Kylmäkosken Asema

Jouluikkunat ilahduttavat vuosien tauon jälkeen Kylmäkosken Asemalla

Tilaajille

Tontut seikkailevat jälleen entisen Uosukaisen kyläkaupan ikkunoissa Kylmäkosken Asemalla. Edellisen kerran jouluikkunat ovat ilahduttaneet ohikulkijoita vuonna 2000 kaupan vielä toimiessa. Kyläkauppaa pitänyt Sinikka Uosukainen kertoo, että tänä vuonna jouluikkunat toteutettiin nostalgiahengessä hänen siskonsa Eeva Olssonin ja tämän tyttären Pia Olssonin ideasta. Uosukaisen suku hoiti Asemalla kauppaa vuodesta 1955 lähtien. Toiminta loppui vuonna 2001. Ikkunoiden koristaminen…

Matkaa tehtiin junalla, juosten ja resiinalla – Kylmäkosken Veikot pesäpallopelissä Jokioisilla

Tilaajille

Pesäpallon pelimatkoilla voi tapahtua kaikenmoista odottamatonta. Joskus hauskaa, joskus ei. Ainutlaatuinen oli Kylmäkosken Veikkojen pelimatka Jokioisiin vuonna 1925. Tuolloin Kylmäkoskella harrastettiin yleisurheilun ohessa innolla myös pesäpalloa. Joukkue pelasi kesäisin muun muassa Urjalan, Hattulan, Lammin ja Jokioisten joukkueita vastaan. Kylmäkosken joukkue oli koottu talonpojista ja työmiehistä ja mukana oli myös paikkakunnan poliisi. Joukkueen nopsajalka oli Juhani…

Aseman kylä sai yllättävän testamenttilahjoituksen: ”Tuntuu luontevalta, että hän halusi jättää omaisuutensa meille” – Kyläyhdistys otti hoitaakseen vainajan hautajaiset

Tilaajille

Päivi Välimäki oli töissä, kun hänelle soitettiin. Vanhainkodista kerrottiin, että asemankyläläinen liki 80-vuotias Seppo Humaloja oli nukkunut yöllä pois. Siitä alkoi viimeisten palvelusten tekeminen yksinäiselle miehelle, joka oli jo hyvissä ajoin sopinut Aseman kyläyhdistyksen kanssa kuolemaansa liittyvien asioiden järjestelemisestä. Kyläyhdistyksen sihteerinä toimiva Välimäki muistaa, miten hän suunnilleen vuosi sitten lähti työpaikaltaan päiväkodista selvittämään, mistä kuolleen…

Kylmäkoskelle palannut Minna Malmi on jouluaattona töissä Viialan kirkossa

Tilaajille

Kylmäkosken Asemalla pidetyssä joulupuuroillassa ja laulajaisissa tunnelmoitiin ja musisoitiin, ja välillä syötiin joulupuuroa sekä nautittiin glögiä ja pipareita. Seurakuntakodilla pidetyn tapahtuman järjestivät yhdessä Kylmäkosken Aseman kyläyhdistys ja Kylmäkosken kappeliseurakunta. Minna Malmi (o.s. Lindfors) tunnustautuu perin juurin jouluihmiseksi. Hän asuu perheensä kanssa Maunulassa lapsuudenkodissaan. Tarmokas ja juhlatuulella oleva nainen kertoo, että hän on jo tehnyt kaikki…

Kyläyhdistys luo Asemalle positiivista pöhinää

Tilaajille

Kylmäkosken Aseman kylä ei ole kuihtuva eikä näivettyvä kylä. Ei ainakaan, jos se on kiinni pienestä ja vireästä kyläyhdistyksestä, joka tempoo kylän asukkaita mukaan milloin teatteri- ja uimahallimatkoille, tai ihan vain omalle kylälle kesäkioskille ja tansseihin. Toimintaa järjestää ja koordinoi pieni seitsemän hengen Aseman kyläyhdistyksen hallitus, jossa aktiivisina ovat toimineet jo pidempään Päivi Välimäki ja…

