallishallinnon kehittämisen merkitsevän hyvin suurta asiaa koko yhteiskunnallemme. Hänen mukaansa viisaasti toimineet kunnat ovat yhteiskuntamme vakauden perusta.

Manner-Suomen 295 kunnassa odotetaan vuosikausia jatkuneen epävarmuuden ajan päättymistä. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) sanoo maakunta- ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen toteutumisen avaavan yhteiskunnallemme ison uuden mahdollisuuden. Tulevaisuuden kunnat palaavat roolissaan paikallishallinnon alkujuurille ja aloittavat elinvoiman lapioinnin modernia palvelu- ja toimintakulttuuria rakentaen. 18 maakuntaa antavat lujat hartiat muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiselle. Maakunnat…

Petri Laaksosen joulukonsertissa Sääksmäen kirkossa oli samanlainen tunnelma kuin Marta Wendelinin joulukortissa

Petri Laaksonen on tehnyt mittavan joulukiertueensa jo vuodesta 1994 lähtien. Viime maanantaina Laaksosen tämänvuotinen joulukonserttikiertue kävi Sääksmäen kirkossa. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Adventtiaika inspiroi suuren joukon maamme artisteja pitämään joulukonsertteja ja jopa laajoja joulukiertueita. Petri Laaksosella on jo pitkä perinne joulukonserttien järjestämisestä. Hän on uskollisesti liikkeellä eri puolilla Suomineitoa – mies on siis todellinen joulusanoman lähetti. Tämän viikon maanantaina säveltäjä-laulaja loi juhlatunnelmaa Sääksmäen kirkossa. Illan ohjelma oli taitavasti rakennettu – kuulijat pääsivät todellisiin fiiliksiin. Koko joulukuu on…

Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan 2020-luku saattaa tuoda Suomeen uuden varuskunnan tai varuskunnan laajennuksen – maailman auttamishalu Ukrainassa on luokkaa ”good feeling”

Tilaajille
- Maamme laskevasta syntyvyydestä on oltava huolissaan. Nykyinen vauvojen määrä ei ole vielä uhka Puolustusvoimille. Reservi säilyttää vahvuutensa, jos armeija kouluttaa joka vuosi noin 21 000 varusmiestä, puolustusministeri Jussi Niinistö sanoo. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) on koulutukseltaan historiantutkija. Hän on perehtynyt maanpuolustukseen jo ennen ministeriuraansa järjestöissä, lehtien päätoimittajina sekä Maanpuolustuskorkeakoulun Suomen sotahistorian dosenttina. Niinistön mukaan historia opettaa suomalaisia. – Suomi saa sota-aikana apua, jos avunantamisesta on hyötyä antajamaalle. Niinistö ottaa esimerkiksi toisen maailmansodan, jonka aikana suomalaiset saivat apua ruotsalaisilta. – Suomi oli puskurivaltio Ruotsin ja silloisen Neuvostoliiton välissä. Suomen…

Arkkipiispa Leo: Lähtemällä pyhäaamuna kirkkoon toimit maallistumista vastaan

Tilaajille
Suomen ortodoksista kirkkoa johtava arkkipiispa Leo toivoo suomalaisten palauttavan perheelle, vanhemmuudelle, kodille sekä uskonnolle ja hengellisyydelle kuuluvan arvostuksen. Hänen mukaansa viime sunnuntaina Suomen ortodoksisesta kirkosta annetun asetuksen 100-vuotisjuhlaa viettänyt kirkko tarjoaa ihmisille sitä kristillistä perintöä, joka jo pitkässä historiassa on eletty todeksi. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Asetus Suomen ortodoksisesta kirkosta annettiin tasan 100 vuotta sitten. Juhlaliturgiaa vietettiin Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarin pääkirkossa viime sunnuntaina. Noin 62 000 -jäsenistä hengellistä yhteisöä johtava Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo sanoo kirkon olevan historiansa suurimpien hallinnollisten muutoksien edessä. Ihmisten keskittyminen harvoihin kasvukeskuksiin, syntyvyyden väheneminen ja väestön ikääntyminen pakottavat kirkkoa uudistamaan radikaalisti hallintoaan. Suunnitelmien mukaan…

Elovena-neito tervehtii pian ohikulkijoita Nokian myllyn viljasiilojen kyljestä

Leipurit Petra Soini ja Veera Heikkilä ovat ammattilaisia puuron hauduttajina. Amurin Helmessä työskentelevät leipurit valmistavat eri puuroja päivittäin. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Suomen vanhimpiin, arvostetuimpiin ja tunnetuimpiin elintarvikebrändeihin lukeutuva Elovena-kaurahiutaleet on vahvasti pirkanmaalainen juttu. Suomalaisten suuresti suosima puuron raaka-aine on valmistettu vuodesta 1990 lähtien Nokian myllyllä. Elovena-neidon kaunistamiin pahvipakkauksiin pakataan erittäin korkeatasoisia kaurahiutaleita, jotka valmistetaan sataprosenttisesti suomalaisesta viljasta. Suuri osa Elovena-sopimusviljelijöistä on pirkanmaalaisia. Kaurahiutaleiden valmistuksesta vastaavat ammattilaiset ovat todellisia alansa huippumestareita. Kaurahiutaleen on oltava väriltään kullanruskea ja…

Carmina Buranan mahtipontinen esitys lumosi kuulijansa kaksi kertaa Tampere-talossa

Tampere Filharmonian, Tampereen Filharmonisen Kuoron, Tampereen Oopperan kuoron ja Pirkanpoikien perjantai-iltainen Carl Orffin Carmina Burana muodostui tämän syyskauden ehdottomaksi kohokohdaksi. Kapellimestari Santtu-Matias Rouvali innosti koko laajan esiintymiskaartin huippusuoritukseen. Tenori Brett Sprague, sopraano Tuuli Takala ja baritoni Jaakko Kortekangas loistivat solisteina. Vetovoimainen esitys nähtiin myös lauantai-iltana. Molemmat esitykset raikuivat loppuunmyydyille saleille. (Kuva: Linda Salo)

”Ole tervehditty, sinä kaikkein kaunein, / arvokas jalokivi, ole tervehditty, / sinä ihanin neitseiden joukossa, / kunniakas neitsyt, / ole tervehditty, sinä maailman valkeus, / ole tervehditty, sinä maailman ruusu,/ Blanziflor ja Helena antelias Venus!”, Tampereen Filharmonisen Kuoron, Tampereen Oopperan kuoron ja Pirkanpoikien muodostama jättikuoro huipensi Tampere Filharmonian säestämänä Carl Orffin mestariteoksen Carmina Burana. Parin…