Kylmäkosken päiväkoti tarvitsee lisää tilaa

Varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säteri (takana vas.) vieraili perjantaina Kylmäkosken MLL:n perhekahvilassa kertomassa ajankohtaisista varhaiskasvatusasioista. Iiris Aholla (automekossa) ja Seela Seppälällä oli meneillään omat jutut. 

Varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säteri (takana vas.) vieraili perjantaina Kylmäkosken MLL:n perhekahvilassa kertomassa ajankohtaisista varhaiskasvatusasioista. Iiris Aholla (automekossa) ja Seela Seppälällä oli meneillään omat jutut.

Kylmäkosken päiväkoti tarvitsee kiireesti lisää tilaa. Alun perin 21 lapsen tarpeisiin ja yksiryhmäiseksi suunnitellussa päiväkodissa on tällä hetkellä kirjoilla nelisenkymmentä lasta kahdessa ryhmässä.

– Tilanne näyttää katastrofaaliselta. Tilanteesta on kuitenkin selvitty, koska kaikki lapset eivät ole paikalla joka päivä, kertoo Akaan varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säteri, joka vieraili perjantaina Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kylmäkosken yhdistyksen perhekahvilassa.

Säterin mukaan tilapulan ratkaisuksi suunnitellaan siirtorakennusta eli tilaelementtiä, joka sijoitettaisiin kaupungin omistamalle maalle päiväkodin välittömään läheisyyteen, jolloin päiväkodin piha olisi myös lisätilan käytettävissä. Lisärakennus olisi käytettävissä ensi vuoden alusta.

– Syksykin on haasteellinen, mutta väliaikaisesti pärjätään päiväkodin tiloissa, Anneli Säteri arvioi.

Varhaiskasvatusjohtajan mukaan tilavaihtoehtoja suunniteltaessa selvitetään myös Työterveys Akaasian käytössä olevan tilaelementin tai osan siitä siirtämistä Kylmäkosken päiväkodin viereen. Arvo Ylpön koulun naapurissa sijaitseva tilaelementti on ollut aiemmin päiväkotikäytössä. Työterveys Akaasian toiminta päättyy vuoden loppuun mennessä.

Suunnitelmien mukaan tilaelementti toimisi ryhmäperhepäiväkotina. Toisena vaihtoehtona pohditaan sisarusryhmän perustamista, jolloin Kylmäkosken päiväkoti toimisi kolmeryhmäisenä. Varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säterin mukaan ryhmis palvelisi nimenomaan alle kolmevuotiaiden hoidon tarvetta. Ryhmiksessa toimisi 8–12 lapsen ryhmä ja 2–3 hoitajaa.

Kylmäkosken päiväkodin lisätilatarvetta on suunniteltu tähän asti viranhaltijatyönä. Koulutuslautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan 12.5.

Varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säterin mukaan hoitopaikka pyritään järjestämään lähipalveluperiaatteella eli taajamassa, jossa lapsi asuu.

Varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säterin (vas.) mukaan hoitopaikka pyritään järjestämään lähipalveluperiaatteella eli taajamassa, jossa lapsi asuu. 

Heidi Jalli tuli kuuntelemaan varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säteriä yhdessä tyttärensä Eimin kanssa.

Heidi Jalli tuli kuuntelemaan varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säteriä yhdessä tyttärensä Eimin kanssa.

Akaa kilpailuttaa 6-ryhmäisen päiväkodin tilat ja toiminnan

Akaan kaupungilla on parhaillaan käynnissä kilpailutus 6-ryhmäisestä päiväkodista, jota on kaavailtu 89–126 lapselle. Päiväkotihoitopalveluiden lisäksi palveluntuottaja vastaa myös päiväkotitiloista.

Uusi päiväkoti tulee Toijalan taajamaan. Varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säteri kertoo, että kaupunki osoittaa tarkoitukseen vastikkeetta tontin Arvo Ylpön koulun läheisyydestä Sikosuolta, mutta päiväkoti on mahdollista rakentaa myös muualle Toijalan alueelle. Uuden päiväkodin on määrä aloittaa 1.8.2017.

Päiväkotijärjestelyihin liittyen kaupunki luopuu 70-paikkaisesta Pirtinkulman päiväkodista, joka toimii vuokratiloissa. Vuokrasopimus loppuu 31.7.2017.

Akaan kaupunki ostaa päiväkotipalveluja jo Tenava päiväkodilta, jonka ylläpitämässä Tenava-Toivossa Hämeentiellä on 80 lasta. Kaupungin ja Tenava päiväkotien sopimus jatkuu 31.7.2017 asti, minkä jälkeen kaupungilla on käytettävissä vielä yksi optiovuosi.

– Tarvitsemme joka tapauksessa uuden päiväkodin, joka on nähty järkevimmäksi toteuttaa yksityisenä. Tietysti ratkaisuun on vaikuttanut yleinen taloudellinen tilanne, mutta ennen kaikkea näkisin, että ykkösasiana on saada uudet, turvalliset ja terveelliset tilat isolle määrälle lapsia, varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säteri toteaa.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?