Hunajaviikot makeuttaa kesän

Hunajahulinoilla esiintyy muun muassa

Hunajahulinoilla esiintyy muun muassa Herra Heinämäen lato-orkesteri Heikki Salon johdolla.

Hunajaviikkojen tapahtumakirjo kutsuu kävijöitä makeiden tapahtumien pariin 29.8. – 11.9. Tarjolla on varmasti jokaiselle jotakin, siitä pitävät taustajoukot huolen.

– Mielestäni Hunajaviikot on loistava osoitus eri toimijoiden yhteen hiileen puhaltamisesta.  Kaikille kävijöille riittää tekemistä ja kokemista, sillä kaupungin lisäksi tapahtumien järjestäjinä on runsas joukko yhdistyksiä ja muita tahoja. Tämän vuoden teema on paikallisuus, mikä kytkeytyy luontevasti eri tapahtumiin, iloitsee Akaan kaupungin viestintä- ja markkinointisihteeri Sini Kantola.

Uutena tapahtumana Hunajaviikoilla kisataan Tarpian Suunnan Hunajarastit ja kaupungin suunnistusmestaruuskisat 1. syyskuuta. Rasteille lähdetään Toijalan Junkkarista.

Kuhnurin rinnalle Kuningatar

Yksi suosituimmista tapahtumista on Toijalan torilla lauantaina 3.9. klo 9-15 pidettävät Hunajahulinat-sadonkorjuumarkkinat. Torikauppiaiden pöydät notkuvat uuden sadon hunajasta, herkuista, käsitöistä ja muista tuotteista. Lavalle nousee muun muassa tv:stäkin tuttu Herra Heinämäen lato-orkesteri Heikki Salon johdolla.

Päivän huipennuksena annetaan jälleen Vuoden Kuhnuri –tunnustus jollekin akaalaiselle positiivisesta taustatyöstä ja yhteishengen luomisesta. Tänä vuonna Kuhnuri saa ensimmäistä kertaa rinnalleen Vuoden Kuningattaren.

– Vuoden Kuhnurit ovat aina olleet miehiä. Saamamme ehdotukset ovat lähes poikkeuksetta koskeneet miespuolisia henkilöitä, vaikka kriteereissä ei oteta kantaa Kuhnurin sukupuoleen. Tasapuolisuuden vuoksi halusimme nyt valita myös Kuningattaren. Oman ehdotuksen tunnustuksen saajiksi voi jättää kaupungin nettisivujen kautta elokuussa, Kantola kertoo.

Hunajahulinat-päivänä pörrätään pikkutunneille saakka, sillä ravintolamaailma Kruuna&Klaavassa tanssikansaa villitsee Martti Servo&Napander.

Lauantaina 3.9. kisataan myös junnufutaajien Hunajahulinaturnaus, jonka järjestää palloseura TP-49.  Akaan nuorisovaltuusto ja nuorisopalvelut pitävät Viialan nuorisokeskuksessa avoimet ovet klo 16–21. Tuolloin tiloihin aukeaa myös pop up – vohvelikahvila.

Lähiruokatilat kutsuvat kylään

Tiistaina 6.9. Viialan kirjastossa vierailee Johanna Sinisalo, joka kertoo kirjastaan Enkelten verta. Vuonna 2011 ilmestynyt teos luo vision maailmasta, josta mehiläiset ovat kadonneet kokonaan.

Läheltä lähtee! –tapahtumaa vietetään lauantaina 10.9. Luvassa on avoimet ovet paikallisilla lähiruokatiloilla tuoreiden ostosten ja tiloihin tutustumisen kera.  Hunajaviikot päättyy virallisesti Kylmäkosken kirkossa 11.9. pidettävään Mesimessuun. Toijalan Vauhdin ja kaupungin järjestämä Mesihölkkä tosin juostaan vielä 18.9.

Hunajaviikkojen täydentyvää ohjelmaa voi seurata osoitteessa www.akaa.fi/hunajaviikot sekä Facebookissa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?