Kylmäkosken Aseman kioski on kylän sydän

Kylmäkosken Aseman kioskille halutaan saada joka vuosi aina jotain uutta. Täksi kesäksi on saatu kaupungilta yli jääneitä penkkejä sekä lainaksi isompi jääkaappi kylmätavaroita varten. Yhdistys panostaa myös viihtyvyyteen, jota saadaan esimerkiksi oleskeluryhmien pöytäliinoilla sekä kukilla. Kioski-termi onkin hiukan vähättelevä kylän keitaasta oleskelualueineen. Lapsille on tehty hiekkalaatikko. Yhdistyksen sihteeri Päivi Välimäki kertoo, että hiekkalaatikko edistää sekä…

Asemalaiset esittäytyivät Hämeenpuistossa

Aseman kyläyhdistys loi maalaistunnelmaa Tampereen keskustassa Aseman kyläyhdistys osallistui toista kertaa Pirkan Kylien Kylänraitti-tapahtumaan viime lauantaina Tampereen Hämeenpuistossa. Toista kertaa järjestetty tapahtuma oli osa Tampereen Vihreää viikkoa. Viime kesänä kyläraitilla vieraili noin 4 500 kävijää. Asemalaiset osallistuivat tapahtumaan paistamalla muurinpohjalettuja sekä kauppaamalla oman kylän tuotteita viiriäisenmunista käsitöihin. Muurinpohjalettuja paistaneen Sami Välimäen mukaan aamupäivällä kojulla oli…

Päivähoidon tulevaisuus Kylmäkoskella

Teimme viisi vuotta sitten paon Tampereen kaupungin hulinasta maaseudulle, ja päätimme muuttaa Kylmäkosken Asemalle. Tuolloin tänne houkutti talo maalaisympäristössä, jonka läheisyydestä löytyivät kuitenkin lapsiperheelle tärkeät palvelut. Olemme vuosien saatossa jo tottuneet siihen jatkuvaan uhkapilveen, joka on leijunut Kylmäkosken Aseman koulun yllä. Aseman koulua vietiin määrätietoisesti usean käsittelyn kautta kohti loppuaan lopetusperusteenaan milloin taloudelliset ja milloin…

Kylmäkosken Aseman kesäkioski jatkaa nuorten voimin

Kylmäkosken aseman kyläyhdistyksen kesäkioski avautuu tänä vuonna 15.6. Kioskia pyörittävät oman kylän nuoret Sohvi Mäenpää, Liina Kirjavainen ja Nana Kiiski. Kyläyhdistyksen Töitä kesäkioskista on Pirkanmaan Osuuskaupan ensi kesän kummihanke paikallisyhdistysten avuksi käynnistetyssä Lähivastuukampanjassa. Kyläyhdistyksen sihteerin Päivi Välimäen mukaan toimintatonnin avulla kyläyhdistys voi tarjota osa-aikaista kesätyötä kioskilta ja samalla pitää yllä tärkeitä lähipalveluita. Kyläyhdistys ryhtyi selvittämään…

Elotansseissa oli tiivis ja nostalginen tunnelma

Vanha viljamakasiini heräsi eloon Kylmäkosken Asemalla, kun siellä järjestettiin tunnelmalliset Elotanssit lauantai-iltana. Kylmäkosken kyläyhdistys siivosi ja laittoi kuntoon Heidi ja Henri Laineen pihamaalla olevan makasiinin. 20.45. Pihalla häärii iloisena Päivi Välimäki kyläyhdistyksestä. Hän sanoo, että makasiinissa on tarkoitus järjestää muunkinlaisia tapahtumia. Elotansseistakin on tarkoitus saada perinne. 21.00. Väkeä tulee paikalle koko ajan lisää. Marjut ja…