Almuklubi rokkaa lauantaina Pub Crossarissa

SRD:ssä soittavat ja laulavat Saku Aulamo ja Markus Salo.

Akaan elävän musiikin yhdistys Almun järjestämät Almuklubit jatkuvat jatkumistaan. Lauantaina 25. toukokuuta vuorossa on jo viidestoista klubi, ja tällä kertaa paikkana on Pub Crossari Viialassa. Soitto alkaa kello 21, ja lavalle nousevat Varjola, Erävesi ja SRD.

Varjola on 2018 kesällä perustettu rock-yhtye Vantaalta. Bändiin kuuluvat Wesa Hauturi (laulu), Arttu Kurkinen (kitarat), Miika Lähteenlahti (basso) ja Valtteri Honko (rummut).

Erävesi on lähes kokonaisuudessaan akaalainen rock-räp-yhtye, jonka räyhäkkäistä sanoituksista vastaa Mia Erävesi. Soitto sykkii Mikko Järvisen kitaran, Tinja Lahdenmäen basson, Toni Paanasen rumpaloinnin ja ajoittain toisenkin kitaristin tahtiin.

Illan päättävä SRD eli Suomirockduo puolestaan soittaa suomipopin ja -rokin helmiä omilla koukuttavilla sovituksilla.

– Iloinen mieli, vahva kaksiääninen laulun revitys, kunnon kitarakompit ja suussa sulava huuliharppu takaavat, että biisit kulkevat ja menevät takuulla jokaisen jalan alle, bändi kertoo itsestään.

SRD:n muodostavat Saku Aulamo ja Markus Salo.

Tuttuun ja totuttuun tapaan Almuklubille pääsee sisään ilmaiseksi.

Almuklubit myös Toijalan Markkinoilla ja Hunajaviikoilla

Myös Almuklubin numero 16 aika, paikka ja esiintyjät ovat jo tiedossa. Se järjestetään Almuklubi Goes Toijalan Markkinat -hengessä Toijalan torilla lauantaina 8. kesäkuuta. Markkinalavalle nousevat kello 12 alkaen Salmisen pojat Electro, MirkaKaarina & Band sekä Jouni Keronen.

Tommi Salminen (vas.) ja Harri Salminen muodostavat Salmisen Pojat Electro -duon, jota kuullaan, kun Almuklubi Goes Toijalan Markkinat.

Salmisen pojat Electro on kahden kokeneen akaalaisen soittajan eli Harri Salmisen (kitara, laulu) ja Tommi Salmisen (kitara, taustalaulu) combo, joka soittaa klassikkopoppia synkattuna sähköiseen electropoljentoon.

Tamperelainen MirkaKaarina & Band täyttää lavan asenne-pop-rockilla, jossa rakkaushöttö sulautuu saumattomasti yhteiskuntakriittisiin aikalaishavaintoihin. Kesäletkeässä kokoonpanossa ovat kapuna kitaristi Antti Katajisto, bassossa Simo Rantanen, rummuissa Jouni Järvenpää ja vokaaleissa sekä kiippareissa MirkaKaarina.

Tangokuningas, iskelmäartisti, trubaduuri ja lauluntekijä Jouni Keronen on musiikin ammattilainen monella saralla. Akaassa asuvalle Keroselle tuttuja estradeja ovat ennestään niin tanssilavat, ravintolat, konserttisalit kuin kirkotkin. Kesäkuussa kuulemme, kuinka soitto soi ja laulu raikaa Toijalan Markkinoiden Almuklubilla.

Akaan elävän musiikin yhdistys Almun synergiaetu- ja yhteistyöhakuisuus kantaa hedelmää markkinoiden jälkeenkin, sillä Almuklubi numero 17 järjestetään osana Akaan Hunajaviikkoja lauantaina 7. syyskuuta. Siitä paljastetaan lisätietoja tuonnempana.

MirkaKaarina & Bandissa soittavat Antti Katajisto (vas.), Jouni Järvenpää, Simo Rantanen ja MirkaKaarina. Kuva: Mikko Peltoniemi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?