Lukijamme kirjoittavat

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kaatuneitten muistojuhla Toijalan sankarihaudoilla

Kirjautuneille

Isäni alikersantti Martti Tähti on haudattuna Toijalan sankarihautaan. Pääsin pitkästä aikaa mukaan Akaan (Toijalan) kaatuneitten muistojuhlaan. Parina edeltävän vuonna olen ollut Tampereella Kalevankankaan sankarihaudoilla Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaiset ry:n puheenjohtajan ominaisuudessa. Väkeä Toijalan juhlassa oli vähän, eikä ihme, sillä Akaan Seudun viimeisimmistä numeroista (19 ja 20) löysin vain ilmoituksen ”Kaatuneitten päivän keittolounas klo 12.30 srk…

Kauheaa melusaastetta

Kirjautuneille

Kyllä lauantaipäivä meni aivan pilalle Akaan Vauhtikierroksen vuoksi. Varoitettiin, että voi tulla jonkin verran melua, mutta ei sitä ollut vain jonkin verran, vaan todella kovaa ääntä ja tuntikaupalla jatkuen. Aivan hirveää, eihän sellaista kenenkään korvat kestä. Ikkunatkin on pakko pitää auki kuumalla säällä. Eikö nyt parempaa yleisötapahtumaa voisi pitää kuin tällaista mölysaastetta. Anneli Rosenberg

Digitalisaatio tuo palvelut lähelle, myös mökin mummolle ja ukille

Kirjautuneille

Sote-uudistus tuo mukanaan mahdollisuuden palvelujen monipuoliseen ja ennakkoluulottomaan kehittämiseen. Digitalisaation tuomien mahdollisuuksien rohkea hyödyntäminen tuo palvelut lähelle, jopa kotiin asti. Rakennuksiin ja kiinteistöihin tehtävien investointien sijaan, on kustannustehokkaampaa investoida tietoverkkojen kehittämiseen, valokuituverkon laajentamiseen ja sitä hyödyntäen monipuolisen ja uudentyyppisen palveluverkon kehittämiseen. Olen mielenkiinnolla seurannut kotiseudullani käynnissä olevaa uraauurtavaa kokeilua. Kuntayhtymä Kaksneuvonen otti käyttöönsä Omni360-etäkonsultaatiojärjestelmän, jonka…

Oikaisu A-Volleyn taloudellisesta tukemisesta

Kirjautuneille

Akaa-Volleyn puheenjohtaja Teemu Salminen kertoi 15.5.2018 ilmestyneessä Akaan Seudun jutussa Akaa-Volleyn tukevan rahallisesti A-Volleytä. A-Volleyn junioritoiminta ei ole saanut taloudellista tukea Akaa-Volleyltä. Sen sijaan A-Volley on tehnyt talkootyötä ottelutapahtumissa, jolloin seura on saanut korvauksen tehdystä työstä. Kuluneen kauden aikana A-Volley ja Akaa-Volley ovat tehneet yhteistyötä lajiesittelyissä, koulukiertueella ja vanhempien juniorien kesäharjoittelussa. Seurat ovat myös yhteistyössä…

Kiitos!

Kirjautuneille

Hämilläni kirjoitin kanttorin- ja diakoniatyöntekijän virkojen yhdistämisestä Akaan Seutuun 30.11.2016. Kiitos sille seurakuntalaiselle, joka piti yhdistelmäviran kelpoisuusvaatimuksia kirkkohallituksen määrittelemien vaatimusten vastaisena ja valitti hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus on nyt kumonnut yhdistetyn kanttori- ja diakoniatyöntekijän viran perustamisen. Tässä on käynyt nyt niin, että kirkkovaltuusto on ylittänyt toimintavaltuutensa päättäessään kyseisen viran perustamisesta. Marjatta Systä Eläkkeellä oleva työterveyshoitaja

Leijonalaavu ei ole tänäkään talvena säästynyt kiusanteolta ja roskaamiselta

Kirjautuneille

Leijonalaavulla, joka sijaitsee Kuusikankaan liikuntareitin varrella noin kaksi kilometriä Viialaan päin, on jälleen retkeilijöille polttopuita makkaranpaistoa varten. Valitettava puukatkos johtuu kahdesta syystä. Nimittäin kohtuullisen runsasluminen talvi esti syksyn jälkeen puiden toimittamisen laavulle, vaikka olihan toisaalta hienot hiihtokelit. Toinen ikävämpi syy on syksyinen nuorison järjetön puiden poltto laavun grillissä. Puita nimittäin toimitettiin syys-lokakuussa talvea varten tarvittava…

Mäntymäki-asiassa on lakiin perustuva valituskielto

Kirjautuneille

Valituksen tai vaatimuksen tutkimatta jättämisellä tarkoitetaan tuomioistuimen tai viranomaisen joko omasta aloitteestaan tai tehdyn väitteen vuoksi antamaa ratkaisua, jolla se prosessin edellytyksissä olevan puutteen vuoksi päättää, että valitusta tai vaatimusta ei käsitellä. Tuomioistuimen tulee olla asteellisesti, alueellisesti ja asiallisesti toimivaltainen. Mäntymäki-asiassa, jossa Hämeenlinnan hallinto-oikeus jätti Jukka Ahosen (Ryhmä 2020) ja Timo Saarisen (sd) valituksen tutkimatta…

Elinvoimaa

Kirjautuneille

Keskiviikkoaamulla jaettiin Akaan Seutu, niin kuin on tapana. Lehdessä oli hyviä artikkeleita, lukijoitten ja päättäjien kommentteja. Surullista on, että negatiivisten asioitten paino on melkoinen Akaan asioita käsiteltäessä. Huomioitava seikka on se, että se ei kuitenkaan ole lehden vika. Vika on ihan jossain muualla. Asioita ei voida hoitaa hyvässä yhteisymmärryksessä, vaan ikään kuin vaaditaan päitä vadille….

Säällä kuin säällä, katupöly alkaa jo olla täällä 

Keväisin, maalis-huhtikuussa, katupölyn määrä on suurimmillaan. Se tuntuu nipistelynä silmissä, nenässä ja aiheuttaa terveysongelmia erityisesti hengityssairaille. Katupölyn määrään on mahdollista vaikuttaa tehokkaalla katujen kunnossapidolla sekä suosimalla kävelyä, pyöräilyä ja julkista liikennettä autoilun sijaan. Omissa reittivalinnoissa kannattaa suosia viheralueilla ja niiden välittömässä läheisyydessä kulkevia katuja. Tänä vuonna katupölyltä suojautuminen on tavallista vaikeampaa. Katupölyä alkaa olla jo…