Työryhmän tavoitteena yksi palvelurakenne

Kirjastopalvelut säilyvät Akaan joka taajamassa

Akaan palveluverkkotyöryhmän puheenjohtaja Heli Piirainen (vihr) harmittelee, että kaupunginkirjaston tulevaisuus on nostettu työryhmän työskentelystä julkisuuteen, vaikka mitään päätöksiä suuntaan tai toiseen mistään asiasta ei ole. Työryhmä ei edes päätä mitään, vaan esittää aikanaan vaihtoehtoja.

– Kaikki tietävät, että nykyiseen kolmen kunnan palvelurakenteeseen meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa. Olemme nyt tilanteessa, jossa meillä on kaupungin omia tiloja, vuokratiloja, huonossa kunnossa olevia tiloja ja tyhjillään olevia tiloja ympäri kaupunkia. Tavoitteena on, että kaupunki toimii ensisijaisesti omissa toimivissa tiloissaan ja tämä voi merkitä jopa sitä, että kaupunki myös rakentaa itselleen uusia tiloja, sanoo Piirainen.

Akaan palveluverkkotyöryhmän puheenjohtaja Heli Piirainen (vihr) haluaa rakentaa kaupunkiin palveluverkon, joka säilyy, vaikka Akaa olisikin joskus historiaa.

Akaan palveluverkkotyöryhmän puheenjohtaja Heli Piirainen (vihr) haluaa rakentaa kaupunkiin palveluverkon, joka säilyy, vaikka Akaa olisikin joskus historiaa.

– Tavoitteena on vieläpä rakenne, joka säilyy, tapahtuu Akaan kaupungille tulevaisuudessa mitä hyvänsä, jatkaa Piirainen.

Palveluverkkotyöryhmä pääsi liikkeelle vasta talouden tasapainottamistyöryhmän työn jälkeen, vaikka istuvan valtuuston valtuustosopimuksen mukaan marssijärjestyksen piti olla toinen. Lukion ja Aseman koulun tulevaisuus on jo ratkaistu.

– Nyt mentiin näin. Mikään saneeraustyöryhmä me emme enää ole. Tavoitteena on, että tästä kurjuudesta noustaan tilanteeseen, että pystymme investoimaan muuhunkin kuin pinta- ja hätäremontteihin.

Päivähoitopaikkoja lisää heti

Heli Piirainen huomauttaa, että palveluverkosta puhuminen ei tarkoita verkon tiivistämistä vaan järkeistämistä.

– Meillä räjähtää päivähoitopaikkatarve käsiin ihan justiinsa. Kun mietimme päivähoidon palveluverkkoa, selvisi, että tarvitsemme lisää tilaa. Tässä ei keskittäminen auta. Nykyiset tilat ovat täynnä ja vuokriinkin menee jo liikaa rahaa.

– Kouluverkkoa mietittäessä taas selvisi, että meillä on edelleen huonossa kunnossa olevia kiinteistöjä. Korjataanko ne vai keskitetäänkö koulupalveluja ja rakennetaan uutta. Helppoja ratkaisuja ei ole, sanoo Piirainen.

Toijalaan tarvitaan monipalvelupiste

Menossa olevat sote- ja kuntarakenneuudistukset sekä muut jo päätetyt valtion toimet vaikuttavat Akaan palveluverkkotyöryhmän työhön. Esimerkiksi asiakaspalvelulaki astuu voimaan 2015. Akaa on Etelä-Pirkanmaalla valittu asiakaspalvelupaikaksi, jossa olisi myös valtion palveluja. Ja ne tuotettaisiin myös Urjalalle.

– Täällä olisi jatkossa Kelan, poliisin ja verotoimiston palveluja. Samaan aikaa meillä on menossa kuntakokeilu, jossa kauppiastavarataloon suunnitellaan vastaavanlaisia toimintoja. Nämä palveluthan pitää saada yhteen paikkaan, ja vieläpä kaupungin omistamaan paikkaan, jotta se olisi taloudellisesti järkevää. Tässä on ollut puheena Akaan kaupunginkirjasto yhtenä vaihtoehtona, mutta ei ollenkaan ainoana vaihtoehtona, sanoo Piirainen.

Itsenäinen kirjasto vai kirjastopalvelut

Palveluverkkotyöryhmä ei ole ajamassa alas kirjastoa Toijalasta, mutta miettii, kuinka kirjastopalvelut Akaassa jatkossa tuotetaan.

– Onko meillä jatkossakin varaa ylläpitää kolmea itsenäistä kirjastoa? Kylmäkoskella kirjastopalvelut jo siirtyvät muihin tiloihin, ja edelleenkin lähdemme siitä, että kirjastopalvelut säilyvät kaikissa kolmessa taajamassa, sanoo Piirainen.

Heli Piirainen sanoo työryhmän ymmärtävän, että kirjasto on suomalaisen sivistyksen kulmakivi, mutta työryhmä ei mieti pelkästään kirjastopalveluja vaan koko palvelurakennetta. Siitä Piirainen on mielissään, että Akaa tuottaa jo nyt kirjastopalvelunsa hyvin edullisesti.

– Sivistysjohtaja Jukka Oksa on tehnyt kaksi erilaista vaihtoehtoa, väljän mallin ja tiiviin malli. Vaihtoehdot pohjautuvat muun muassa kiinteistöjen kuntoon ja kävijämääriin. Lisäksi Oksa on tehnyt laskelmia mallien kustannuksista. Vasta tällä viikolla työryhmä pääsee miettimään mallien pohjalta, mikä olisi taloudellisesti kannattavaa.

