Akaan lukio

Isak Peltola nukkui ylioppilaskirjoituksista huolimatta hyvin – Matematiikan sähköisessä kokeessa Akaan lukion abi hahmotteli tehtäviä ensin paperille

Tilaajille

Akaan lukion abiturientti Isak Peltola osallistui tiistaina 26.3. pitkän matematiikan ylioppilaskokeeseen, joka kirjoitettiin ensimmäistä kertaa sähköisesti. – Vähän jännitti, miten menee ja toimiiko kaikki, mutta mitään ongelmia ei ollut. Ehkä tekeminen on noin vähän hitaampaa, mutta ohjelmat toimivat hyvin. Koe oli ihan jees, joukossa oli muutama vaikea ja muutama vähän helpompi tehtävä, Peltola arvioi. Peltola…

Yhteishaussa koulun valintaan voi vaikuttaa myös sisäilman laatu – Akaan lukion rehtori Juha Alenius: ”Tiedossani ei ole kosteusvaurioon liittyvää oireilua”

Tilaajille

Kevään yhteishaku lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen on meneillään. Asia on ajankohtainen muun muassa Erno Rantalalle, Manu Haikalle, Amalia Valolle, Matilda Raittiselle, Maria Joupille ja Krista Herraselle Viialan yhtenäiskoulun 9A-luokalta. Erno Rantalan suunnitelmissa on suorittaa kaksoistutkinto, jossa yhdistyvät sekä ylioppilastutkinto että rakennusalan tutkinto Valkeakosken ammattiopistossa. – Minun tekisi mieli jatkaa insinööriksi asti, mutta pelkkä lukio ei…

Pääkirjoitus: Akaata tarvitaan taas

Tilaajille

Akaan kaupungin on ilman muuta mentävä mukaan perusteilla olevaan Suomen Rata osakeyhtiöön. Vain osakkaana Akaa pystyy keskustelemaan tasavertaisesti yhtiön toiminnasta ja kehittämisestä. Akaan pitää neuvotella kumppaneikseen myös Urjala ja Valkeakoski. Miksi? Siksi, että Akaassa sijaitsee tosiasiassa Etelä-Pirkanmaan rautatieasema. Vain osakeyhtiössä mukana ollen päästään Toijalan rautatieasemaa kehittämään risteysaseman matkakeskukseksi koko seutukunnan tarpeisiin. Kun Etelä-Pirkanmaan seutukunta päästettiin…

Poliisi ei kommentoi Köyvärintien tuoreita tapahtumia – aitaan ajoa edelsi ilmeisesti tappelu

Tilaajille

Poliisi selvittää parhaillaan Toijalassa Akaan pääkirjaston lähellä tapahtuneen onnettomuuden syitä. Jäljistä päätellen henkilöauto on tehnyt vauhdikkaan kaarroksen Kurisjärventien ja Köyvärintien välisellä hiekka-alueella, suistunut siitä viereisen kerrostalon nurmelle ja törmännyt ensin puuhun ja sitten aitaan. Heti tapahtuneen jälkeen, kahdelta iltapäivällä, paikalla oli niin ambulanssi, paloauto kuin poliisikin. Poliisi ja ensihoitajat kuulivat paikallaolijoita. Akaan Seudun tietojen mukaan…

Palkittu biologian opettaja Sari Kärnä vie mielellään oppilaat luokasta luontoon

Tilaajille

Akaan lukiossa, Toijalan yhteiskoulussa ja Viialan yhtenäiskoulussa biologiaa ja terveystietoa opettava Sari Kärnä vie oppilaansa mielellään luontoon. – Ulkona oppilaat näkevät ja kokevat luonnon merkityksen. Haluan, että luontoa opitaan arvostamaan, ja jos sitä arvostetaan, sen eteen ollaan valmiita jotakin tekemäänkin. Itse tieto ei välttämättä muuta ihmisen käyttäytymistä. Luonto on koettava, sanoo Kärnä. Biologian ja maatieteen…

Akaassa opettava Sari Kärnä on Vuoden biologian ja maantieteen opettaja

Tilaajille

Biologian ja maantieteen opettajien liiton myöntämä vuoden biologian ja maantieteen opettajan kunniamaininta myönnettiin Akaan lukiossa sekä Toijalan yhteiskoulussa ja Viialan yhtenäiskouluissa opettavalle Sari Kärnälle. Valinta julkistetiin liiton syyspäivillä Vantaalla tänään. Kärnä opettaa biologiaa ja terveystietoa. Nyt 20 vuotta kestänyt opettajan ura on seurausta kiinnostavista biologian tunneista, joille hän itse sai nuorena osallistua. Harjuntaustan yläasteella opettanut Liisa Hyppölä perehdytti…

Akaan lukiossa harrastuksella voi kuitata soveltavan kurssin

Tilaajille

Akaan lukion opiskelijoille on tästä syksystä lähtien avautunut uusia mahdollisuuksia hyväksilukea harrastuksiaan lukion soveltaviin kursseihin. Lukion uudet yhteistyökumppanit ovat Valkeakoski-opiston baletti- ja teatteriopistot, Valkeakosken musiikkiopisto ja Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsä. – Taustalla oleva ajatus on se, että olemme pienehkö lukio, joka elää tiettyjen varojen puitteissa. Sen takia meillä ei ole sellaista tarjontaa kuin esimerkiksi joillakin…

Akaa ei vie lukiolaisiltaan kuljetustukea eikä läppäreitä

Tilaajille

Akaan kaupunginhallitus käsitteli tiistain kokouksessaan kaupungin kolmatta talouden tasapainottamisohjelmaa vuosille 2018-2023. Kaupunginhallitus poisti valtuustolle menevästä esityksestä merkittävästi yksityiskohtia. BDO-konsulttiyrityksen kanssa tasapainottamisohjelmaa ovat olleet laatimassa kaupungin johtoryhmä sekä luottamushenkilöiden edustajina Jukka Ahonen (Ryhmä 2020), Tapio Kivistö (ps), Sami Rajala (kok), Hannu Järvinen (sd) ja Sauli Turja (sin). Työryhmän esityksestä poiketen kaupunginhallitus päätti, että Akaan lukiota ei…

Lukiota ei kannata pelätä, vaikka opiskelun tahti muuttuu

Tilaajille

Akaan lukion uuden rehtorin Juha Aleniuksen mielestä lukioon voi tulla miettimään tulevaisuuttaan. Monella 9-luokkalaisella tulevaisuudennäkymät ovat hakusessa. – Jos tällaista epävarmuutta on, niin lukio ei ole huono vaihtoehto. Se antaa aikaa hieman pitempään miettiä ja kirkastaa ammattihaavettaan tai opiskeluajatuksiaan. Aika paljon on kuitenkin opiskelijoita, jotka eivät tiedä lukiota aloittaessaan, mitä he haluavat lukion jälkeen tehdä,…