Jukka Saari esittää Keskustan koululle remonttia kaupungin rahoilla

Vasemmistoliiton Jukka Saari haluaa, että Akaan kaupunki ryhtyy mahdollisimman nopeasti valmistelemaan ja toteuttamaan Keskustan koulun ruokalan ja palloiluhallin käyttöönottoa. Ennen sitä sisäilmaongelma korjattaisiin riittävästi mahdollistaen sellaisen käytön, jossa käyttäjät ovat tilassa lyhyen aikaa kuten liikuntatunnit ja liikuntavuorot.

Vasemmistoliiton Jukka Saari (vas.) jätti valtuustoaloitteen Keskustan koulun ruokalan ja palloiluhallin käytävän lattiaremontista kaupungin omaan piikkiin.

– Oleellinen toimenpide on lattiapintojen uusiminen ruokalassa ja palloiluhallin käytävässä. Tavoitteena on tässä vaiheessa väistötilatasoinen käyttö eli alle kaksi vuotta. Myöhemmin selviää pidempiaikainen käyttö, Saari kirjoittaa keskiviikkona valtuuston kokouksessa jättämässään valtuustoaloitteessa.

Valtuutettu Saaren mukaan tarkoitus ei ole, että käyttäjät joutuvat niin sanotusti pitkän ajan koekaniineiksi.

– Näissä tiloissa edelleen oireileville on järjestettävä väistömahdollisuus, esimerkiksi ruokailu erillisessä tilassa, joka on sen tasoinen, että oireileva pystyy sitä käyttämään. Oletuksena on, että aloitteessa tarkoitetut tilat soveltuvat korjauksen jälkeen väistötilatasoisena suurimmalle osalle käyttäjiä.

Akaan kaupunginhallitus on päättänyt, että Keskustan koulussa tehdään vain takuuseen liittyvät remontit eli ne, jotka maksaa joku muu kuin kaupunki. Peruskorjauksen pääurakoitsijana olleen AW-Rakennuksen kanssa ei kuitenkaan ole päästy sopuun takuukorjauksista kuten lattioiden muovimattojen vaihdosta.

Kaupungin tulisi nyt Jukka Saaren mielestä korjata lattiapinnat omalla kustannuksella ja sopia pinnat tehneen yrityksen kanssa takuun toteutumisesta, jos mahdollista, korjaamisen yhteydessä tai myöhemmin.

– Korjaus tehtäisiin, vaikka sopiminen ei onnistuisi ja jouduttaisiin oikeudenkäyntiin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?