Kylmäkosken Veikkojen kausi päättyi

GFT ei antanut enää yllättää

Espooseen peliä saapui seuraamaan kuutisenkymmentä Kylmäkosken Veikkojen kannattajaa. Tässä osa heistä. Kuva: Jukka Koskinen.

Espooseen peliä saapui seuraamaan kuutisenkymmentä Kylmäkosken Veikkojen kannattajaa. Tässä osa heistä. Kuva: Jukka Koskinen.

Golden Futsal Team, GFT, Espoosta marssi Futsal-liigan välieriin kukistamalla Kylmäkosken Veikot keskiviikkona kotihallissaan Leppävaarassa.

Lähes 60 äänekästä faniakaan ei auttanut Veikkoja toiseen urotekoon tässä otteluparissa. Espoolaisten voittonumerot olivat selvät 9–3 (3–0). GFT:n vastustaja välierissä on Sievi Futsal. Toinen välieräpari on Kampuksen Dynamo Jyväskylästä ja Ilves FS Tampereelta.

Avausjakson merkitys oli jälleen aika iso, ja siinä Veikoille kävi taas kuten monesti aiemminkin tällä kaudella. Vastustaja repii helpohkosti eroa leijonapaitoihin. Keskiviikon ottelussa taukolukemat olivat muovautuneet ajassa 10.32. Veikot ei päässyt juurikaan haastamaan isäntiä.

Vieraskannattajien suosikkipelaaja kotijoukkueesta Panu Autio heilutti maaliverkkoa kahdesti jo avausjaksolla. Koko ottelussa mies kirjautti tehot 3+3. Toista pelijaksoa oltiin pelattu jo lähes puolet, kun lukemat muuttuivat 4–1:een.

Veikkojen pirtein Vesa Pajula kavensi Kim Lingmanin syötöstä ajassa 28.45. Kiristä ei voinut kuitenkaan puhua, sillä ero oli alle minuutissa taas neljä maalia. GFT:n taito ja vuosia hiottu pelisapluuna sai ottelun näyttämään välillä kissa-hiiri -leikiltä. Kyllähän maajoukkuepelaajien taidot jossain pitää näkyäkin. Veikot hävisi paremmilleen. Siinä ei jäänyt selittelyille sijaa.

Sunnuntain kaltaiseen hurmokseen ei päästy. Kuitenkin avauskausi liigassa toi enemmän positiivisia kuin negatiivisia asioita esille.

Veikkojen keskiviikon pelin pistemiehet: V. Pajula 2+0 (valittiin Veikkojen parhaaksi), Toni Niskala 1+0. Jukka-Pekka Jyrämö 0+1. Kim Lingman 0+1.

Tavoitteet täyttyivät

Kylmäkosken Veikkojen valmentaja Tero Kivistö ei pistänyt päätään pensaaseen, vaikka suojattiensa murskatappio oli vielä tuoreessa muistissa. Keskustelu kauden tapahtumien tiivistämisestä aloitettiin tavoitteiden täyttymisestä.

– Minimitavoite, sarjapaikka, täyttyi. Kakkostavoitteeseen eli pudotuspeleihin päästiin. Ja vielä kolmaskin tavoite saavutettiin, eli päästään kiusaamaan isompia pudotuspeleissä. Ja se, että Veikot haastaa varsinkin kotisalissaan minkä joukkueen tahansa, sekin tuli todistettua. Taustat ottivat isoja askeleita. Sekin puoli on liigakelpoinen. Tavoitteita ensi kaudelle ei vielä tietenkään ole mitenkään asetettu, kun juuri edellinen on saatu päätökseen. Mutta runkosarjan kokonaispistemäärä on ensi kaudella alettava kolmosella, Kivistö painottaa.

Kivistön mukaan liigassa on neljä kovaa joukkuetta.

– Keskikastiin sillä yli kolmellakymmenellä pisteellä pääsee. Tämän kauden peleissä aivan liikaa etumatkaa annettiin hävityillä avausjaksoilla. Pelin sekä pelaajien suoritustaso heitteli liikaa. Eikä parasta permanenttia saatu kasaan kuin harvoin. Siinä reklamoitavia kohteita joukkueessa, luettelee valmentaja.

Motivaatio tehdä asioita entistä paremmin on kuitenkin porukalla kunnossa. Kylmäkosken Veikot kiittää kaikkia taustahenkilöitä sekä muita yhteistyökumppaneita kuluvasta kaudesta.

Veikkojen liigapelaajat kaudella 2012–13: Maalivahdit: Tuomas Arvonen, Veli-Matti Korhonen, Juha Ojanperä, Jukka Saari. Kenttäpelaajat: Janne Hevonoja, Jukka-Pekka Jyrämö, Rasmus Laahanen, Kim Lingman, Toni Niskala, Jussi Nyström, Henri Ojala, Kasperi Ojala, Ville Ojala, Jussi Oksa, Vesa Pajula, Juho Pirttijoki, Ilari Rantala, Joonas Saariniemi, Ere Salmi, Jussi Sorri, Juha Vedenpää. Valmentajat: Tero Kivistö, Pauli Jokinen, Jussi Oksa. JoJo: Jukka Peräkivi. Huoltaja: Kari Viertola. Futsal-Manageri: Jarmo Airaksinen.

                                                                                            Jukka Koskinen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?