Hilu Toivonen-Alastalo: Empatian ja inhimillisyyden puolesta

Eduskuntavaalien kampanjointityö on loppusuoralla. Tenttejä on tehty sekä jumppasaleissa että tv-studioissa. Kaikki puolueet ovat nyt turuilla ja toreilla, jännitys tiivistyy. Poliittisessa keskustelukulttuurissa kuitenkin yksi loistaa poissaolollaan, se on yhteistyöhalu ja empatia toisia kohtaan.

Jokainen puolue on kiirehtinyt kertomaan kenen kanssa ei ainakaan tee yhteistyötä. Muiden puolueiden sanomiset ja puheet on moitittu, hallitusta syytetty ja suoranaista loanheittoa muiden päälle on tehty aktiivisesti.

Puoluejohtajien tentit ovat virittyneet tunnelmasta, jossa ehdokas pyritään saamaan kiinni jostain: tietämättömyydestä, takin kääntämisestä, vääristä lupauksista. Yhteistyökykyä, kompromissihalukkuutta ja kuuntelemisen taitoa ei etsitä.

Maailma politiikan ympärillä on jo muuttunut, niin koulussa kuin työelämässäkin. Yhteistyön tekeminen on kaikkialla kriittinen menestystekijä. Työpaikkailmoitukset painottavat tiimityötaitoa, ja koulun yksi tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lapsemme toimimaan yhdessä.

Toki politiikassa pitää erottua, mutta sen voi tehdä myös tulevaisuuteen katsoen, ilman muiden väheksymistä, omaa tulevaisuuden kuvaa maalaten ja sille kannatusta hakien.

Haastan kaikki tekemään kampanjan viimeiset päivät työtä yhteistyön ja hyvän kautta. Vain yhdessä tekien ja toisiimme luottaen rakennamme kestävää huomista Suomelle ja lapsillemme.

 

Hilu Toivonen-Alastalo

eduskuntavaaliehdokas

Vihreät

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?