Lähes kaikkiin uskonnontapaisiin liittyy joitain itsekuria vaativia sääntöjä. Niitä harjoittamalla ihminen olettaa olevansa kelvollinen uskontonsa todeksi eläjä. Lapsetkin keksivät leikkeihinsä erikoisia sääntöjä, kuten ettei viivoille saa astua. Erikoiset säännöt saattavat kasvaa hallitsemaan ihmisen elämää. Joittenkin pitää pakonomaisesti sylkäistä olan yli, jos näkevät mustan kissan ylittävän katua ja niin edelleen.
Joskus näillä säännöillä on ollut myös jokin elämää suojeleva alkuperä. On viisautta olla kulkematta seinään nojaavien tikapuiden alta, sieltä voi saada jotain niskaansa. Lämpimissä maissa oli varmasti helpompi säilyttää lihaa, jos siitä oli laskettu helposti pilaantuva veri mitä huolellisimmin.
Lepopäivät ovat varsin tarpeellisia jaksamisen, virkistymisen ja mielenterveyden kannalta. Samalla tietenkin tarjoutuu hyvää aikaa pohtia elämän syvällisiä ja hengellisiä asioita. Mielestäni kristinuskon antamat säännöt ja elämänohjeet ovat hengellisesti ja usein muutenkin viisaita.
Vanhan Testamentin puolella on taasen paljon sellaisia juutalaisuuden sääntöjä, joita kristillinen alkuseurakunta ei katsonut enää tarpeelliseksi noudattaa. Jo Vanhan Testamentin profeettojen julistuksissa arvosteltiin sellaista uhripalvelusta, jota tehdään kylmin sydämin (Jesaja 1:10–17, Aamos 5:21–24).
Kautta aikojen on keksitty konsteja, joilla voi laihtua, kaunistua, voida paremmin ja elää pidempään. Osa näistä konsteista on myöhemmin todettu epäterveellisiksi tai jopa hengenvaarallisiksi. Tupakkaa ja radioaktiivisia aineita sisältäviä tuotteita on aikoinaan mainostettu terveyttä edistävinä.
Monestakin syystä johtuen osalle ihmisistä terveellisyyden ja laihtumisen tavoittelusta tulee kuin pakkomielle, joka hallitsee elämää. Aina löytyy joku ruoka-aine, jota ei sopisi syödä. Herkkä ihminen voi ajautua tilaan, jossa ei voi syödä enää oikein juuri mitään.
Kerrotaan muinaisista itämaisista opeista, jossa eri elintarvikkeilla on sukupuoli, jing tai jang, ja niiden tasapainoa pitää oikein paperille laskeskella. Muuten elämä menee pieleen. Emme osaa enää hengittääkään oikein, vaan sitä varten pitää mennä kursseille.
Tällaisessa sääntöviidakossa voi hukata näkö- ja kuuloyhteyden lähimmäiseen. Kun yrittää elää tasapainoisesti yhdellä jalalla seisten, ei pysty ojentamaan kättään toisen avuksi. Ja jos omaa hengitystään tarkkailee huolellisesti kuunnellen, ei enää kuule, mitä toinen yrittää kertoa sinulle.
Apostoli Paavali oli huolissaan kolossalaisten kristittyjen liian innokkaasta dieetistä ja uushenkisyydestä. Nämä keinot eivät tehneet heistä parempia Jumalan silmissä.
”Miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa”? Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä. (Kol.2:20–23).”
Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö jotkin ravinto-opilliset neuvot ja kohtuullinen liikunta olisi hyväksi ihmiselle. Paavalin ja minunkin huoleni on se, että näistä ohjeista, säännöistä ja ruumiinsa palvomisesta tulee ihmiselle ihmissuhteiden ja hengellisen elämän korvike. Parempi on käydä välillä kirkkokahveilla ja syödä vaikka tukeva pulla hyvässä seurassa. Siitä ilahtuvat sekä ruumis, sielu että lähimmäinen.
Ali Kulhia
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kappalainen.