– Sekin täytyy tässä muistaa, että kaikki automaation perustuvat vaihtoehdot kirjastopalvelujen tuottamiseksi maksavat myös, sanoo Piirainen.

Palveluverkkotyöryhmän työ valmistuu marraskuussa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että niin kirjasto- kuin päiväkoti- kuin kouluverkkoasiassa raportti esittelee useampaa vaihtoehtoa.

 

Kommentit (11)

  1. Hannu Mikkonen

    Palveluverkkotyöryhmän puheenjohtajalle ja muillekin valtuutetuille tiedoksi että Akaan kaupungissa ei ole koskaan ollut kolmea itsenäistä kirjastoa. On vain Akaan kirjasto jolla oli ensin 2 toimipistettä, pääkirjasto ja Viialan kirjasto ja vuoden 2011 alusta myös kolmas toimipiste Kylmäkoskella.

      • Hannu Mikkonen

        Joo, tuli kirjoitettua epätarkasti. Ei ole päätetty pääkirjastosta missään, emmekä me päättäjät olisi sellaista päätöstä saaneet aikaankaan. Niin syvällä meissä on tämä kyläpolitikointi. Yleisesti pääkirjastona kuitenkin pidetään kunnan suurinta kirjastoa tai ainakin sitä mistä käsin kirjastotoimen hallinto hoidetaan. Viralliset nimet ovat: Akaan kaupunginkirjasto, Viialan kirjasto ja Kylmäkosken kirjasto. Kuntaliitospäätöksiin aikanaan osallistuneena halusin vain oikaista väitteen kolmesta itsenäisestä kirjastosta. En halua maailmalle leviävän tietoa, että liitimme kyllä kolme kuntaa yhteen, mutta jätimme kaikki kirjastot huseeraamaan yksikseen miten sattuu. Niin tyhmiä emme olleet.

  2. aarne kiuru

    Totta puhut Hannu. Minua ihmetyttää kyllä eniten tämä myös aiemmin Kylmäkosken yhteydessä käytetty termi ”kirjastopalvelut”. Näyttää tarkoittavan mitä vaan.

    • Mikko Peltoniemi

      Pari vuotta sitten ajattelin, että kun kerran Kylmäkosken terveysasema aiotaan sulkea, siihen saisi hienon kirjaston, jos tilat suinkin riittää. Nyt aikataulutus näyttää vievän kirjaston pois ennen terveysasemaa, mutta kyllähän esim neuvola ja kirjasto saman katon alla olis aika kova sana. Jos niinku kerrankin mietittäis palveluita eikä vaan yksittäisiä rakennuksia ja toimintoja ja säästämistä. Keskitettäisiin palveluja kylän sisällä, jolloin kaikkea ei tarttis lopettaa tai viedä pois. Nykyisen kirjaston vois lanata ja entisen kunnantalon myydä, kuten on kai tarkoituskin. Siis kunnantalon osalta. Kirjastorakennuksesta en ole kuullut keskusteltavan.

      • aarne kiuru

        Toivottavasti tuo palveluverkkotyöryhmä ajattelee kokonaisuuksia esim. koko terveysaseman tilojen käyttöä. Samaa olen ajatellut minäkin, mitä Mikko. Käytiin jopa katsomassa Savolaisen Inkan ja Leila Haakana kanssa tiloja, olisko vanhus- ja vammaistyölle sopivia paikkoja. Valitettavasti kirjaston lopettamisesta tehtiin pikapäätös miettimättä, miten luvatut ”kirjastopalvelut” järjestetään. Olen kirjoittanut ja esittänytki, että terveysaseman tilat säilytetään ja mietitään mitä sinne voi laittaa. Esim kirjastolle löytyy sieltä tila kuten neuvoloille ym. Tuntuu välillä että kiivetään latvasta juurelle.

  3. Timo Vepsäläinen

    Lempäälässä Kuljun koulussa ruokasali on seurakunnan rahoittama seurakuntasali, jota koululaiset käyttävät koulupivinä ruokailuun.. Vähällä käytöllä oleviin tiloihin olisi hyvä löytää yhteiskäyttöä. Eikös seurakunnallakin ole ylläpitoon liittyviä ongelmia Kylmäkoskella? Eri toimijat voisivat löytää kustannuksiaan alentavia mahdollisuuksia yhteisistä tiloista. Sama hyvin suunniteltu tila voi palvella useitakin käyttötarkoituksia.

  4. Mikko Peltoniemi

    Kunnan ja seurakunnan yhteistyö ei onnistunut ainakaan silloin, kun Kylmäkosken seurakuntatalo oli remontissa ja kirkko juuri laitettu käyttökieltoon. Kunnan valtuustosali törötti tyhjänä, ja seurakunta vei toimintansa Aseman kylälle.

  5. Timo Vepsäläinen

    Kunnan ja seurakunnan hallinnossa istuu pitkälti samoja henkilöitä ja eivät tule keskenään juttuun? Lempäälän Kuljun koulun ruokasalissa on alttari päiväsaikaan ”kaapissa”, ei estä pakanoidenkaan ruokailua 🙂 Itse pakanana kuvittelisin kunnan ja seurakunnan tehtävänä olevan ihmisten palveleminen, ehken vain oikein ole sisäistänyt tätä palvelukäsitettä oikein. Työkalun pyhyys on kai edelleen suurempi arvo kuin työn tekeminen ja sen vaikuttavuus.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?