Ajankohtaista

Pilkkikisoissa tärkeintä on hyvä tunnelma

Viialan VPK aloitti 20 vuotta sitten perinteen, joka jatkuu yhä. Vainionlahdessa Toijalassa pidettiin sunnuntaina vapaapalokuntien vuotuinen SM-pilkkikilpailu. Juhlavuoden kunniaksi tämän vuoden kisojen järjestäjäksi valittiin Viialan vapaapalokunta. Kisaan osallistui yhteensä 26 palokuntaa ja 170 kilpailijaa. Vapaapalokuntia tuli kisaan muutaman sadan kilometrin säteeltä. Tavoitteena oli saada mahdollisimman suuri ahvensaalis. Viialan VPK:ta edusti muun muassa Jarno Lähetkangas. Hän…

Jukka Ässä on rehellisen positiivisesti perhekeskeinen

Jukka Salmisen musiikkiharrastus alkoi Toijalassa 13–14-vuotiaana siitä mistä nuorilla miehillä monesti. Hevistä. – 70-luvun lopulla syntyneelle miespuoliselle Metallica-fanitus ja yleensä hevimusiikin diggailu on perusjuttu. Kun tuli grunge, se oli kovaa. Nyt hevijutut ovat jääneet taka-alalle. Soitan kyllä yhdessä hevibändissä, mutta se ei ole kovin aktiivinen. Aikuisiällä Salminen on soittanut parhaimmillaan yhdeksässä bändissä, muun muassa Samae…

Eläkeläisten köyhyys nousi esille juhlapuheessa

  Toijalan Eläkkeensaajat juhlisti sunnuntaina 40-vuotista taivaltaan. Yhdistyksen puheenjohtaja Tarja Reunanen nosti puheenvuorossaan esille etenkin vilkkaan kerhotoiminnan. Pisimpään toimineita kerhoja ovat boccia-, kalastus- ja käsityökerho sekä lauluryhmä Pirteät. – Kun Toijalan Eläkkeensaajat piti perustamiskokouksen Hämeen Osuusmeijerin baarissa 10. päivä maaliskuuta vuonna 1973, niin paikalla oli yhdeksän henkilöä. Kokouksessa mukana olleista ei ole elossa enää ketään….

Jussi Seljaksen hyppy onnistui

Akaalaisen freestyle motocross -ammattilainen Jussi Seljas hyppäsi lauantaina onnistuneesti moottorikelkalla Lahden 70 metrin mäestä. Hypylle mitattiin pituutta 52 metriä. 230 kilon kelkalla oli nopeutta suorituksessa vajaat sata kilometriä tunnissa. Hyppy nähtiin osana Salpausselän kisojen iltaohjelmaa. – Hyppyyn voi olla tyytyväinen, Seljas kuvailee. Pidon parantamiseksi vauhdinottomäki oli vuorattu kumimatoilla ja hyppyrinkärkeä oli jyrkennetty. Seuraavaksi Seljas aikoo…

Diabetespilkin voitto Mänttään

  Akaassa lauantaina järjestettyjen diabeetikkojen alueellisten pilkkikisojen voitto matkasi suvereenisti Mänttään. Voittaneen joukkueen jäsenet Erkki Kukko, Jaakko Leppäharju ja Tapio Kuusi nostivat kolmessa tunnissa yli 4200 grammaa kalaa Vanajasta. Hopeaa sai Nokia ja pronssia Vesilahti-Lempäälän joukkue. Isäntäjoukkue Akaa (Lasse Laaksonen, Tuija Loppi ja Ismo Loppi) taisteli neljänneksi tuloksella 1114 grammaa. Kukko voitti miesten henkilökohtaisen sarjan…

Akaan kaupungin liikuntaryhmät viikko 12

Ikääntyneiden ja erityisryhmien ohjatut kuntosaliryhmät ma                       klo 9–10             ikääntyneet, Rasi ma                       klo 10–11          ikääntyneet, Rasi ti                          klo 9-10              ikääntyneet, Monitoimihalli ti                          klo 10–11,         ikääntyneet, Monitoimihalli, täynnä ke                         klo 10–11,         ikääntyneet, 75+, Rasi ke                         klo 13–14          ikääntyneet, Kylmäkoski ke                         klo 14–15          ikääntyneet, Kylmäkoski to                         klo 9–10             ikääntyneet, Monitoimihalli, täynnä to                         klo 10–11          ikääntyneet,…

Vapauttakaa vaarit

Sammyn suuri seikkailu (dub) Sammy’s Adventures 2 (2012) Lajityyppi: seikkailu, animaatio. Ohjaaja: Ben Stassen, Vincent Kesteloot. Pääosissa suomalaisina ääninä Jukka Rasila, Mikko Kivinen, Oskari Katajisto, Riku Nieminen, Aku Hirviniemi Kesto: 1h 33 min. Ikäraja: 7. Sammy-merikilpikonnan vuonna 2010 alkaneet valkokangasseikkailut saavat jatkoa belgialaisen lastenanimaation suomeksi dubatussa kakkososassa.  Merikilpikonnavaarit Sammy (Jukka Rasila) ja Ray (Mikko Kivinen)…

Akaan kirjastot mukana valtakunnallisessa kyselyssä

  Kirjastojen käyttäjiltä kerätään palautetta 4.3.–7.4. yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastoissa sekä useissa erikoiskirjastoissa ja yleisissä kirjastoissa – siis myös Akaan kaupunginkirjaston toimipisteissä. Kyselyyn voi vastata oman kirjaston verkkosivuilla. Paperilomakkeet ovat esillä kirjastoissa. Kyselyyn osallistuneiden kesken arvotaan e-kirjojen lukulaite sekä kirja- ja muita palkintoja. Paperilomakkeet ja arvontaliput ovat kirjastossa esillä. Verkkokyselyllä kartoitetaan kirjastopalvelujen käyttöä, merkitystä ja asiakastyytyväisyyttä….

Etelä-Pirkanmaan maankäytön rakennevaihtoehdot odottavat palautetta

Etelä-Pirkanmaan maankäytön rakennevaihtoehtojen selvitys on valmistunut. Osana Pirkanmaan maakuntakaava 2040 -prosessia laaditussa selvityksessä muodostettiin kolme erilaista strategista vaihtoehtoa Akaan, Lempäälän, Urjalan ja Valkeakosken alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityksestä pitkällä aikavälillä. Työssä laaditut kolme rakennevaihtoehtoa ovat periaatteellisia malleja alueen liikenteen, palvelujen, väestön ja työpaikkojen muodostamasta kokonaisuudesta. Selvityksen toivotaan synnyttävän keskustelua Etelä-Pirkanmaan yhteisestä näkemyksestä alueen kehittämiseksi. Vaihtoehdot laadittiin…