Maajoukkueeseen valittu Jussi Nyström teki akaalaista futsalhistoriaa

Leijona Futsalin Jussi Nyström (takarivissä kolmas oikealta) valittiin seuran historian ensimmäisenä pelaajana futsalin maajoukkueeseen. Kuva Suomen Palloliitto.

Viime viikolla kirjoitettiin jälleen uusia lukuja akaalaiseen urheiluhistoriaan, kun Leijona Futsalia edustava Jussi Nyström valittiin seuran historian ensimmäisenä pelaajana futsalin maajoukkueeseen.

Päävalmentaja Mico Martic valitsi Nyströmin mukaan viime viikonloppuna Puolassa pelattuun kolmen maan turnaukseen, jossa joukkue kohtasi kovia vastustajia. Lauantaina Suomi kaatoi Puolan 3–2, sunnuntaina puolestaan Bosnia-Hertsegovinan kanssa päädyttiin 2–2-tasapeliin. Eilen tiistaina pelattiin vielä turnauksen päätösottelu Sloveniaa vastaan.

Kutsu maajoukkueeseen tuli miehellä hyvästä kaudesta huolimatta yllätyksenä.

– Kyllä se vähän puskista tuli kuitenkin. Joka tapauksessa oli tietysti kunnia-asia päästä maajoukkueen mukaan. Joukkueessa otettiin hyvin vastaan, ja vaikka peliaika on toistaiseksi ollut niukkaa, niin kokemus on ollut hieno. Maajoukkueen harjoituksissa kiinnitetään eri tavalla huomiota tietynlaisiin tilanteisiin – pelin lukemiseen,  ja kehonkieleen sekä sen lukemiseen. Tästä reissusta saa varmasti itselle hyvän piristysruiskeen loppukautta varten, Nyström viestitteli Puolasta turnauksen ensimmäisten pelien jälkeen.

Nyströmille valinta maajoukkueleirille oli siis ensimmäinen.  Kutsu tuli ansaitusti, sillä kuluva kausi on ollut hieno paitsi koko Leijona Futsalille, myös pelaajalle itselleen. Nyström johtaa koko liigan maalipörssiä 26 osumallaan. Maalit ovat syntyneet 16 ottelussa.  Mies on syystäkin tyytyväinen tähänastiseen kauteen.

– Syyskausi sujui hienosti, mutta pystymme parantamaankin vielä. Treeneissä hiomme koko ajan pieniä asioita pelissämme joka osa-alueella, jotta olemme parhaimmillamme keväällä. Tarkoitus on pärjätä myös kovimmissa peleissä ja ne ovat vielä edessä.

Leijona Futsalin kausi jatkuu lauantaina kotiottelulla Liikunnan Riemua vastaan. Tärkeistä sarjapisteistä taistellaan Monarilla alkaen kello 14. Kotijoukkue kaipaa vielä voittoja, jotta kotietu eli paikka neljän parhaan joukossa kevään puolivälieriin saataisiin varmistettua.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?