Kuukausi mennä hujahti, eihän tämä niin erikoiselta enää tunnu. Onnellinen olen siitä, ettei tämä tilanne ole muuttanut elämääni millään merkittävällä tavalla. Harrastukset ovat mahdollisia etänä, kavereiden kanssa vietetään aikaa juttelemalla tuntien aikana sekä pelaamalla, ja saan pyytää mandariineja kaupasta silloin kun joku siellä sattuu käymään.
Monenlaisia asioita on kokeiltu koulun suhteen, ja toiset toimivat paremmin kuin toiset. Yleisesti oppitunnit menevät kolmella tavalla.
Ensimmäinen on, että oppitunti pidetään videopuheluna koko luokan kesken, jolloin opettaja voi esimerkiksi jakaa oman ruutunsa näyttäen muistiinpanoja, kysyä kysymyksiä ja kaikki voivat jutella keskenään.
Toinen tapa on, että opettaja laittaa tunnin alussa viestin, johon oppilaat kuittaavat olevansa paikalla ja sen jälkeen tekevät tunnin tehtävät.
Kolmas on näiden kahden fuusio, voisi sanoa, jolloin tunti alkaa videopuhelulla, jossa pidetään nimenhuuto, ja nimenhuudon jälkeen puhelusta saa halutessaan poistua tekemään tehtäviä. Kukin tapa sopii parhaiten tiettyihin oppiaineisiin.
Joissakin oppiaineissa tekeminen ei ole muuttunut ollenkaan. Matematiikassa tehdään tehtäviä, historiassa muistiinpanoja ja fysiikassa sekä tehtäviä että muistiinpanoja. Joissain aineissa on kuitenkin poikettu tavallisesta. Esimerkiksi, saksaa opiskellessamme meidän tuli tavallisten tuntitehtävien ulkopuolella pitää päiväkirjaa saksaksi. Sitä jatkoimmekin useamman viikon, kunnes teimme Meet-oppitunnilla yhteisen päätöksen päiväkirjatehtävän lakkauttamisesta, sillä merkinnät alkoivat olemaan yksitoikkoisia. ”Heräsin, söin, tein tehtävät, söin, pelasin, menin nukkumaan”, opettajamme luetteli naurahdellen.
Biologiassa meidät lähetettiin lähimetsään kuuntelemaan ja katselemaan lintuja, tietysti dokumentoiden kokemuksiaan haluamallaan tavalla. Linturetkessä ei ollut olennaisinta tunnistaa kaikkia lintuja, vaan mennä nauttimaan metsästä. ”Olettehan te suuren osan ajasta joutuneet olemaan läppärin ääressä, pitäkää tässä taukoa”.
Musiikissa päätimme ottaa mallia orkestereista ja tehdä oman yhteislauluvideomme, mutta tähän mennessä olemme vain riidelleet biisivalinnasta.
Omalla kohdallani olen huomannut, että ideaalisesti kaikelle tekemiselle on oma paikkansa. Koulussa tehdään kouluhommat ja kotona saa rentoutua. Nyt kun kaikki tehdään kotona, usein omassa huoneessa, keskittyminen herpaantuu aivan muihin asioihin. Välillä sitä joutuu ottamaan itseään niskasta kiinni. Onneksi puolet kotikouluajasta on jo oletettavasti käyty, joten loppuajankaan ei pitäisi olla liian vaikeaa.
Oppimisen aikaa tämäkin on. Ehkä tästä eteenpäin olemme tietoisempia hygieniasta, arvostamme toistemme seuraa entistä enemmän ja korvaamme kättelyn jollain paremmalla vaihtoehdolla, vaikka nyrkkitervehdyksillä tai niillä hassun näköisillä kyynärpääkopauksilla mitä somessa näkyy.
Vaikka tämä onkin niin sanottu once-in-a-lifetime-kokemus, tulee meidän olla varautuneita siihen, että tämänkaltainen tilanne iskisi uudelleen tulevaisuudessa. Vaikka mitä vastaan tulee, selviämme toistemme avulla, aivan kuin olemme tähänkin mennessä selvinneet.
Atte Rantanen
Kirjoittaja on Viialan yhtenäiskoulun 8-luokkalainen.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
