Heidi Hidén-Knuutila ja Heikki Knuutila viettävät juhlavuotta

Heidi Hidén-Knuutila ja Heikki Knuutila rakensivat omakotitalon Ilomäkeen kuutisen vuotta sitten. Ensimmäisenä pihaan tehtiin kuitenkin laavu, joka toimi rakennusaikana taukopaikkana. Talonvahtina on kolmevuotias collie Zorro.

Kuluva vuosi on Heidi HidénKnuutilalle ja Heikki Knuutilalle paitsi Suomen 100-vuotisjuhlavuosi myös monella tapaa henkilökohtainen merkkivuosi. Pariskunnalle tulee yhteenlaskettuna täyteen 120:tä vuotta – Heikki Knuutila täyttää 60 vuotta huomenna torstaina 9.2. ja Heidi Hidén-Knuutila Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12.

Myös Heidi Hidén-Knuutilan ja Heikki Knuutilan johtamat yhdistykset juhlivat. Knuutilan luotsaama Toijalan Seudun Sydänyhdistys vietti viikonloppuna 50-vuotisjuhlaa ja Hidén-Knuutilan johtama Toijalan Vauhti juhlii keväällä 110-vuotista taivaltaan.

Outo tunne kaulalla

Urheilu on tärkeä osa pariskunnan elämää. Toijalalaissyntyinen Heikki Knuutila yleisurheili Toijalan Vauhdissa jo seitsemänvuotiaana. Omien poikiensa jalkapalloharrastuksen myötä hän lähti mukaan seuratoimintaan Toijalan Pallossa ja toimi sen puheenjohtajana 11 vuotta.

Sydänyhdistystä Knuutila on johtanut vuoden. Sydänsairaus osui Knuutilan omalle kohdalle syksyllä 2014, jolloin hänelle tehtiin ohitusleikkaus. Vielä edellisenä keväänä hän oli juossut puolimaratonin.

– Ihmettelin silloin, kun ei ollenkaan kulje, Knuutila kertoo.

Kuukausi ennen leikkausta pariskunta retkeili Nordkappissa, jossa Knuutila joutui ylämäkiosuuksilla huilaamaan. Varsinkin täydellä vatsalla olo tuntui huonolta. Knuutila tunsi puristavaa tunnetta kaulallaan, mutta ei osannut yhdistää sitä sydämeen. Syy selvisi, kun hän hakeutui tutkimuksiin terveysasemalle.

– Juttelin siellä kaikessa rauhassa ihmisten kanssa odotellessani tuloksia, kun minulle tultiin ilmoittamaan, että ambulanssi lähtee viemään Tampereelle, Knuutila kertoo.

Lähtö sairaalaan tapahtui tiistaina puolilta päivin, keskiviikkona Knuutilalle tehtiin varjoainekuvaus ja ohitusleikkaus sunnuntai-illalla.

– En  ehtinyt juuri pelätä. Toisaalta oli helpottavaa tietää, mistä tunne kurkussa johtui, mutta tietenkin siinä tilanteessa joutui puimaan jollain lailla myös koko elämäänsä ja miettimään, oliko se tässä, Knuutila sanoo.

Heidi Hidén-Knuutilalle päivät olivat raskasta aikaa.

– Vaimo kyllä järkyttyi tosi paljon. Siinä sai itsensä vääntää reippauteen. Samalla oppi paljon siitä, kuinka huippu Taysin Sydänsairaala on. Leikkausrutiinit ja kirurgit ovat loistavia, Heidi Hidén-Knuutila kiittelee.

– Rakennusmestarin työ tuli mieleen, kun lääkäri leikkauksen jälkeen sanoi, että mentiin piirustusten mukaan. Se kuulosti ihan talonrakennukselta, Heikki Knuutila nauraa.

Toipuminen lokakuussa tehdystä leikkauksesta eteni ilman takapakkeja. Helmikuussa Knuutila osallistui jo Finlandia-hiihtoon.

Uudet ideat ovat tervetulleita

Maanmittaus- ja yhdyskuntatekniikan insinööriksi opiskellut Heikki Knuutila on tehnyt jo lähes 40-vuotisen työuran kaupungilla. Knuutila työskentelee mittausinsinöörinä Akaan kaupungin uudessa kaupunkikehitystoimessa, jota johtaa Jyri Sarkkinen.  Knuutilan mukaan kaupunkikehitysjohtaja Sarkkinen sekä samaan yksikköön kuuluvat rakennustarkastaja Henri Salonen ja uusimpana elinkeinopäällikkö Jari Jokinen ovat tuoneet uudenlaisia näkemyksiä ja ideoita kaupungin kehittämiseen.

Knuutilan mukaan esimerkiksi Toijalan keskustan arkkitehtikilpailu antoi kaupungille laajaa näkyvyyttä edullisesti.

