kulttuuriosuuskunta Kiito

Kolme toivomusta Akaasta kaatoi raja-aitoja

  Kuntien kulttuuripalvelujen kehittämishankkeen eli Kuulto-hankkeen toimintakokeilun ensimmäisen vaiheen tulokset on nyt arvioitu. Kuulto-toimintakokeilussa kulttuuritoimintaa ja -palveluja vietiin kuntalaisten lähelle vuosina 2012-2013. Akaassa hanketta toteutettiin viialalaisen Kati Andrianovin johdolla ja Kolme toivomusta Akaasta -yhteisötaideprojektin avulla. Taideprojekti pyrki selvittämään kaupunkilaisten toiveita ja unelmia yhteiseen asuinpaikkaan liittyen. Akaassa tavoitteena oli Andrianovin mukaan kuntaidentiteetin vahvistaminen, koska alueella oli…

Kesäkatu -13 -festivaali ammentaa yhteisötaiteellisuudesta

Esittävän taiteen festivaali Kesäkatu -13 marssittaa lauantaina 15. kesäkuuta Viialan torille akaalaisia valtuutettuja, jotka kertovat oman tarinansa commedia dell’ arten keinoin. Mukana esiintymässä ovat Heli Piirainen (vihr), Saija Roininen (sd), Susanna Saxberg-Tesmala (kok) sekä Tuomo Smått (kok), ja tyyliteltyihin naamioihin pukeutuneet esiintyjät astuvat esiin kello 14. – Halusin osallistaa päättäjät ja virkamiehet mukaan tämänvuotiseen Kesäkatuun,…

Uusimpina unelmina piiritanssi ja puutarhat

Kulttuuriosuuskunta Kiidon kolmas klubi-ilta pidettiin viime perjantaina Kultuuritalo Laaksolassa Toijalassa. Tilaisuudessa kuultiin muun muassa Tuukka Hakalan liveselostusta futsal-ottelusta, josta KylVe voitollaan pääsi mukaan SM-sarjan pudotuspeleihin. Esitys oli vauhdikas, ja se toi peliä ja sen henkeä esille niin vakuuttavasti, että useampikin paikalla ollut innostui ja lupasi lähteä syksyllä Monarille seuraamaan KylVen otteluita. Klubi-illan musiikista vastasi viialalainen…

Vanhukset ja viisivuotiaat puhalsivat unelmakuplan

  Akaalaisen Kulttuuriosuuskunta Kiidon toinen Kiitoklubi järjestetään tulevana sunnuntaina kello 15 Kylmäkosken uudessa nuorisotilassa osoitteessa Haavistontie 1. Mukana järjestelyissä ovat Kylmäkosken MLL, joukko akaalaisia osaajia ja Akaan kaupunki. Tapahtuma on ilmainen. Kiitoklubin ohjelmassa on muun muassa Minna Kankaan ja Harri Salmisen Runua ja laulua, Kylmäkosken 4H-yhdistyksen Eläinaiheinen tietokilpailu ja Saara Lintusen kantelemusiikkia. Tapahtumassa julkistetaan myös…