Urheilu

Akaan Isku palkitsi Satu Lehtosen kauden parhaana

Akaan Isku palkitsi Satu Lehtosen kauden parhaana. Lehtonen iski pronssia naisten SM-nyrkkeilyssä. Tämän lisäksi hän osallistui kansallisiin kilpailuihin eri puolilla Suomea. Nyrkkeilyn ohella Satu osallistui Toijala-juoksun naisten viidenkilometrin matkalle ja oli siinä kuudes. Toijalan markkinoilla järjestetyissä Akaan Atleetti -kilpailuissa Satu Lehtonen tuli kolmanneksi. Lehtosen ensi kauden päätavoite on SM-nyrkkeilyn mitalin kirkastaminen. Nyrkkeilyn arvolista 2013, N…

Topan junnuturnaus onnistui mainosti

  Toijalan Pallo -49:n kaksi juniorijoukkuetta järjestivät toissa viikonloppuna 16 joukkueen turnauksen Keskusurheilukentällä. Vuosina 2004 ja 2005 syntyneiden sarjassa oli kummasakin kahdeksan joukkuetta, ja järjestelyistä vastanneen Heidi Kinnarin mukaan kaikki meni auringonpaisteessa hyvin. – Paikalla oli noin 160 junioria, ja puitteet ja kentät saivat vierailijoilta kehuja jo heti aamusta. Myös jälkikäteen tuli palautetta onnistuneesta turnauksesta….

Topan A-junioreille vierasvoitto

Toijalan Pallon A-juniorit hakivat voiton ja kolme sarjapistettä Tampereen Ahvenisjärveltä kukistaen tamperelaisen TaPa/2:n maalein 2–4 (1–3) Ottelun alkuminuuteista lähtien oli selvää, kumpi joukkueista tulisi olemaan vahvempi voittajakandidaatti. Vierasjoukkue Toijalan Pallo oli selvästi pelin alusta asti valmis otteluun. Ainoastaan pelialusta hieman tuotti päänvaivaa pallon pomppiessa Ahvenisjärven tekonurmella. Toijalan Pallo aloitti maalinteon, kun kärkeen siirretty Roope Saranen…

Vihkiäiskisa ratkesi holariin jatkoväylällä

Kylmäkosken Veikkojen järjestämä avajaiskisa Suomen pisimmällä frisbeegolfradalla Savikoskella ratkesi viime torstaina vasta ylimääräisellä väylällä. Nummelalainen Arttu Sikanen ja Savikoskenkin radan suunnittelussa mukana ollut Jussi Meresmaa olivat 27 väylän jälkeen tasoissa 12 heittoa alle ihannetuloksen, joten kaksikko heitti ensimmäisen väylän uudestaan. Viime vuoden SM-hopeamies Sikanen heitti kiekon 86 metrin päässä Lumijoen vastarannalla olevaan koriin ensimmäisellään. Tämä…

Willson Birdland jatkaa ennätystahtia

Akaalaisen Tallipaakarin omistaman Willson Birdlandin vauhti sen kuin kiihtyy kesän edetessä. Viime keskiviikkona Vermossa Bella Varjosen valmentama viisivuotias viialalainen ori juoksi maililla parhaan aikansa 14,3a. Vanha ennätys, joka oli viikon takaa, parani kolmella kymmenyksellä. Hevosta ajoi Ari Kela, joka vuorottelee Harri Koivusen kanssa Bella Varjosen valmentamien lämminveristen kuskina. Willson Birdlandin on kasvattanut toijalalainen Birdland Team…

Toijalan Pallo törmäsi fysiikan lakeihin

Kauden kolmas kotiottelu toi Toijalan Pallo -49:lle kauden ensimmäisen kotitappion Tampereen piirin nelosdivisioonassa. TP-49 kärsi viime perjantaina 1–2 (1–1) tappion Tamperelaiselle Peli-Pojat-70:lle Toijalan keskusurheilukentällä. Kokoonpanonsa kanssa hiukan tuskaillut PP-70 ei näistä harmeista ollut silti valmiina hanskojaan tiskiin lyömään. Maalipaikoilla ei kumpikaan avausjaksolla mässäillyt, mutta oli kotijoukkue hivenen niskan päällä. Johtoon se meni 28 minuutilla Vesa…

Kaksi päivää jokamiesvauhtia Kurisjärvellä

Kurisjärven jokamiesradalle on tulossa oikea vauhtiviikonloppu, kun Valkeakosken-Toijalan Seudun Urheiluautoilijoiden vuoden molemmat kansalliset jokamiesluokan autokilpailut kaasutellaan siellä tulevana lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina jo 32. kerran järjestettävä Autospeedway on etu- ja kardaanivetoisten autojen eli EVK-sarjan toinen osakilpailu. Sarjakilpailupisteistä kilpaillaan nuorten, naisten sekä yleisessä luokassa. EVK-sarjan kisojen jälkeen ajavat lauantaina oman kilpailunsa vielä yleisen luokan Fiatit ja…

PP-70 Topan vieraaksi

Toijalan Pallo -49 ei kovinkaan kummoisia kapuloita pystynyt asettelemaan Kangasalan Voiton kärkivaunujen rattaisiin viime viikon keskiviikkona. Kärkipaikkaa nelosdivisioonassa pitävä Voitto otti kotikentällään Kyötikkälässa 3–1 (3–0) voiton. Kärkijoukkueen todellinen taso jäi hiukan hämärän peittoon, koska vieras oli otteiltaan hiukan lepsu. Varsinkin puolustusasenne jäi kaivelemaan valmennusjohtoa. – Junnutason virheet ratkaisivat ainakin jonkin verran, tunnusti Jari Hakala Topan…

Toijala-Lentis iskettiin Akaan auringon alla

  Toijala-Lentikseen osallistui viime lauantaina ja sunnuntaina yhteensä 59 joukkuetta ympäri Suomea, ja turnaus pelattiin kuinkas muuten kuin Akaan auringon alla. Järjestävä seura Toijalan Valpas laskee sateisia säitä osuneen lentiksen historiassa vain muutamia. Perinteet siis täyttyivät, mutta myös uudistuksia ajanut Sami Ahola on turnaukseen tyytyväinen sekä pelillisesti että muutenkin. – Saimme turnauksesta 2000 euroa enemmän…

Iltarastit suunnistettiin Viialassa

Tarpian Suunta järjesti iltarastit ja yösuunnistuksen Viialan Sallinkulmalla kesäisissä tunnelmissa. Viime viikon torstaina ilta alkoi helteessä, ja myöhemmin ukkonen ja sade laskivat lämpötilaa. Perjantain ja lauantain välisenä yönä parikymmentä suunnistajaa löysi rastit hämärästä metsästä. Yörastit olivat hyvää harjoitusta Jukolan viestiä varten, jonne Tarpian Suunta osallistuu kolmella Jukola- ja kolmella Venlajoukkueella. Ratamestareina Viialassa toimivat Vesa ja…