– Jotkut parjasivat sitä, että kilpailun palkintoihin käytettiin 50 000 euroa, mutta emme me olisi sillä rahalla saaneet vastaavaa mainostilaa lehdissä, radiossa ja televisiossa. Voimme tehdä tällaista tai sitten ajatella, ettei täällä tarvita enää mitään.

Knuutila toivoo myös tulevasta hyvinvointikeskuksesta vetonaulaa Akaalle.

– Sen pitäisi olla arkkitehtien luomus ja hyvin suunniteltu sekä toiminnoiltaan että ulkoasultaan. Se voisi olla nähtävyys jo sinällään.

Ehdolla kuntavaaleissa

Heikki Knuutila istuu sekä kaupunginvaltuustossa että kirkkovaltuustossa. Kevään kuntavaaleissa hän pyrkii demariehdokkaana viidennelle kaudelleen kaupunginvaltuustoon.

– Asioita on mukava seurata ja olla ajan hermolla. Vaikka olen kaupungin virkamies, en koe olevani eturistiriidassa. En istu Akaassa lautakuntapaikoilla, vaan olen Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen jäsen.

Heidiin Heikki Knuutila tutustui ensi kertaa työasioissa, kun omakotitaloa Toijalaan rakentamassa ollut Heidi pyysi mittausinsinööriä tontille merkitsemään rakennuspaikkaa.

– Olimme molemmat töissä virastotalolla, mutta emme olleet nähneet toisiamme sitä ennen, Heidi Hidén-Knuutila kertoo.

Näyttely Vauhdin historiasta

Lahdesta lähtöisin oleva Heidi Hidén-Knuutila tuli Toijalan virastotalolle paikallisen Kelan johtajaksi vuonna 2004. Ura Kelan palveluksessa on kestänyt 30 vuotta.

Toijalan Vauhdin puheenjohtajana Hidén-Knuutila toimii seitsemättä vuotta.  110-vuotias seura järjestää maaliskuussa Akaan pääkirjastossa seuran historiasta kertovan näyttelyn, joka esittelee myös hiljattain edesmenneen Ilmari Saunamäen urheilu-uraa. Pääjuhlaa vietetään toukokuussa Toijalan yhteiskoululla.

Vauhdin puheenjohtajan mukaan yleisurheilun toimintamahdollisuudet ovat Akaassa hyvät Toijalan urheilukentän uuden päällysteen, Viialan kentän sekä Vauhdin ja Viialan Valtin yhteistyön ansiosta. Hidén-Knuutilan mukaan myös akaalaisten seurojen välinen työnjako toimii ja on välttämätöntä, koska harrastajia ja ohjaajia on rajallisesti.

–  Esimerkiksi hiihto on Viialan Virillä. Vauhdin voimavarat eivät enää siihen riitä, hän toteaa.

Loimun 154-senttinen passari

Heidi Hidén-Knuutila ei itse lapsena urheillut urheiluseurassa, mutta oli muuten innokas liikkuja.

– Muistan kuinka kesällä kisasimme siitä, kuka ui useimmin saman päivän aikana. Kävin yhtenä päivänä uimassa 41 kertaa, Heidi Hidén-Knuutila kertoo.

Kun Heidi oli 14-vuotias, vei äiti hänet lentopalloharjoituksiin Lahden urheilutalolle. Lentopallosta tuli sittemmin Heidin lempilaji. Opiskelleessaan Turun kauppakorkeakoulussa hän pelasi 154-senttisenä passarina Raision Loimussa aina mestaruuskarsintoihin asti. Hän oli voittamassa myös Kelan naisten lentopallomestaruutta vuonna 1991.

Seinien sinfoniaa

Nykyisin Heidi Hidén-Knuutila nauttii juoksusta ja murtomaahiihdosta. Viime viikonloppuna hiihdetty Finlandia-hiihto oli Heidi Hidén-Knuutilalle 30:s. Suvun tunnetuin hiihtäjä on olympiavoittaja Veikko Hakulinen, joka oli Hidén-Knuutilan äidin serkku.

Heidi Hidén-Knuutilan ja Heikki Knuutilan yhteinen koti valmistui Ilomäkeen Toijalaan kuutisen vuotta sitten. Taloon kuuluva torni on erityisen mieleinen paikka 1,5-vuotiaalle Sofialle, joka tykkää kiivetä sinne yhdessä ukin kanssa. Lapsenlapsista nuorempi Eetu on neljä kuukautta.

Kodissa on nähtävillä paikallista teollisuushistoriaa, sillä kaikki talon tapetit ovat Pihlgren ja Ritolan mallistosta. Heidi Hidén-Knuutilan oma suosikki on Sinfonia, jota löytyy myös Sibeliuksen Ainolasta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?