Ajankohtaista

Lontilanjoen tulvimisesta on suurin haitta ympäristölle

Lontilanjoki on tulvinut 2000-luvulla pelloille lähes joka kevät. Viime vuosina joki on tulvinut pelloille jopa rankemman kesäsateen jälkeen. Pahin tilanne on Ristimaan padolta ylöspäin aina Elomäen kohdalle asti. – Tänäkin keväänä tulvan alla on ollut noin 100 hehtaaria. Vesi on pelloilla viikon verran ja toukotöihin päästään parin viikon päästä veden lähtemisestä. Ne ovat onneksi kevyitä…

Kansanedustaja Kontula puhui kuntaliitoksista ja sunnuntaikaupasta

Viialan Eläkeläisten vieraana viime viikolla ollut tamperelainen kansanedustaja Anna Kontula (vas) kirvoitti läsnäolollaan paljon keskustelua. Sampolassa puhunut Kontula ilmaisi huolensa esimerkiksi ilmastonmuutoksesta. Se on hänen mielestään tällä hetkellä tärkein ajankohtainen asia, johon pitää puuttua. Kansanedustaja ihmettelee sitä, että Suomessa suhtaudutaan niin välinpitämättömästi ilmastonmuutokseen. Hänen mukaansa Suomen hiilijalanjälki on hyvin suuri ja kasvaa koko ajan, eikä…

”Suomen historia on ihmeitä täynnä”

Kansallista veteraanipäivää juhlittiin lauantaina myös Akaassa. Perjantaina oli jo käyty laskemassa seppeleet Kylmäkosken hautausmaalla, ja lauantaina ne laskettiin sankarihaudoille sekä veteraanimuistomerkeille Toijalan ja Viialan hautuumailla. Toijalan yhteiskoululla pidetyssä juhlatilaisuudessa nähtiin Toijalan Näyttämön pitämiä pienoisesityksiä ensi kesän ohjelmistosta sekä ennen kaikkea kuultiin painavaa sanaa veteraanien tekemästä työstä Suomen hyväksi. Tervetuliaissanat lausui kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouko Rytkönen. Hän…

Elämysmatkalla lumoavassa Nicaraguassa

  On aamuvarhainen. Aurinko on hetki sitten noussut. Istumme pikkubussissa Nicaragua-järven Omepete-saaren kiemuraisella kylätiellä. On Suomi–Nicaragua-seuran järjestämän neljän viikon Nicaraguan-matkan puoliväli. Tiellä kulkee bussimme lisäksi isoja amerikkalaismallisia linja-autoja, pikkuautoja, koululaisia siisteissä kouluasuissaan, työhön kiiruhtavia miehiä ja naisia, ratsastajia, härkävankkureita, vapaina vaeltavia lehmiä ja hevosia, kulkukoiria, kanoja ja kukkoja, yleinen näky sikäläisillä maanteillä. Me olemme matkalla…

Viialan Seurahuoneen hotelli majoittaa tarvittaessa 14 henkeä

Akaalainen 31-vuotias Brigitte Polus on pyörittänyt Akaan ainoaa hotellia Viialan Seurahuonetta vuodesta 2007 lähtien, jolloin Brigitten pappa osti hotellin kiinteistöineen. Sun Hotels Oy on perheyritys, jonka alaisuudessa toimii Viialan Seurahuoneen lisäksi Sun Hotelli Oulaisissa ja Hotelli-ravintola Mesku Janakkalassa. Brigitte Polus on tyytyväinen Viialan Seurahuoneen hotellin käyttöasteeseen, joka tarkoittaa talvikautena noin yhtä tai kahta asiakasta. Vilkkain…

Autot työllistävät perheyritystä Viialassa

Ihmiset pitävät nykyään hyvää huolta autoistaan ja huoltavat niitä säännöllisesti. Mersupurkaamo E. Venetmäellä Viialan vanhalla nahkatehtaalla olisi kysyntää enemmänkin kuin resurssit antavat myöden. Yritys on kuitenkin päättänyt keskittyä nimenomaan Mercedes Benz -merkkisiin autoihin. Tarina lähti perustajan Erkki Venetmäen innostuksesta Mersuihin. Niiden parissa työskentely oli hänen haaveensa jo lapsuudessa. Toiminta alkoi vuonna 1978 autokorjaamona. Korjaamotoiminta muuttui…

Kevät on polkupyörien huoltosesonkia

Pekka Kuusinen perusti Toijalan Pyörän vuonna 1996 Valtatie 11:een. Samalla paikalla toimi aiemmin Pyörä-Tupa, jonka konkurssipesältä Kuusinen osti liiketoiminnan ja varaston. – Minulla oli ollut kolmen vuoden ajan tuossa alakerrassa osto- ja myyntiliike ja viinitarvikeliike. Tässä oli aluksi lähinnä pyörähuolto, polkupyörien myyntiä, kalastusvälineitä ja urheiluvälineitä, Kuusinen kertoo. Kolmen vuoden rupeaman jälkeen Kuusinen muutti liikkeensä kadun…

Autokorjaamossa luotetaan osaamiseen ja asiakaspalveluun

Akaalaiset Petri Suhonen ja Jussipekka Parjo ovat avanneet huoltokorjaamo Akaan Huoltokeskuksen Akaanportin yritystalossa Toijalan ABC-aseman naapurissa. – Oma yritys on ollut mielessä pidemmän aikaa. Kun tällainen tilaisuus avautui, emme kauan miettineet asiaa, noin kuukausi sitten korjaamon avanneet Suhonen ja Parjo kertovat. Suhonen on koulutukseltaan autonasentaja ja Parjo autoinsinööri. Molemmat miehet ovat aiemmin työskennelleet muun muassa…

Hevonen liikenteessä vaatii erityishuomiota autoilijoilta

  Hevosten määrä on lisääntynyt reippaasti viime vuosina ja sitä myöten myös hevosten näkyminen liikenteessä. Suomessa on 75 500 Suomen Hippokseen rekisteröityä hevosta, ja hummien kokonaismääräksi arvioidaan nykyään lähes 80 000 yksilöä rekisteröimättömät hevoset mukaan lukien. Talleja on nykyään myös taajamissa, joten hevostelijat eivät voi useinkaan välttää kaduilla kulkemista hevosen kanssa, vaikka lopullisena suuntana olisivat…

”Suomalaisten liikennekuri on aika lailla höltynyt”

Akaalaisella matkanjärjestäjä Into Alénilla on takanaan miljoonia kilometrejä, vaikka niistä ei ole koskaan varsinaisesti lukua pidettykään.  Ennen omien linja-autojensa hankkimista mies ehti ajaa lukuisia tilausajomatkoja muun muassa Moskovaan ja silloiseen Leningradiin sekä palvella yksitoista vuotta linja-autonkuljettajana Valkeakoskella. – Lisäksi nuorena tuli ajettua rekka-autoa ympäri maailmaa, kunnes siirryin linja-auton ratin taakse. Viime viikon tiistaina ajopäiväkirja näytti…