Kuka muistaa vielä ala-asteen ensimmäisen luokan oman opettajan nimen ja olemuksen? Varmasti aika moni, koska ekaluokkalaiselle koulun aloitus on siihenastisen elämän ylivoimaisesti merkittävin hetki. Ja niin muistan minäkin.
Hervannan Keinupuiston koulussa opettajaksi valikoitui ekaluokkalaisen silmissä varttuneempi täti-ihminen, nimeltään Irma. Kiitos jälleen Googlen ja erinäisten lehtiartikkeleiden, sain selville, että Irma oli 1980-luvun loppupuolella noin 45 vuotias, ekaluokkalaisen silmissä siis aivan mummeli : )
Muistan, että luokassa vallitsi pelon ilmapiiri. Irma-opettajan auktoriteetti oli horjumaton. Keppiä ei sormille enää tuohon aikaan saatu tai annettu, mutta ääni oli kimakan kantava. Puheenvuoroa pyytäessä piti viitata ja puheenvuoron saatuaan piti nousta ylös ja kertoa asiansa selkeällä ja kuuluvalla äänellä.
Kirjaimia vihkoon harjoiteltaessa en uskaltanut vaihtaa riviä, vaikka vihkon sivu loppui, vaan jatkoin samaa riviä pulpetin kanteen lyijykynällä kirjaimia kirjaillen, kunnes sitten Irma antoi luvan vaihtaa seuraavalle vihkon riville. Omaa tyhmyyttäkin saattoi olla. Nyt naurattaa, mutta ei silloin.
Nykyajan opettajan työ lieveilmiöineen, työkaluineen ja opetusympäristöineen on aika erilaista. Korostetaan kasvatusvastuuta, opetussuunnitelmaa, oppimisedellytyksiä, vuorovaikutusta, persoonallisuuden kehittymistä, mielikuvitusta ja luovuutta, yhteisopettajuutta, mentorointia, reflektointia, verkostoitumista, moniammatillisia tiimejä, arviointiosaamista, hyvinvointiosaamista sekä jatkuvaa kehittämistä ja kehitystä, substanssiosaamista unohtamatta.
Opettajan identiteettejäkin tulisi ylläpitää, rakentaa ja uudistaa omien uskomusten, mielenkiinnon kohteiden, arvojen, tavoitteiden ja päämäärien suhteessa omaan elämänhistoriaan. Ja mitä vielä? Aika paljon muutakin kuin siis perinteisesti pelkkä pedagogiikka ja luokanhallinta. Tulee itselle mieleen vertauskuvallisesti huippu-urheilija, joka pyrkii aina vain parempaan tulokseen. Kun oma sen hetkinen maksimitaso on saavutettu, nostetaan rimaa vielä ripaus ylemmäs ja pyritään sinne harjoittelemalla lisää. Kahdeksikko vaakatasossa kuvaa tämän prosessin päätepistettä. Mutta niinhän se elämässäkin on, oppiminen ei lopu koskaan.
Ammatillisessa koulutuksessa esiin nousee väkisin myös oppilaitoksen rahoitus, oppimisen mittaaminen sekä opiskelijapalautteet. Mikään salaisuus ei tietenkään ole, että rahoitukseen vaikuttaa olennaisesti valmistuvien opiskelijoiden määrä sekä opiskelijoiden antama palaute. Karrikoituna, mitä enemmän tyytyväisiä opiskelijoita valmistuu, sitä enemmän oppilaitos saa rahoitusta. Yhtälöstä puuttuu se tärkein, eli oppimisen mittaaminen, joka ei olekaan aivan yksinkertainen asia. Arvosanatkaan eivät ole vertailukelpoisia mittareita oppilaitosten kesken, koska opetus on aina erilaista ja erisisältöistä.
Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa voi rahoituksen määrään vaikuttaa opintojen jälkeen työllistyvien määrä, joka onkin kohtalaisen hyvä mittari myös oppimisen suhteen. Harvoin yritykset palkkaavat heille sopimatonta tai osaamatonta työvoimaa. Teoriassa on siis mahdollista, että opettaja tekee kärrynpyöriä, opiskelijoilla on kivaa ja kaikki saavat hyväksytyn kurssiarvosanan sekä lopulta valmistuvat oppilaitoksesta tyytyväisinä ja oppilaitoksen rahoitus pyörii. No teoria on teoriaa, käytännössä opettajan arvot ja eettiset periaatteet, sisäiset laatujärjestelmät ja opiskelijoiden halu oppia ajavat siihen, että oppimista todellakin tapahtuu, mitattiin sitä tai ei.
Aina on kiva, että on kivaa, mutta ilman sopivaa epämukavuutta ei oppimista tapahdu tehokkaimmin. Silloin asiat tallentuvat paremmin mieleen ja on mitä myöhemmin soveltaa ja muistella.
Irman oppitunneilla taisi mennä kylläkin osittain trauman puolelle. Mutta no hard feelings, tiedän että en ole ainoa. Vertaistukea on varmasti saatavilla tähänkin länsimaalaisten ongelmaan ; )
Lue myös: Suhteellisen hyvä Viiala
Henri Salonen
Kirjoittaja on Tampereen ammattikorkeakoulun lehtori, akaalainen entinen kaupungin teknisen toimen viranhaltija.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnipalsta, jolla akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
