Tapahtumat

Jaakko Löytty musisoi Majataloillassa

Entisten nuorten Majataloiltaa vietetään tulevana sunnuntaina 19.5. Viialan kirkolla kello 17.  Illan musiikkivieras on Jaakko Löytty, joka on yksi kristillisen uuden musiikin suurimmista nimistä. 1970-luvulla Namibiassa lähetyslapsena musiikista innostunut Löytty on tehnyt musiikkia omalla tyylillään pitkälti yli 40 vuotta. Löytty on julkaissut noin 25 levyllistä musiikkia, säveltänyt ja sanoittanut messuja ja musikaaleja. Hänen laulujaan on…

Punaisen Ristin viikolla opitaan auttamaan, kun nenästä vuotaa verta tai nilkka nyrjähtää – Tarpiakodin asukkaat odottavat ulkoiluseuraa keskiviikkona 8.5.

Valtakunnallista Punaisen Ristin viikkoa vietetään 6.−12.5. Ajankohta määräytyy Kansainvälisen Punaisen Ristin perustajan Henri Dunant´n syntymäpäivän mukaan. Punaisen Ristin Akaan osasto järjestää tapahtumia jokaisessa Akaan taajamassa. Keskiviikkona 8.5. kello 17.30-18.30 Viialan Työväentalolla on lapsiperheille suunnattu auttajakurssi, jossa käydään läpi rasteina muun muassa nenäverenvuoto ja nilkan nyrjähdys. Tarjolla on myös mehua ja pipareita. Tilaisuus on maksuton. Lauantaina…

Maria Lapin pop-gospel soi Loimussa

Loimu on Akaan seurakunnan järjestämä raamatuntutkimisen ja luovan musiikin kohtauspaikka. Toukokuun Loimu kokoontuu Akaan seurakuntasaliin Toijalaan 5. toukokuuta kello 15 aiheenaan Hyvä Paimen. Teemasta raamattutunnin pitää Aila Laaksonen, vastausmusiikin esittää Tero Kuparinen, uuden laulun aiheen saa Laura Sippola ja konsertin pitää Maria Lappi. Maria Lappi on laulaja-lauluntekijä, joka tekee pohdiskelevaa pop-gospelia. Sen keskeisessä roolissa ovat…

Vaivaako sinua homofobia tai homopelko? – Seniorituvan Tiistaiseurassa pohditaan sinnittelyä

Tilaajille

Pelotonta ihmistä ei ole – ei edes pellenä. Tai sitten kysymyksessä on itsesäilytysvaistoksi nimitetyn puuttuminen. Ei tarvitse hävetä, että on eläissään pelännyt jotakin. Lohdullista on, että peloista voi vapautua. Huvittavin silmiin osunut pelon nimikkeen suomennos tuli vastaan taannoin. Sana homofobia oli suomennettu sanaksi homopelko, kun oikea suomennos on ihmispelko. Aika lailla eri asioista on siis…

Murhista tuomittu rikollisliigan ex-pomo puhuu vankilalähetyspäivässä Akaassa

Uskoon vankilassa tulleet nykyiset ja entiset vangit kertovat elämänmuutoksestaan Akaassa järjestettävässä Toivoa on -vankilalähetyspäivässä lauantaina 27.4. Akaan kirkossa kello 18 alkavaan iltajuhlaan vieraaksi saapuu muun muassa Lauri ”Late” Johansson, entinen Natural Born Killers -pomo, joka yhden murhatuomion lisäksi tunnusti kaksi muuta murhaa. Kun hän 1. joulukuuta tänä vuonna pääsee valvottuun koevapauteen, istuttuja vankilavuosia on silloin…

Sommelon konsertissa kuullaan sekä perinteikkäitä että uudempia kuoroteoksia

Sekakuoro Sommelo järjestää Kevätkonsertin sunnuntaina 28.4 kello 16 Seurantalo Sampolassa Toijalassa (Haittilantie 2). Konsertissa kuullaan sekä perinteikkäämpiä että uudempia kuoroteoksia. Ryppyotsaisuus ei tänäkään vuonna Sommelon kevätkonsertissa tunnu eikä kuulu vaan kuoro on valmistautunut laulamaan myös teoksia, joita Sommelo ei ole aikaisemmin vielä esittänyt. Lippujen hintaan sisältyy väliaikatarjoilu.

Ex-Hunks-tanssija Sauli Kemppainen vierailee Majataloillassa

Toisena pääsiäispäivänä 22.4. kello 17 Viialan kirkolla vietettävän Majataloillan musiikista vastaavat tutut muusikot. Akaassa pastorina toimiva Tero Kuparinen esittää Majataloillassa ylösnousemuksen ihmettä kuvaavia laulujaan. Majataloillassa musisoivat myös Leena ja Markus Mantere sekä Jenni Leppänen ja Joni Hietala. Majatalon houseband vastaa tuttuun tapaan myös yhteislaulujen säestyksestä. Puhujavieraaksi saapuu lapualainen rakennusmies Sauli Kemppainen. Hän kiersi vuosia esiintymässä…

Veri virtaa Toijalassa maanantaina – luovuttajan on painettava vähintään 50 kiloa

Veripalvelu ja SPR Akaan osaston järjestävät verenluovutuksen Toijalassa seurakuntatalon yläsalissa maanantaina 15.4. kello 14–19. Verta voi luovuttaa, jos on terve, 18–70-vuotias, ja painaa vähintään 50 kiloa. Uusi luovuttaja voi olla korkeintaan 59-vuotias. Paikalla oleva Veripalvelun henkilökunta opastaa ja neuvoo uusia luovuttajia sekä vastaa kysymyksiin. Luovuttajalla täytyy olla mukana kuvallinen Suomen viranomaisten myöntämä henkilötodistus.

Yleisö-Finlandian voittanut ja Toijala-aiheisen gradun kirjoittanut Laura Haarala vierailee Akaan pääkirjastolla

Toijalasta kotoisin oleva ja täällä koulunsa lukiota myöten käynyt Laura Haarala tulee 16. huhtikuuta Akaan pääkirjastoon kertomaan kirjoittajatyöstään. Haarala on kirjoittanut Bändin käsikirjan ja kuului kirjoittajatiimiin, joka julkaisi kirjan Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) – kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan. Haarala vierailee Akaassa Toijalan Pohjola-Norden-yhdistyksen kutsumana. Sankaritarinoita tytöille voitti Yleisö-Finlandin Bändin käsikirja on monipuolinen…