Uutiset

Kuvaajan tulee pukeutua juhlien mukaan

Pauli Mikkonen sulki Toijalan Valtatiellä toimineen Foto-Oksalan ovet kevättalvella, mutta mietintätauon jälkeen hän päätti vielä siirtää eläkkeelle jääntiä. Mikkonen jatkaa studiokuvauksia Akaan Seudun yläkerrassa osoitteessa Alventie 4 sekä kuvaa edelleen myös juhlia ja muita tapahtumia. – Poika tämän ajatuksen heitti. Kun terveys on suht koht kunnossa, kalusto oli olemassa, ja tämä ei sido koko päiväksi, päätin jatkaa kuvaamista….

Koulutuslautakunta hylkäsi Hukarin vanhempien koulukuljetusanomuksen

Akaan koulutuslautakunta on hylännyt Hukarin lasten vanhempien anomuksen koulukuljetuksen järjestämisestä esi- ja alkuopetusikäisille lapsille. Lautakunta perustelee päätöstään kaupungin koulukuljetusperiaatteilla, joiden mukaan oppilas saa kuljetuksen, jos koulumatka on yli 5 kilometriä. Hukarin vanhemmat anoivat maksutonta koulukuljetusta Keskustan koululle, jonne matkaa kertyy 3,2 kilometriä. Vanhempien mukaan koulumatka on pienille lapsille kohtuuton, rasittava ja erittäin vaarallinen monine autoteiden…

Nuorkauppakamari houkuttelee asukkaita Akaaseen

Akaan Nuorkauppakamari järjestää lauantaina 31.8. Asuminen Akaassa -tapahtuman, joka sisältää kaksi isoa kokonaisuutta. Toijalan yhteiskoululla pidetään Asumisen ja rakentamisen messut, ja samaan aikaan pyörii Avoin asuntonäyttö. Yhteiskoulun messuilla akaalaiset yritykset kertovat palveluistaan sekä koulun liikuntasalissa että auditorion aulassa kello 10–17. Auditoriossa pidetään päivän mittaan myös tietoiskuja ja luentoja. Avoin asuntonäyttö puolestaan tarjoaa mahdollisuuden tutustua perheille…

Liikennevirasto ei murskaa käytettyjä ratapölkkyjä Toijalassa

Liikennevirasto vetää pois ympäristölupahakemuksensa, joka koskee käytettyjen betonisten ratapölkkyjen murskausta pulveroimalla Toijalan rata-alueella Veturimuseon vieressä sekä Kankomäentien tuntumassa. Osalle pölkyistä on löytynyt uusiokäyttöä Liikenneviraston omissa ratakohteissa, minkä lisäksi se on myynyt noin 5000 pölkkyä ulkopuoliselle ostajalle. Käytettyjä pölkkyjä on jo kuljetettu rekkakyydillä pois Toijalan ratapihalta. – Pulverointitarve ei ole niin suuri kuin aiemmin on arvioitu….

Valtaosa Akaan viljelijöistä haki tuet sähköisesti

Lempäälän maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueella tänä keväänä suurin osa viljelijöistä teki tukihakemuksensa sähköisesti Vipu-palvelussa. Huhtikuun lopussa päättyneessä tukihaussa hakemuksensa teki sähköisesti 1 000 maatilaa. Määrä on yli 81 prosenttia Lempäälän maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen (Akaa, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti ja Ylöjärvi) maatiloista. Lempäälän maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alue sijoittuikin Manner-Suomen tilastoissa prosentuaalisesti eniten sähköisesti tukihakemuksensa palauttaneiden joukkoon ja määrällisesti alue…

Kaulakoru lähti tienkysyjien matkaan

Akaan Seudun toimitukseen otti yhteyttä akaalainen nainen, joka varoittaa Toijalassa liikkuneesta mustiin vaatteisiin pukeutuneesta naiskaksikosta. Kaksikko vei soittajalta tiistaina kultaisen kaulakorun keskellä päivää Toijalan Rauhanummella. Naisista toinen oli huonolla suomella kysynyt tietä apteekkiin. Kysyjä oli antanut myös kynän ja paperin ohjeiden piirtämistä varten. Samalla paikalle oli ilmestynyt toinen nainen, joka oli taskusta siepannut narun ja…

Akaan Kuvataiteilijoiden ja Näpsä Käsityökoulun kevätnäyttelyssä näkyy rajaton luovuus

Mitä tapahtuu kun eri-ikäiset taiteen tekijät kohtaavat? Ja onko ikä sittenkään oikea mittari, jos kysymys on osittain oivaltamisesta – uuden löytämisestä. Luovuus on harvoin iästä kiinni. Pikemminkin kysymys on rohkeudesta jättää vaikka kliseet taakseen, ulkokultaisuuskin. Sanotaan, että lapset ja nuoret uskaltavat. Niinpä, harvoin heillä on imelän miellyttämisen pakkoa. – Näyttelyssä lasten ja nuorten työt toivon…

Näköislehti puhelimiin ja padeihin

Akaan Seudun näköislehti, AS Näköislehti on netissä osoitteesta www.akaanseutu.fi löytyvä täydellinen kopio Akaan Seudun paperilehdestä. Näköislehdistä löytyy myös sähköinen lehtiarkisto. Akaan Seudun nettisivujen uudistuksen jälkeen näköislehdet olivat kaikille avoimet, mutta nyt näköislehteen kirjautuminen edellyttää joko Akaan Seudun paperilehden kestotilausta tai AS Näköislehden tilausta. Kestotilaajan asiakastiedoissa tulee olla puhelinnumero ja sähköpostiosoite, jotka voi käydä tarkistamassa tilaajapalvelussa…

Viitasaari hakee myös Nokialle

Akaan kaupunginjohtaja Aki Viitasaari hakee Nokian kaupunginjohtajaksi. Viitasaari on myös Hämeenlinnan kaupunginjohtajan viran hakijoiden joukossa. Nokian johtoon hakevat myös kasvatustieteiden maisteri Ilpo Haalisto Nousiaisista, hallintotieteiden maisteri, henkilöstöpäällikkö Erkki Jortikka Hämeenkyröstä, diplomi-insinööri, laatujohtaja Juha Kuismanen Pirkkalasta, kauppatieteen ylioppilas, koneenrakennusinsinööri, laatupäällikkö Raimo Laaksonen Turusta, kasvatustieteiden maisteri, va. kaupunginjohtaja Jarmo Pynnönen Forssasta ja kauppatieteiden maisteri, talousjohtaja Jukka Weisell…

Markku Antola Sääksmäen seurakunnan kirkkoherraksi

Sääksmäen seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi on valittu Hattulan seurakunnan kappalainen, teologian tohtori Markku Antola, 55. Antola toimi ennen Hattulaan siirtymistään Akaan seurakunnan kappalaisena Kylmäkoskella. Hän saa valtakirjan kirkkoherran virkaan 1.8. Antola sai sunnuntaina pidetyssä vaalissa yhteensä 358 ääntä. Toiseksi tuli Kangasalan seurakunnan kappalainen, teologian maisteri Henri Lehtola 242 äänellä ja kolmanneksi Akaan seurakunnan kappalainen, teologian tohtori…