Kylmäkosken 4H

Kuntouttava työtoiminta hoituu kaupungin omana työnä nykyisin myös Kylmäkoskella – Nuorisojärjestö teki vuosia töitä aikuisten työllistämisen eteen

Tilaajille

Työllistymistä edistävää kuntouttavaa työtoimintaa on kesäkuun alusta lähtien järjestetty kaupungin omana työnä Akaan jokaisessa taajamassa. Kuntouttavan työtoiminnan järjestämisvastuu kuuluu kaupungille, mutta kaupungin on mahdollista sopia palvelun toteuttamisesta esimerkiksi rekisteröidyn yhdistyksen kanssa. Toijalassa ja Viialassa toimintaa on järjestetty jo pitkään kaupungin työnä, ja nyt toteutustapa on sama myös Kylmäkoskella. Akaan kaupungilla oli vuosien ajan sopimus kuntouttavasta…

Tötterötypyt pyörittää jälleen Toijalan torin jäätelökioskia – Amanda Aaltonen pääsi tutustumaan yrittäjyyteen jo 13-vuotiaana

Tilaajille

Paikallinen 4H-yritys, Tötterötypyt, pyörittää Toijalan torin laidalla sijaitsevaa jäätelökioskia nyt toista kesää. Viime vuonna ”tötterötypyjä” oli seitsemän, ja heistä toiselle kaudelle jatkoivat Reetta Viholainen, Iida Kauranen, Siiri Siukola ja Amanda Aaltonen. – Jatkoimme, koska viime vuonna oli tosi kivaa. Tämä on ihan mahtava kesätyö, Amanda Aaltonen kehuu. 4H-yrittäjyys mahdollistaa yrityksen perustamisen ohjatusti jo 13-vuotiaana. Yrityksen…

Kylmäkosken lehtienlukupiste lopetti toimintansa huhtikuussa – Palaavatko kirjastopalvelut koskaan Kylmäkoskelle?

Tilaajille

Kylmäkosken kirjasto lakkautettiin vuonna 2014. Lakkauttamispäätöksen yhteydessä silloinen kaupunginvaltuusto vaati kuitenkin kirjastopalveluiden turvaamista Kylmäkoskella. Vaikeaksi koettuun vaatimukseen pyrittiin vastaamaan perustamalla Kylmäkoskelle lehtienlukupiste, jota vuodesta 2017 ylläpiti Kylmäkosken 4H-yhdistys. Nyt myös lehtipiste jää historiaan ainakin toistaiseksi, sillä Kylmäkosken 4H päätti kokouksessaan 30. maaliskuuta lopettaa lehtienlukupistetoiminnan. Lehtipisteen ylläpito oli yhteydessä 4H:n ja kaupungin väliseen kuntouttavan työtoiminnan järjestämistä…

Oma Säästöpankki ja Kylmäkosken 4H palkkaavat 15 nuorta vetämään kesän liikuntakerhoja

Tilaajille

  Kylmäkosken 4H-yhdistyksellä on miellyttävät ja onnistuneet kokemukset viime vuodelta IkiOmakesätyö-yhteistyöstä Hauhon Säästöpankkisäätiön ja Oma Säästöpankin Akaan-konttorin kanssa. Vanhusten virkistystoimintaan koulutettiin ja työllistettiin onnistuneesti 15 nuorta. He toimivat eri puolilla Akaata eri vanhainkodeissa virkistyshetkissä ja kesäpäivissä apukäsinä. IkiOmakesätyö toteutuu myös kesällä 2020 saman kolmikon yhteistyönä. Tällä kertaa järjestetään 15 akaalaiselle 15–17-vuotiaalle nuorelle kesätyö ja samalla…

Akaan nuorisotiloilla järjestetään Seiskailtoja

Akaan kaupungin nuorisotilat ovat kesän jälkeen aloittamassa toimintaansa. Nuorten toimintakeskus Myllytiellä Toijalassa on jo avannut ovensa. Toijalan tila on avoinna maanantaista keskiviikkoon, ei kuitenkaan tänään 27. elokuuta eikä keskiviikkona 3. syyskuuta. Toimintakeskuksessa on maanantaisin kello 15–16.30 Pikkunuokkua, joka on tarkoitettu 5.- ja 6.-luokkalaisille. Maanantai-illat kello 16.30–20 on toimintakeskus pyhitetty seiskoille, jolloin nämä saavat rauhassa tutustua…

Nuorten illat jatkuvat Olkkarilla

Nuorten illat jatkuvat Kylmäkosken Olkkarilla, vaikka Kylmäkosken MLL:n Koko kylän olkkari -hanke elokuun lopussa päättyy. Jatkossa nuorten illat ottaa hoitaakseen Akaan kaupunki, joka vuokraa Olkkari-tilan alakerran 1.9.2014–31.12.2016.  Yläkerran kokoontumistiloja ei kaupunki tässä vaiheessa vuokraa. Suunnitelmien mukaan nuorten iltoja olisi jatkossakin kaksi kertaa viikossa. Niiden valvonnan ja ohjauksen kaupunki ostaa Kylmäkosken 4H-yhdistykseltä. Akaan valtuusto on varannut…

Kylmäkosken 4H:lle 18 200 euron avustus

Akaan perusturvalautakunta on myöntänyt Kylmäkosken 4H-yhdistykselle 18 200 euron avustuksen käytettäväksi palkka- ja matkakuluihin. Yhdistys käyttää avustuksen toiminnanjohtajan palkkaukseen sekä nuorisotoiminnan kehittämisestä ja työllistämistoiminnasta aiheutuviin matkakuluihin. Kylmäkosken 4H-yhdistys tuottaa lapsille ja nuorille vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksia koko Akaan alueella. Lisäksi yhdistys työllistää nuoria ja aikuisia määräaikaisiin työtehtäviin Kylmäkosken alueella.