Kapteeni Järvi ratkaisi Topan voiton

Toijalan Pallo-49:n edustusjoukkue oli saanut kahden tappion jälkeen rivinsä kuntoon, ja otti kauden toisen voittonsa. Topan vastustaja oli 17 toukokuuta Viialan tekonurmella Kangasalan Voitto. Topan voitto tässä Tampereen piirin nelosdivisioonan ottelussa oli niukka 1–0 (0–0).

Alun alkaen ottelu oli tasainen ja pysyi äärimmäisen tasaisena päätösvihellykseen asti. Hyvät tekopaikat olivat harvassa, sillä puolustuspeli oli tarkkaa kummallakin.

Toista jaksoa oli pelattu 19 minuuttia, kun Topan kapteeni Jesse Järvi pääsi hyvään laukaisupaikkaan. Tarkka ja kova veto 18 metristä upposi vasempaan ylänurkkaan. Kotijoukkue sai tehdä loppuajan lujasti töitä pitääkseen johtoasemansa. Se kuitenkin piti, ja joukkue sai kauden toisen voittonsa. Topa:ssa esiintyi myös uusi kasvo, Joonas Järvi, joka on Jirka ja Jesse Järven serkku.

Topan valmentajan Kim Lingmanin ennen matsia mainitseman käärmekeiton resepti pysyi salassa, mutta ihan laihaa litkua se ei näemmä ollut. Yksi resepti, kova työ ja vahva joukkuehenki, on aina iso tekijä menestyvässä joukkueessa.

Toijalan Keskusurheilukentälle Topa pääsee seuraavassa kotipelissään. Lauantaina 27 toukokuuta vastaan asettuu Peli-Pojat-70 Tampereelta. Ottelu alkaa kello 15.

17.5.

Ottelun TP-49 – KaVo palkitut: TP-49, Mikko Tromstedt. KaVo, Markus Tiainen. Raadissa ViiPV-pelaaja, Samu Jouppi, joka antoi myös tähdet Topan parhaille: 3 Mikko Tromstedt, 2 Juho Laine ja 1 Jesse Järvi.

TP-49 kokoonpano: Juho Laine, Ere Salmi (65.Joonas Järvi), Tuomas Kallioinen, Aleksi Pirttijoki, Ville Myllylä, Juuso Ahola (53. Mikko Alahäivälä), Joonas Pietikäinen (77. Viljo Valoma), Jesse Järvi, Joonas Saariniemi (87. Sampsa Laakso), Mikko Tromstedt ja Tero Tromstedt (80. Aleksi Huiko).

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?