Urheilu

Forssan Salama yleisurheilun Vattenfall-seuraottelun voittajaksi

Toijalan urheilukentällä vietettiin tiivis yleisurheiluilta maanantaina 22. heinäkuuta, kun Vattenfall-seuraottelun 2. divisioonassa käytiin toinen kilpailupäivä. Seuraotteluun osallistui noin 200 urheilijaa kahdeksasta eri seurasta Hämeen piirin alueelta. Ottelun voitti kisaa jo ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen johtanut Forssan Salama. Akaalaisseurat Toijalan Vauhti ja Viialan Valtti jäivät tällä kertaa perän pitäjiksi Vauhdin sijoittuessa yhteispisteissä seitsemänneksi ja Valtin kahdeksanneksi. Seuraottelu…

Miss Futsal valitaan kesäklassikossa lauantaina

Akaan futsal-seurat FC Gepardi ja Kylmäkosken Veikot kohtaavat lauantaina 27.7. järjestyksessään toisessa futsalin kesäklassikossa. Tämän vuoden klassikko pelataan viime vuoden nurmikentästä poiketen sisätiloissa Toijalan Monitoimihallilla. Muutoksena viime vuoteen on myös se, että joukkueiden kokoonpano on vapaa eli joukkueissa esiintyy pelaajia myös muista seuroista. Pelaajien kalastelu jatkuu molemmilla joukkueilla viime metreille asti, joten lopulliset kokoonpanot selviävät…

Pysyykö Toijalan Pallo kärjen vauhdissa?

Toijalan Pallo-49 palaa huomenna keskiviikkona puolentoista viikon pelitauolta jalkapallon nelosdivisioonassa. Tauon jälkeiseen otteluun antaa sopivaa kiihoketta illan vastustaja. Vihreä-valkoista peliasua kantava Valkeakosken Koskenpojat tuo tuulahduksen lohkon ihan kärjen tuntumasta. VaKP oli kauden ensimmäisessä kohtaamisessa kotiottelussaan huhtikuun lopulla isäntä talossa 3–1-voitolla. Kauden edetessä valkeakoskelaiset ovat pysyneet kärkijoukkue Kangasalan Voiton lähituntumassa. Voiton ero Koskenpoikiin on vain kaksi…

Toni Leppäkorpi toinen Somerolla

Viime sunnuntaina Somerolla ajetussa Ässä-Jokamieskisassa oli Valkeakosken-Toijalan Seudun Urheiluautoilijoiden nuorten luokan kuskeilla ajolinjat kohdallaan. Kymäkoskelta kotoisin oleva 16-vuotias nuorimies Toni Leppäkorpi ajoi luokan kakkoseksi tavoilleen uskollisena isolla, nyt farmarimallin Volvolla. Siinä samalla tuli päihitettyä itsensä rallimestari MarcusGrönholmin juniori Niclas, joka Fiatilla sijoittui kolmanneksi. Voittoon ajoi Volkkarilla Thu-Teamin Saku Vasenius. Toijalan Jonne Voittonen ajoi Fordilla myös…

Aqua’s Katya korkkasi voittotilin

Kaikkiaan 14 starttia tarvittiin ennen kuin akaalaisen MarkkuLuoman viisivuotias lämminveritamma Aqua’s Katya pääsi kisan jälkeen palaamaan voittajaesittelyyn. Merkkipaalu koitti tiistaina Teivon raveissa, jossa Luoman tamma nappasi voiton ennätysajallaan 18,7a. Voittajapelissä Aqua’s Katya oli neljänneksi vähiten pelattu, joten Luoman hevoseen uskoneet palkittiin totossa 22-kertaisesti. Maanantai Riihimäellä oli hyvä päivä kylmäkoskelaisen Unto Inkisen viisivuotiaalle Laguunille. Pekka Raitanen…

Toijalan Pallo-49:n D-pojat nousivat kovaan alueliigaan

Tampereen piirin useimmat jalkapallosarjat ovat nyt tauolla ennen loppukauden rypistystä. Joillakin Akaan juniorijoukkueista kevät meni vahvassa myötätuulessa, mutta osalla myös vastainen puhuri tuotti tuskaakin. Hyvin menestyneistä joukkueista, kiinnittyy huomio Toijalan Pallo-49:n D-12-poikien huimaan lentoon ikäryhmänsä piiriliigan kevätkierroksella. TP-49 kisasi kovien Ilveksen ja TPV:n rinnalla lohkovoitosta. Lopulta Ilves otti ykköspaikan, mutta vain maalieron turvin. – Aika…

Tuukka Ahvenus heitti nuorten Suomen ennätyksen

Kylmäkosken Kyykkä järjesti kansalliset kyykkäkilpailut lauantaina Viialassa. Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut. Harvassa ovat ne urheilulajit, joissa samoihin kilpailuihin mahtuvat kaikki ikäluokat. Viialassa nuorin osallistuja oli järjestävän seuran 7-vuotias OonaHiukkamäki ja vanhin pääkaupungista Akaaseen matkustanut 78-vuotias KallePaajaste. – Kylmäkosken Kyykkää ja Pentti Ehoniemeä pitää erikseen kiittää kyykän nuorisotyöstä. Kunpa kaikkiin liittomme seuroihin löytyisi innokkaita ohjaajia…

Vesa Pajulalla jo 21 maalia

Toijalan Pallo-49 jätti Parolan Visan vallan maaleitta tämän kauden sarjaotteluissaan. Kauden avauksessa TP-49 pyöritteli Parolasta 0–3-vierasvoiton. Ja nyt viime lauantaina Toijalan keskusurheilukentällä olivat numerot akaalaisille 5–0 (3–0). Yhden miehen show´ksi taas tämäkin peli meni. Toijalan Pallon Vesa Pajula takoi jo avausjaksolla hattutempun. Pelin 26:nnella minuutilla Pajulan komea vapaapotku meni muurin yli 25 metristä. 39. minuutilla…

Viialan Peli-Veikot päätti kevätkauden tasapeliin

Viialan Peli-Veikot haki 1–1 (0–0) -tasapelin keskiviikkona 3. heinäkuuta Ikurin jalkapallonurmelta. Vastustaja tässä viitosdivisioonan ykköslohkon ottelussa, oli FC Rellu. Akaalaiset ovat kohdanneet nyt lohkon kaikki joukkueet kerran sarjasijoituksen ollessa toinen. Joukkueen valmentaja Kari Ojala on suhteellisen tyytyväinen alkukauteen. – Pisteet riittävät varmaan sarjapaikkaan, mutta ei tässä aiota silti himmailemaan syyskierroksella. Totuushan on, että aina on…