Akaan kirkkovaltuusto

Akaan seurakunnan taivaalla on synkkiä pilviä – Jäsenkato muuttaa kansankirkon kansalaisjärjestöksi

Tilaajille

Akaan seurakunnan vuoden 2018 tilinpäätöksen alijäämäksi poistojen jälkeen kirjattiin 166 273 euroa. Tosiasiassa seurakunnalta puuttui rahaa yli 400 000 euron verran, koska vuosi 2017 oli peräti 234 816 euroa ylijäämäinen. Hupenevat varat ja tasekirjan sekavuus puhuttivat viime torstaina kokoontunutta kirkkovaltuustoa. – Toimintatuottoja oli 80 000 euroa vähemmän kuin edellisenä vuotta. Vuonna 2017 saatiin 40 000 euroa puun…

Akaan kirkkovaltuustolle uusi puheenjohtaja ja kirkkoneuvostoon monta ensikertalaista

Tilaajille

Akaan uusi kirkkovaltuusto aloitti nelivuotiskautensa torstaina. Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin OP Akaan pankkilakimies, varatuomari Mika Pajasmaa. Hän on myös Akaan valtuuston jäsen ja edustaa kokoomusta. Kirkkovaltuuston varapuheenjohtajaksi valittiin niin ikään kuntavaikuttaja, Akaan valuuston puheenjohtajanakin toiminut Tampereen yliopistossa työskentelevä, tekniikan lisensiaatti Saila Kallioinen. Kallioinen on sosialidemokraatti. Valtuusto valitsi myös kirkkoneuvoston, joka koki melkoisen muutoksen. Neuvoston varapuheenjohtajaksi nousi…

Akaan seurakunnan jäsenmäärä jatkaa edelleen laskuaan – syntyneitä on vähemmän kuin kuolleita

Tilaajille

Akaan seurakunnan jäsenmäärä on viime vuoden syyskuun ja tämän vuoden syyskuun välisenä aikana vähentynyt  265 henkilöllä. Syyskuussa 2018 seurakuntalaisia oli 12 300. Kirkkoherra Ali Kulhian mukaan jäsenmäärään vaikuttavat eniten syntyneiden pieni määrä verrattuna kuolleisiin sekä muuttotappio. Tänä vuonna tammi-syyskuun välisenä aikana Akaan seurakunnassa on kastettu 55 ja kuollut 110 henkilöä. Seurakuntaan on muuttanut 411 ja…

Sinikka Ylimäki jättää Akaan kirkkovaltuuston

Tilaajille

Akaan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Sinikka Ylimäki ei ole enää ehdolla syksyn seurakuntavaaleissa. Syksyllä 2014 peräti 151 äänellä kirkkovaltuustoon valittu Ylimäki jatkaa silti seurakunnan toiminnoissa, koska kokee muun muassa Viialan lähetystuvan toiminnan omakseen. – Seurakunta on minulle tärkeä paikka, mutta nyt on nuorempien vuoro kantaa vastuuta. Ei luottamustehtävä tänään suju minulta yhtä hyvin kuin neljä vuotta sitten….

Sinikka Ylimäki jatkaa kirkkovaltuuston puheenjohtajana

kirkkovaltuusto

Akaan kirkkovaltuusto valitsi torstain kokouksessaan yksimielisesti Sinikka Ylimäen jatkamaan kirkkovaltuuston puheenjohtajana myös vuodet 2017 ja 2018. Kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja vaihtuu, Pirkko Nordin tilalle valittiin Heikki Knuutila. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana jatkaa Heikki Parikka. Kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii kirkkoherra Ali Kulhia. Kirkkoneuvoston jäseniksi valittiin Joni Hietala, Sirpa Hämäläinen, Reino Salminiemi, Kirsi Turunen, Saila Kallioinen, Pirkko Nord ja Lauri Lehtinen, joista…

Akaan seurakunta etsii uusia tapoja kohdata kaupunkilaisia

Akaan kirkkovaltuusto hyväksyi seurakunnalle vuoteen 2021 ulottuvan strategian kokouksessaan viime torstaina.  Vanhan pohjalle päivitetyn strategian mukaan seurakunnan toimintaa ohjaavat jumalanpalveluselämän lisäksi muun muassa viestinnän tehostaminen ja työntekijöiden liikkuvuuden lisääminen seurakunnan omien toimitilojen ulkopuolella. – Olemme miettineet esimerkiksi sitä, että papit päivystäisivät kahviloissa ja olisivat ihmisten jututettavina. Olemme myös mukana toisten tilaisuuksissa ja menemme mukaan tapahtumiin,…