Urheilu

Yli sata tossuparia juoksi Toijala Hölkässä

Nahkialan koulun hiekkakentältä kuului mukava rapina, kun 110 juoksijaa säntäsi matkaan yhteislähtönä viime lauantain Toijala Hölkässä. Osallistujamäärä yllätti iloisesti Toijalan Vauhdin kisajärjestäjät – viime vuonna juoksijoita oli 80, nyt 30 enemmän. Kisapäivän säässä ja olosuhteissakaan ei ollut valittamista, kun ottaa huomioon, että vain pari viikkoa aiemmin osalla kympin kilpareittiä oli vielä täystalvi. Kisaa edeltävien päivien…

Ajon tallin Salom ajoi kolmanneksi Austinissa

Aki Ajon johtaman Ajo Motortportin espanjalaiskuljettaja Luis Salom ajoi Moto3-luokan MM-kauden toisessa osakilpailussa kolmanneksi Austinissa USA:ssa. Radalla nähtiin paljon dramatiikkaa, sillä trillerin ratkaisu vietiin viiden kierroksen mittaiseen uusintastarttiin sen jälkeen, kun ajo oli keskeytetty punaisin lipuin hollantilaisen Jasper Iweman kaaduttua rajusti. Kauden ensimmäisen osakilpailun voittanut Salom lähti toiseen strattiin kolmannesta ruudusta. Voiton mahdollisuus kuivui harmittavasti…

Kylmäkosken tamma meni lentäen

Kylmäkoskelaisen Timo Leivon ravuritamma Jaqueline Mon Ami alkaa lunastaa niitä lupauksia, joita viisivuotiaan komea sukutaulu (isä mahtiperiyttäjä Jag De Bellouet) antaa odottaa. Porin T75-raveissa sunnuntaina Timo Leivo ohjasti Pilvenmäki Specialin kakkosen tammalähdössä voittoon uudella ennätyksellä 15,6a. Edellisestä rekordista rapsahti puoli sekuntia. Rahassa ykköspalkinto toi Riverside Farmin tilille kaksi tonnia. Kilpailu oli Jaqueline Mon Amille kahdestoista…

Eveliina Vaittinen juniori-Keilakunkuksi

Hessi-tallilla Urjalassa ajettiin kevään aikana perinteinen Keilakunkku-tarkkuuskilpailusarja, johon osallistujia saapui ympäri Suomen. Silti paikalliset valjakot menestyivät hyvin. Urjalan Hevosurheilijoiden kilpailijat ottivat juniori-sarjassa peräti kolmoisvoiton. Jännittävässä finaalissa voiton vei Riisikkalassa asuva Eveliina Vaittinen Hessi-Iida ponilla täpärästi ennen viialalaista Laura Haapakoskea ja Hessin Myrskyä. Muista täkäläisistä urjalalainen Heidi Sinda ajoi finaalissa kahden sarjan voittoon ja lempääläläinen Emmi…

Karhu-viestistä pronssia Kylmä-Akaan joukkueelle

Kylmä-Akaa-juoksucupin järjestäjät kokosivat lauantain 13.4. Karhu-viestiin kaksi joukkuetta, Kylmä-Akaa-juoksucup-joukkueen sekä Kylmäkosken Veikkojen veteraanijoukkueen. Joukkueet osallistuivat sarjaan Kunto- ja erikoisjoukkueet. Raumalta Poriin juostava Karhu-viesti on pituudeltaan 49,8 kilometriä ja on Suomen suurin maantieviesti, johon kuuluu seitsemän osuutta. Tapahtuma järjestettiin jo 36:nnen kerran. Kylmä-Akaa-juoksucup-joukkueen sijoitus Karhu-viestissä oli kolmas ja Kylmäkosken Veikkojen veteraanijoukkueen sijoitus oli 28.  Kylmä-Akaa-juoksucup-joukkueessa juoksivat…

ViiPV:n E11-junioreille hopeaa Valkeakoskella

Viialan Peli-Veikkojen E11-juniorit avasivat uuden kauden Valkeakosken Nappulaliigan järjestämässä Kevätturnauksessa Valkeakoskella viime viikonloppuna. Hienosti järjestetyn 2-päiväisen turnauksen haastesarjan alkulohkossa junnut saivat vastaansa RiPS Valkoisen Riihimäeltä, KontUn Helsingistä ja VaNL Sinisen Valkeakoskelta. Yhden voiton, yhden tasapelin ja yhden harmittavan tappion mutta komean maalieron turvin juniorit selvittivät tiensä kahdeksan joukkueen sarjassa neljän joukkoon. Seuraavana oli vuorossa toisen…

Aquamarinelle hyvä aloitus

Kolmevuotias akaalaisravuri Aquamarine sai uralleen vauhdikkaan startin, kun se Turussa ensimmäisessä kilpailussaan otti kakkossijan ajalla 18,7. Jaana Eskolan omistamaa tammaa ajoi valmentaja Markku Nieminen. Jo kokeneempi Temen Lordi, kylmäkoskelaisten Tiina Liitiän ja Atte Sirenin omistama seitsemänvuotias suomenhevonen, ravasi Mika Forssin ohjastuksessa Turussa kakkoseksi ajalla 29,8. Samoissa raveissa akaalainen Markku Luoma ohjasti omistamansa Aqua’s Katyan neljänneksi….

Nokian Eläkeläisten miehet voittivat Viialan bocciaturnauksen

  Viialan Eläkeläiset järjesti bocciaturnauksen Eläkeläiset ry:n Tampereen Aluejärjestön yhdistyksille. Ensimmäistä kertaa turnauksen osallistunut Nokian Eläkeläiset voitti miesten sarjan. Tasapisteisiin yltänyt Viialan Eläkeläiset jäi toiseksi huonomman eräpiste-eron takia. Naisten sarjassa oli Tampereen Eläkeläiset ykkösenä edellisvuosien tapaan. Viialan Sampolan saliin mahtuu juuri ja juuri kaksi bocciakenttää, mikä tekee näinkin monen joukkueen turnauksen järjestämisen kohtuullisessa ajassa mahdolliseksi….

Viiala juostiin ympäri vaihtelevissa olosuhteissa

  Kymmenes Viialan Ympärijuoksu keräsi 62 kevätsadetta pelkäämätöntä kuntoilijaa. Olosuhteet viime lauantain kuntoilutapahtumassa olivat lievästi sanoen vaihtelevat. Oli kestopäällystettä, jossa hiekoitussepeli pyöri kengän alla, oli pehmeätä savipohjaa, hyvin juostavaa hiekkatietä, lumiloskaa, liukasta jääpeitettä ja alikulkutunneli, jossa nilkkaa myöten kahlattavaa. Taivaalta tuli välillä reilusti vettä ja välillä ainoastaan harmautta. – Vain aurinko puuttui, kaikkea muuta oli…

Viialan Virin nuorille menestystä myös joukkueena

  Viri sijoittui toiseksi Aamulehden järjestämässä nuorisoviestissä. Viesti hiihdettiin sunnuntaina 17. maaliskuuta aurinkoisessa talvisäässä Lempäälän ladulla. Tällä kertaa mukana oli 30 joukkuetta Hämeen piiristä, joista kaksi oli Viriltä. Aamulehden nuorisoviestissä on kahdeksan osuutta; 16-vuotiaat pojat (5 km), 10-vuotiaat tytöt (1 km), 10-vuotiaat pojat (1 km), 12-vuotiaat tytöt (2 km), 12-vuotiaat pojat (2 km), 14-vuotiaat tytöt…