Uutiset

Kierrätyspiste poistetaan ongelmien takia Pätsiniemessä

Pätsiniemessä ToijalassaAjulantien ja Opintien risteyksessä sijaitseva kierrätyspiste on poistumassa. Lasin- ja metallinkeräys lähtivät jo, ja tällä hetkellä paikalla vielä oleva paperinkeräyspiste lähtee myös. Heikki Knuutila Akaan kaupungin mittausosastolta kertoo, että taustalla on monia syitä. Yksi on se, että valmisteltavana olevassa uudessa jätelaissa pyritään vähentämään kierrätyspisteiden määrää. Ongelmana etenkin syrjäisemmillä paikoilla olevilla kierrätyspisteillä on se, että…

Kiinteistöpäällikön virka menee uudelleen hakuun

Akaan kiinteistöpäällikön virkaan valittu Hankasalmen kunnan kiinteistöjohtaja Kari Komonen kieltäytyi jo aikaisemmin ottamasta tehtävää vastaan henkilökohtaisten syiden takia. Varalle valittu Tampereen kaupungin tilakeskuksen kiinteistökehityksen rakennuttajainsinööri Marko Leino on ilmoittanut kaupunginjohtaja Aki Viitasaarelle, että hänkään ei ota tehtävää vastaan. – Kun kuulin, että tulin toiselle sijalle hakuprosessissa ilmoitin nykyiselle työnantajalleni, että jatkan sen palveluksessa. Olin jo…

Pentti Niskaselle ”kevätpotku”

Akaan Seudun Diabetesyhdistyksen kevätarpajaisten päävoitto 500 euron matkalahjakortti osui urjalalaiselle Pentti Niskaselle. Palkinnon Niskaselle ojensi arpajaisten pääsponsorin Kantapankin edustaja neuvottelija Sirkka Oksanen ja neuvoja Marianne Murto. – Vielä en ole päättänyt, minne lähteä, mutta kyllähän tällä jo matkalle pääsee, totesi iloinen voittaja Niskanen. – Muistakaa paluumatka myös, kommentoi järjestäjän edustaja, puheenjohtaja Timo Rajala.

Akaan ja Urjalan on etsittävä sosiaali- ja terveyshuollon vastuukunta

Urjalan perusturvajohtaja Elina Anttilan mielestä on liian aikaista ottaa kantaa siihen, miten kansanedustaja Petteri Orvon (kok) johtaman eduskuntaryhmien puheenjohtajien linjaukset sosiaali- ja terveys- sekä kuntauudistukseksi sekä tästä seurannut pääministeri Jyrki Kataisen (kok) antama pääministerin ilmoitus vaikuttavat Etelä-Pirkanmaalla. – Toki voin kommentoida jonkun verran siitä, miltä se nyt näyttää. Akaan ja Urjalan yhteistoiminta-alue tällaisena kuin se…

Viialan markkinoilla vilisi väkeä

  Viialan markkinoilla oli lauantaina iloinen tunnelma ja paljon väkeä. Avauspuheen piti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Saila Kallioinen. – Ennen vanhaan markkinoilla oli suuri merkitys kaupankäynnin kannalta. Nykyään markkinat ovat ennemminkin kansanjuhlia, joihin tullaan tapaamaan tuttuja tai vaikka juomaan kupponen kahvia. Täytyy kuitenkin muistaa, että palvelut säilyvät kylässämme vain jos käytämme niitä. Jos uusien Männikön ja Hukarin…

Vesihuoltolinjatyömaa Iittalaan alkanut

Vesijohdon rakentaminen Iittalaan on alkanut Hämeenlinnan kantakaupungin Mäkelän alueella, Kiltintiellä ja maantie 130 ulkoluiskassa. Tien ulkoluiskaa raivataan puustosta parhaillaan aina Kankaistentien risteykseen asti Kalvolassa. Hakkuut suorittaa Metsänhoitoyhdistys. HS-Veden urakoitsijoina toimivat KVL-Tekniikka  Oy välillä Mäkelän alue-Hakinmäki ja Kaivinpari Oy tästä Iittalan Sepänkaarteeseen. Vielä tämän vuoden aikana käynnistetään johtolinjojen rakennushanke Iittalasta Toijalaan. Vesijohtolinjan avulla johdetaan Hämeenlinnan seudun…

Koulumusikaalin pysäkillä pistäytyy monenlaista porukkaa

Hirvialhon koululla nähdään tiistaina kahdeksasluokkalaisten musiikin valinnaisryhmän tekemä musikaali Pysäkki. Kello 18 alkava maksuton ja kaikille avoin näytös on kolmas ja viimeinen, ja se huipentaa vuoden alussa käynnistyneen projektin. Idea musikaalista oli musiikinopettaja Anneli Julénin, mutta oppilaat saivat itse valita kappaleet, tehdä tanssikoreografiat ja keksiä musikaalin tarinan. Ainoa edellytys oli, että kappaleiden pitää olla suomenkielisiä….

Sontula saa pyörätiensä

Pirkanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on aloittanut Sontulan kevyenliikenteenväylän rakentamisen. Pääurakoitsijana on Destia, ja Akaan kaupunki maksaa hankkeesta puolet eli 330 000 euroa. Rakennustyötyöt käynnistyivät puiden raivauksella, ja Ely-keskuksen mukaan väylä on valmis syyskuussa 2013. Kevyenliikenteen väylä seuraa Sontulantietä sen pohjoispuolella ja kulkee Kuusikankaan ja Uudenkylän asuinalueiden kohdalta Sontulan koululle kääntyvän tien risteykseen saakka. Pituutta kevyenliikenteen…

Etelä-Pirkanmaan kaupunki olisi Juhani Salinin mielestä kova juttu

  Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) eduskunnalle viime viikon torstaina antama ilmoitus sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen etenemisestä merkitsee kuntaliitosselvityksien käynnistymistä Etelä-Pirkanmaalla. Akaa on liian pieni järjestämään yksin minkäänlaisia palveluja ja jatkossa ei riitä edes yhteistoiminta-alue Urjalan kanssa, vaan perusterveydenhuollon järjestämisoikeuden saisi vain 20 000 asukkaan kunta. Ainakin kuntaliitos Urjalan kanssa olisi siis edessä. – Akaan kaupungin strategian päivitystyö…

Viiala-Seura herätettiin henkiin

Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan Viiala-Seura perustettiin 12.8.1964. Vaikka jäseniä olivat automaattisesti kaikki viialalaiset eikä jäsenmaksua ollut, ei yhdistys ole toiminut enää vuosikausiin. Yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 1994 aloittanut Olavi Lahdensivu ei muista, milloin edellisen kerran kutsui yhdistyksen koolle, mutta sen hän muistaa, että ketään ei tullut paikalle. Tämän viikon keskiviikkona Viiala-Seura nousi tuhkasta. Viialan kirjastoon oli kokoontunut…